Otsikossahan tuo tulikin.

Minun on kaksi suurinta ongelmaa näyttää tiivistyvän noihin ominaisuuksiin.

Olen yksinkertaisesti liian tyhmä ja kaksinkertaisesti liian yksinkertainen ihmisten kanssa toimimiseen.

Tyhmälle ja yksinkertaiselle ihmisille sopii vastaavat työt, ja niitä voidaan surutta sitten teettää mielinmäärin ja eipähän tarvitse peukaloita pyöritellä.

Olen tarpeeksi tyhmä ja sen vuoksi en siis kykene normaalisti ihmisten parissa kommunikoimaan. Olen tyhmä ja en kykene työskentelemään normaalilla tavalla, näköjään. Olen yksinkertainen ja tyhmä. Niin minusta ajatellaan se näkyy muiden käytöksessä minua kohtaan.

Tyhmä ja yksinkertainen ihminen ei siis ole sosiaalisesti taitava, juu en olekaan. Miten olisin elettyäni toistakymmentä vuotta kuin orja ja ollessani eristettynä muista ihmisistä ja jokaisen sanani ja tekoni ja kaiken muun sain luvata, etten tekisi toiste.

Tyhmä ja yksinkertainen ihminen, tuo lause on ennenkin ollut aatoksissani ja mielenkiinnolla jään seurailemaan, kuka sellaista kuvaa minusta jakaa, kuka puhuu sellaista?

On totta, että olen unohtanut paljon siitä, kuinka toimia ja olla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. On totta myös, etten ymmärrä kaikenmaailman hienovaraisia vihjauksia milloin mistäkin ja on totta, etten edes välttämättä halua olla enää tekemisissä muiden ihmisten kanssa juurikin sen vuoksi, että kärsin itse niin paljon muiden ihmisten mukana tulevista ikävistä tunteista.

On totta, että pahoitan herkästi mieleni ja etsin itsestäni syytä vaikkapa sille, etten jostain syystä näe toisella olevan muuten vaan huono päivä esimerkiksi. Varsin usein olen sitten itse se viimeinen pisara ja saan sitten sen ryöpytyksen niskaani ja ehkä siinä on sitten syy, miksi koen kovin usein huonoakin kohtelua muiden taholta. Tai sitten olen vain yksinkertaisen tyhmä ja kuinkas tyhmiin ihmisiin suhtaudutaan? Jokainen sen tietää, miten tyhmiin ja yksinkertaisiin suhtaudutaan, ei kovin arvostavasti ja ei kovin luottaen.

On hyvin kurjaa kokea tämmöistä vielä tässä iässä. Minulle aikoinaan todellakin tehty kaikenmaailman testit ja mikään niissä ei ole herättänyt mitään kummastusta. Ainoa ongelmani onkin vain se, etten ole saanut elää esimerkiksi normaalia lapsuutta, tai edes normaalia nuoruutta saatika että avioliittoni ja siis aikuisikäni olisi ollut mitenkään normaali.

Olen hiljentänyt itseni, ja en puhu muiden kanssa kuin pakollisia työasioita. Monista kahvipöydän asioista herää mieleeni asioita, joita voisin toki jakaa ja osallistua, vaan en halua. Leima otsassa joko vahvistaisin tai sitten saattaisin jopa herättää epäluuloja monista asioista, kuten olen sen aiemmin jo huomannut. Eihän yksi ihminen voi tietää saati olla niin kokenut asioista, tai jotain. Ja nyt tämäkään tie ei ole hyvä, koska saan tuta oman tyhmyyteni ja yksinkertaisuuteni sitten. Olen tarkoituksella hiljaa, koska kokemuksesta tiedän, ettei kannata antaa puheenaiheita omasta elämästä tai mitään muutakaan, ei ole minun tehtäväni toimia työpaikan pellenä tai juorujen tarpeen sammuttajana ja kohteena.

On totta, etten ole päässyt kehittymään sosiaalisessa elämässä mihinkään suuntaan. Taitoni ovat unohtuneet, niitä ei ole kehittynyt tai sitten en osaa edes ajatella mitä kaikkea olen jäänyt paitsi ja oppimatta. Sellaistakaan ei osaa kuvitella, mitä ei ole ollut.

On rasittavaa kokea kolaus toisensa jälkeen ja saada vahvistuksia kaikelle sille, minkä tiesin siis jo hyvin varhain. Vittuun kaikki traumat, tyhmä olen ja tyhmänä pysyn. Yksinkertaisuutta ei voi selittää millään lapsuuden kokemuksilla, tai kokemattomuudella. Jos jäät junasta liian aikaisin, se on voi voi. Yritä rämpiä perille jos kykenet vajaana.

Uupuminenkin on vain sananhelinää. Se mitään selitä, tyhmä mikä tyhmä, yksinkertainen ja tyhmä. ja nuo kaksi sanaa selittävät hyvin paljon.