Talvi ja loma. Niin mikä talvi, marraskuuta jatkunut ja ikuinen syksy näyttää olevan ulkona. Loma, fyysistä lepoa siis vain. En ole ajatellut yhtään miten käyttäisin nämä päivät. Teen sitä, mitä ennenkin eli siivoan ja järjestän paikkoja, aina vaan uudelleen. Se ei maksa mitään.

Toiset ovat suunnitelleet lomaansa jo hyvissä ajoin, toisilla on sitä rahaa. Minulla ei ole, oikeastaan varaa ei ole edes syödä. Joten lomani kuluu tunti kerrallaan kotona, yritän keksiä jotakin pientä puuhaa neljän seinän sisälle. Harmittaa tuo vähän, kun ei pysty mitään tekemään, ei voi mennä minnekään, kun se raha on poissa. Olen ja tuskastun siis kotiin.

Seuraavalla viikolla en jää kuuntelemaan muiden lomakuulumisia, en myöskään halua olla vastaamassa kysymykseen, miten minun lomani meni, kun ei ole mitään sanottavaa. Kukaanhan ei halua kuulla, että olla möllötin vain kotona, kuten aina. En käynyt missään, en tehnyt mitään, en syönyt mitään.

Laskin mielessäni viikkoja työsopimuksen loppuun. Voiton puolella ja samalla heräsi ahdistus siitä, kuinka jatkossa pärjään, pelkällä työttömyyskorvauksella, 500 euroa? Kun jo vuokra on jo paria sataa vajaa tonnin. Yhtälö on mahdoton. Yrityksistä huolimatta en ole saanut säästöön mitään, vesilaskusta toiseen kulkee säästöjen raja, ja lasten elämän ylläpitäminen vuoroviikoin pitää myös huolen omalta osaltaan, ettei mitään jää, samoin kulut työmatkoissa.

Uuden lain piti turvata lasten asemaa eron jälkeen, vaan eihän se mitään muuttanut. Vanhemmat ovat edelleen epätasa-arvoisessa asemassa riippuen siitä, missä lapsi virallisesti asuu. Olen itse tällä hetkellä virallisesti se etävanhempi, ja lain edessä lainsuojaton. Lähivanhempi eli lasten isä nauttii palkkansa lisäksi myös lasten lapsilisät ja elatusmaksut ja silti isä edelleen venkoilee ja maksattaa minulla lasten perustarpeita. Hän on keksinyt nyt uuden tavan rahastaa minua lasten kautta.

Isälle ei siis riitä, että lapset ovat luonani puolet ajasta. Isä on saanut tietoonsa, että lapsilla on luonani mahdollisuus saada pientä viikkorahaa, koska isä ei anna lapsille käyttörahaa, mitä tämän päivän nuoriso tarvitsee sosiaalisen elämän ylläpitoon esimerkiksi. Isä tekee lastensa kanssa diilejä, isä maksattaa lapsilla sellaisia perustarpeita, jotka pitäisi siis elatusmaksuilla ja lapsilisillä maksaa. No, isä siis esimerkiksi ottaa lapsen kuukausirahan pois lapselta pariksi kuukaudeksi, koska isä on ostanut lapselle paidan. Sitten hetkeä myöhemmin isä ehdottaa lapselle, että lapsi ahkeroi minun luona tienatakseen rahaa, jotka lapsen pitää käyttää kenkiin. Eli toisinsanoen, isä maksattaa minulla edelleen lasten tarpeita, joista isän kuuluisi huolehtia. Olen tilanteessa, jossa en voi antaa enää lapsille rahaa suoraan, koska isä tekee diilejä lasten kanssa välttyäkseen itse aikuisen velvollisuudeltaan.

Olen myös järkyttynyt siitä, kuinka minulle on kerrottu, että isä saa halutessaan jättää lasten perustarpeet huolehtimatta niin halutessaan ja syyttävä sormi kääntyy minuun päin. On kuulemma sitten minun vikaa, jos lapsella ei ole jotakin perusasiaa, riippumatta siitä, onko minulla rahaa hankkia lapselle sitä tai tätä, mikä siis pitäisi isän huolehtia.

