Ihmiset pitävät toisten ihmisten kurjuudesta, siitä, kun jollakin menee vielä huonommin kuin itsellä. Mielestäni se on järin outoa ja kummallista. Sitten ollaan niin olevinaan iloisia toisten puolesta ja mielessä toivotaan kaikkea muuta. Tähän olen itse törmännyt, niihin myrkyllisiin mulkauksiin ja toisten ymmärtämättömyyteen. Siihen, ettei saa vilpittömästi olla vaikkapa iloinen jostakin...

Persooniahan on jos jonkinlaista, samoin nuo persoonat yleensä reagoivat erilailla samoihinkin asioihin ja sekin on ihan ok. Joku voi jopa olla ihan aikuinen ja peräti korkeasti koulutettukin, vaikka käyttäytyy kuin lapsi ikään, jotenkin keskenkasvuisesti. Minun on nyt myös myönnettävä, että ihmisessä piilee myös pahuus, eriasteisena ja näkyy eritavoin eri ihmisissä. Pahuuden olemassa-olo on itselleni ennenkaikkea uutta ja ihmeellistä, olenhan elänyt lähes koko ikäni siinä kuplassa, että semmoinen kuuluu vain satuihin, ja niissäkin aina hyvä voittaa. Elämässä oikeassa se ei mene niin.

Ne kaksi elävät rinnakkain, hyvä ja paha. Saavutus on, mikäli ne kaksi ovat sulassa sovussa ja siis tasapainoisessa suhteessa toisiinsa nähden. Luulen, että tasapaino tarkoittaa siten neutraalia hyvön ja pahan vastakkainasettelussa ja heilahdukset suuntaan tai toiseen eivöt ole kovin hyvä juttu.

Itselleni kaikenlainen tasapaino on uutta. Mitä useammin olen käynyt itse terapiassa, alan ymmärtämään sen, kuinka koko elämäni on ollut vain suurta heilahtua tapahtumasta ja kokemuksesta toiseen ilman, että olisin koskaan oikein päässyt yli yhdestäkään asiasta. Elämäni koostuu sarjasta ikäviä tapahtumia, sellaisia, joihin en ole itse voinut mitenkään vaikuttaa ja olen ollut ns. toisten ihmisten armoilla aina.

Olen ikäänkuin oppinut hyväksymään sen, etten voi vaikuttaa omassa elämässäni mihinkään, en edes niihin omiin asioihin. Niin, mitä on ne omat asiat?

Olen huolehtinut muista koko ikäni, se alkoi jo lapsuudesta, ennen kouluikää. En oppinut koskaan huolehtimaan itse itsestäni, pinnallisesti ehkä ja aina samalla siinä ohessa huolehtiessani muista ja muiden tarpeista. En ole koskaan tosissani miettinyt sitä, mitä itse tarvitsen tai haluan.

Tasapainon tunne on ihan uutta ja sen myötä kumpuava hyvä olo. Olen tuota saanut maistaa ihan pieniä hetkiä ja toisinaan mietin, että tasapaino olisi se mitä tarvitsen ja mitä kaipaan. Sen myötä koen ehkäpä sen puuttuvan ilonkin, kuten sain jokin aika takaperin kokea.

Mitä siis tarvitsen kokeakseni ja saavuttaakseni tuota tasapainoa itsessäni? En tiedä, vielä en sitä tiedä.