Voisin ahdistua ja alkaa toimimaan kuten ennen. Vaan en anna sen tapahtua, en enää. Olen ihmisenä yhtä arvokas, kuin kuka muukin tahansa ja minun ei ole pakko suostua kenenkään kyykytykseen. Minulla on myös ihmisarvoni ja se ei riipu mistään sosiaalisesta tai muustakaan statuksesta. Harmi vain, että ainakin tuossa työpaikassa ihmiset ajattelevat asiaa noin ja yrittävät minua väkisinkinkin saada näköjään sille paikalle, missä edeltäjäni on olleet. Valitettavasti en vain sovi heidän mielikuviin ja olettamuksiin tai edes heidän aiempiin kokemuksiin samalla paikalla työtä tehneisiin ihmisiin ja sekö minun näkökulmasta näyttää heitä kaivertavan. Olen yrittänyt olla välittämättä koko syksyn kohtaamistani asioista, ja olen keskittynyt vain siihen perustyöhöni. Näen tuloksia jokainen päivä ja saan siitä palautteen itselleni, että olen onnistunut työssäni. Se onneksi on vielä auttanut jaksamaan ja menemään paikan päälle jokainen päivä. Onneksi olen myös kokenut kovia, joten ihan pienet asiat eivät hetkauta suuntaan eikä toiseen minua. Pidemmän päälle kylläkin, mutta onneksi en ole tuolla enää kesän jälkeen.

Olen koko syksyn yrittänyt etsiä kaikenlaisia positiivisia asioita tuosta työstä ja työpaikasta. Olen yrittänyt olla kiitollinen ja uskoisin nyt myöskin, että saan jotakin suntaviittoja elämääni jatkoon tuolta. Jos en muuta, niin arvokasta työkokemusta ja ennenkaikkea mahtavan kokemuksen muuten. Ja ettei nyt ihan aina negatiivista niin, kaikki fyysisyys on poissa työstä, se on jo itsessään ihan huippua. Samoin yleensäkin erilaisten ihmisten tapaaminen on osoittaunut mukavaksi ja kohtaamiset muutenkin. Olen saanut kokea monia onnistumisia ja ns. läpilyöntejä ammatillisesti ja olen oppinut myös paljon uutta. Vaikka olin sitä mieltä aiemmin, etten kykene mitään uutta oppimaan. Kiitoksia täytyy myös muistaa antaa niille, jotka ovat olleet hengessä ikäänkuin mukana, uskaltamatta sen kummemmin avata suutaan ja eräänä päivänä itsekin hämmästyin sitä positiivista näkymätöntä tukea, jonka sain ihan yllättävältä taholta ja ihan täysin yllättäen.

Minulla on nyt tuleva kevät aikaa alkaa selvitellä omaa terveyttäni, ja sitä, mitä työkyvystäni on jäljellä. toistakymmentävuotta olen saanut elää suuressa epätietoisuudessa ja nyt olen saanut luettavakseni omat terveystietoni, olen kovin yllättänyt niistä selvinneistä asioista. Osin olen saanut järkyttyäkin ja voin vain sanoa, että jos olisin tiennyt, olisin toiminut toisin monessakin asiassa ja erityisesti itseäni koskevissa terveydellisissä asioissa. Moni kokemani outo ja kyseenalainen seikka onkin totta, ei ole minun päästäni lähtöisin, vaan ihan silkkaa faktaa ja papereihin kirjattua ja viimein unholaan joutunutta kovin tärkeää tietoa.

Väsymykseeni on myös muu syy, kuin pelkkä uupuminen elämään. Väsyminen on ihan asiaan kuuluvaa ja vasta nyt sen olen saanut tietää. Uskoisin, että mahdollisuuteni päästä pois työmarkkinoilta on jokseenkin hyvät tai ainakin voin jatkossa tehdä juuri sen, minkä kykenen ja jaksan. Niin toivon.

En mielelläni jäisi pois, nyt kun olen viimeinkin löytänyt semmoisen työn, jota tykkään tehdä ja joka ei ole fyysinen rasite jokaiseen päivään. Toivoisin toki, että työni jatkuisi ja voisin edes muutaman vuoden käydä töissä niinkuin muutkin ihmiset. Oikeasti pidän työstäni tällä hetkellä kaikin puolin, ellei nyt sitten joitakin ikäviä itsestäni riippumattomia asioita lasketa lukuun. Siedän tosin nuo ikävät puolet ja ei ole olemassa asioita elämässä yleensäkään, mihin ei liittyisi jotakin ikävää tai negatiivista puolta.

Kamppailen siis itseni ja omien tunteiden kanssa työsopimuksen loppuun ja aika näyttää, olisiko jatkoa tarjolla. Tuskin tuossa samassa työpaikassa, ainakin jos eräät saavat asiaan vaikuttaa, niin he varmasti ilomielin potkisivat minut pois samointein, vaikken siis ole heille tehnyt mitään ikävää, en sanonut mitään semmoista, tai muutakaan. Olen vain ilmeisen tiellä heidän omien päämäärien saavuttamisessa tai jotakin muuta.