Olen pulassa, koska vuoroviikoin asuminen on jatkunut erosta lähtien, en siitä luovu. Minulle on sanottu, etten saa luopua siitä, koska lapset tarvitsevat myös minut elämäänsä. Silti, kukaan ei kykene auttamaan, kun joudun asumaan virallisesti yksin isoa asuntoa, jotta vuoroviikoin elo lapsilla on mahdollista. Kukaan ei auta, kun säästän epätoivoisesti rahaa omasta hyvinvoinnista, syömisistä erityisesti lapsettomilla viikoilla, jotta saan lapsille ruuan pöytään heidän ollessa minun viikoilla. Säästän liikkumisesta, että rahaa jää lasten harrastuksiin viemisiin, en voi lapsia laittaa pyöräilemään kymmeniä kilometrejä suuntaansa. Säästän kaikessa, jotta lapsille riittää, jää rahaa shamppoisiin, ja muuhun hygieniaan ja sitten se on kaikki omasta pois. Se harmittaa suuresti.

samoin tekee miesystävä, hän joka kiltisti maksaa toisen miehen lasten kuluja välittämättä siitä, ettei hänellä ole itseensä varaa. Miettikääpä, miltä mies näyttää, kun ei käy parturissa tai kulkee samoissa nuhjaantuneissa vaatteissa ja kengissä vuosikausia? Naisesta ei niin huomaa, vaikkei kampaajaa ole nähnyt kymmeniin vuosiin tai samat vaatteet päällä jatkuvasti. Hän kiltisti maksaa lasten kuskaukset, ruuat ja muut välittömät ja välilliset menot, joista lasten isä kieltäytyy vedoten siihen, että lapset ovat minun viikolla ja minun kuuluu maksaa silloin kaikki lasten kulut. Lasten isä ei kykene ottamaan huomioon sitä, etten saa mitään tulontasauksia lapsista, ellei nyt miesystävän lompakosta otettuja rahoja lasketa ja sehän on väärin. Lapsilla on isä, jonka luonnollinen tehtäv olisi huolehtia omistaan ja hän ei siihen kykene, koska tilanne on herkullinen päästä kiusaamaan minua lasten kautta. Viranomaiset tietävät tilanteet ja silti he nostavat kätensä ylös, eivät voi auttaa. Kirjalliset sopimuksetkaan siitä, mitä isän velvollisuuksiin ja vastuisiin kuuluu, eivät ole velvoittavia, niin minulle on kerrottu. Ja kaiken kukkuraksi minulle kerrotaan, kuinka minun pitää sietää epäreilua tilannetta, kuinka tilanteeseen ei voi saada muutosta ja ristiriitaisesti myös terapeutti ehdotti minulle siirtymistä viikonloppuvanhemmuuteen, oltuaan ensin itsekin sitä mieltä, että lasten isä on sairas ja hirviö kaikessa kamalaluudessaan. Niin, jätänkö lapset sitten hirviön kynsiin, vain koska olen köyhä ja varaton sen vuoksi, että halauan elää lasteni kanssa. Niin nurinkurinen tilanne ja sitä pitää jaksaa vielä vajaat kymmenen vuotta. Minun pitää jaksaa, niin minulle sanotaan, lasten vuoksi.

Entäpä, jos en jaksa? Kun tilanne on niin heikko, ettei edes tuetun loman mahdollisuus ole käytettävissä sen vuoksi, ettei ole minulla ole varaa säästää omavastuuta ja matkaan liittyviä matkoja. kun lapsia pitää kuskata pitkiä matkoja muutenkin ja niihin reissuihin menee koko päivä. Isä ei suostu auttamaan taloudellisesti ja kieltäytyy viemästä lapsia, koska heidän menonsa osuvat minun viikoille. Isä ei vie lapsia edes omilla viikoilla, joten lapsille on todella tärkeää päästä edes joskus näille reissuille ja tähän asti olen mahdollistanut asian. nyt terapeutti oli sitä mieltä, ettei köyhän lasten edes tarvitse harrastaa mitään, jos ei ole varaa niin sitten pitää lopettaa. Minustako nyt lasten harrastukset on sitten kiinni, ja otanko syyt niskoilleni, isän kieltäytyessä kaikesta...