Onneksi kesällä tosiaan luin sen yhden kirjan ja se jo itsessään on auttanut minua näkemään asioita hieman eritavoin ja olen saanut ymmärrystä sekä päässyt laajentamaan omaa ahdasta näkökulmaani. Ja jotenkin olen myös oppinut erottamaan asioita toisistaan sekä sitten myös olemaan reagoimatta moniin sellaisiin juttuihin, joihin olisin ennenvanhaan jäänyt jumiin.

Olen esimerkiksi lopettanut sen alitajunnasta kumpuavan miellyttämisen, joka siis ennen oli itselleni automaattinen toimintatapa, suoraan selkärängasta. Nykyisin jo osaan kieltäytyä ja sanoa ei, mikäli tarve niin vaatii asiassa kuin asiassa. Ja olen oppinut myös ilmaisemaan entiseen verrattuna, missä menee minun rajani, jota ei ole soveliasta ylittää missään yhteyksissä. Aiemmin olen siis ollut liian liian kiltti ihminen, jota toiset ovat voineet käyttää hyväksi ihan surutta.

Enää semmoinen ylitsekäveleminen ei onnistu, ja se on tuonut uudenlaisen vapauden tunteen elää ja hengittää ihan tuikitavallista arkeani.

Olen myös uuden äärellä siinä suhteessa, että minunkin on opittava tiettyjä asioita pärjätäkseni ihmisten kanssa. Ne on niitä asioita esimerkiksi, joita en ole tehnyt ja jotka olen oppinut, että ne ovat suuria syntejä ja suuria pahuuksia. Minun pitää opetella olemaan myös paha ihminen, sanan varsinaisessa merkityksessä. Eli tehdä niitä asioita, joita ne kaikki muutkin tekevät, jotta pärjäävät elämässään. Kaikenlainen kieroilu, valehtelu, asioiden vääristelyt ja väärin tekeminen ovat minulle uusia asioita ja ilman niitä ei ilmeisesti ihminen pärjää toisen kanssa. Oman edun tavoittelu lähes millä keinolla tahansa on itselleni täysin uutta ja omituista ja nyt kun olen ymmärtänyt, että jokainen toimii ja tekee sellaista ja niin on kieroiltu jo iät ja ajat, niin miksi en myös itse tekisi niin?

Oikeasti, toimimalla aina oikein ja niinkuin kuuluu ja niinkuin on ihanne, saa itse vain paskaa käteen ja olet vain hyväntahtoinen hölmö muiden kiivetessä sinua pitkin kohti niitä omia ja varastettuja tavoitteita. Tämä työ on opettanut minulle sen, että vain kieroimmat ja kekseliäimmät pärjäävät ja on ihan sallittua ajaa omia etuja välittämättä siitä, kuka kärsii ja miten kärsii, kunhan pysyy kohtuudessa ja kunhan lain kirjainta ei rikota ainakaan kovin räikeästi. Porsaanreikiä löytyy aina ja aina löytyy myös se ovela tapa kiertää jokin asia, niin ettei muka vääryyttä tapahtuisi.

Näennäisesti noudatetaan mutta, käytäntö on sitten ihan toista. Ja aina pääsee pälkähästä siis, kun osaa naamioida toimintansa jotenkin. Saa nähdä, milloin itse opin tai edes uskallan tietoisesti alkaa samanlaiseksi? Sen tiedän kuitenkin, ettei hyvällä ainakaan pääse elämässä pitkälle, ettei hyvyys tai pyrkimys siihen ole kuin alistumista toisten tukipilariksi heidän kiivetessään röyhkeästi ylös ja eteenpäin.

Mikään ei siis ole muuttunut vuosituhansien aikana. Ihmisen perusolemus tuntuu olevan pahuus ja on vain pelkkää silmänlumetta olla sillointällöin ns. hyvä, joka sekin on varmasti naamioitu palvelemaan jotakin omaa itsekästä tarkoitusta.

Kultaisen keskitien löytyminen käy nyt sitten itselläni tässäkin asiassa toisen ääripään kautta ilmeisesti. Harmittelen vain sitä, että olen omat lapseni pyrkinyt kasvattamaan niin, että he myös toimivat kiltisti ja kuuliaisesti kuunnellen omantuntonsa ääntä.

Lastenkin kavereissa olen kiinnittänyt huomion siihen, miten ne, jotka jo lapsuudessa olivat kieroilijoita, ja aikuisen silmänpalvojia sekä tekivät väärin ihan tahallaan, ovat nyt tähän päivään mennessä saavuttaneet enemmän ja ovat niin sanotusti päässeet sinne yhteiskunnan korkeuksiin vievien tikkaiden äärelle, käyttäen juurikin muita ihmisiä hyväkseen ja osaten toimia oikeassa tilanteessa väärin, jne. Eli valehtelu ja muu kieroilu onkin tarpeen vaatiessa oikein. Vaikka tähän asti kaikki tuommoinen on omassa ajatusmaailmassa ollut hyvin väärin, ja mikään tilanne ei ole itseäni sallinut tehdä väärin.

Opittavaa on ainakin itselläni paljon, ja tieto tässä tapauksessa helpottaa omaa ihmettelyäni. Kaaikenlainen pikkupaha onkin ihan normaalia ja kuuluu ihmisyyteen, ei ole toista ilman toista ja kun tasapaino löytyy, ääripäillä ei ole merkitystä. Tasapainossa ei ole enää kumpaakaan, neutraalius kuvaa hyvin tasapainoista eloa.