Olipahan tyhjentävä päivä tänään. Sen vuoksi ehkä, välttelin parhaani mukaan tilanteita, joissa joutuisin vuorovaikuttamaan kenenkään kanssa. Keskiviikosta on muodostumassa ehkä työviikon parhain päivä, ainakin nyt tällä kokemuksella. Opin myös itse uutta tänään ja olen kovin iloinen siitä.

Väsy olen edelleen työn jälkeen ja samoin näyttää menevän tämäkin ilta, kuin eilinen. Sohvalla neuloen lapasia ja musiikkia kuunnellen kuulokkeista. Täydellinen irtiotto siis. Eilen kuuntelin ihan vahingossa soittolistaa vuosituhannen vaihteesta ja itkuhan siinä pääsi, ja tunteet ottivat vallan ihan kokonaan.

Voi, jos olisin tiennyt elämäni tuolloin etukäteen? Sitten vielä illalla sain hirveän takauman, lukiessani uutista joukkosurmasta. Aikanaan kävin läpi omaa helvettiäni avioliitossa ja exä laittoi tv:n täysillä päälle ja käskytti meitä katsomaan silloisia uutisia koulussa tapahtuneesta, silloin oma perhetilanne oli ihan helvettiä ja en tosiaan tiennyt heräisinkö itse enää seuraavina aamuina exän ollessa kuin heikkopäinen...Itsesyytöksiin nukahdin illalla, ja siihen karmivaan tunteeseen, etten välttämättä näe aamua, vaikka tiesinkin olevani olevani turvassa, kehoni reagoi voimakkaasti.

Onneksi ja onneksi, näköjään tuokin tuli takaisin, etten muista enää aamulla edellisen päivän tapahtumia kuin pitkällisen pohdinnan jälkeen ja nyt en oikeastaan muista tästä työpäivästä mitään. Olen siis jotenkin shokissa ja eilisen illan uutiset sekä aiemmin illalla musiikin mukana mieleen tulleen muistikuvat laukaisivat tämän taasen. Unohduksen.

Eikä asiaa nyt auttanut sekään, kun miesystävä tuli hieman ennen yhdeksää kotiin, muka meni taas myöhään. Valintoja, näillä tämmöisillä valinnoillaan hän selkeästi ilmoittaa minulle, mikä on hänen elämänsä tärkeysjärjestys ja se en ole minä siellä alkupäässä ollenkaan. Työ tai jokin muu menee aina edelleni ja se tuntuu hirveän kurjalta. Omaan valitettavasti lehmänhermot, ja siedän liian pitkään tuollaista kohtelua, toistuvaa. Eihän tuo ole kuitenkaan samaa, mitä ex teki minulle.

En muista, mitä kaikkea aikanaan kodissamme tapahtui, paljon sellaista pahaa kuitenkin, mikä on jättänyt myös lapsiin hyvin vakavat jäljet. Syytän itseäni, moitin itseäni siitä, etten kyennyt hakemaan apua, en kyennyt pakemaan pois. Kaikkihan oli hyvin, ainakin ulospäin. Vai oliko? Salailin itse ja vasta tajusin kärsineeni jo tuolloin traumoista, niitä tuli jokaikinen päivä, jos jonkinlaista pelkoa, ahdistusta, kaikkea.

Näkyikö minusta sitten kuitenkin ettei kaikki ollut hyvin? Olin langanlaiha, kuihtuneen oloinen. Olin täydellisen väsynyt, ja toisaalta jatkuvassa pakene tai taisteletilassa ja elimistö kävi ylikierroksilla jatkuvasti. Unohtelin ja en voinut itsekään enää luottaa muistiini ja jo tuolloin kalenteri tuli enemmän kuin tarpeeseen, tosin en muistanut katsoa sitä ja unohduksia sattui siltikin. Kellonajat muistan aina katsoneeni ja mieltäneeni tuohon aikaan väärin ja en ymmärtänyt työvuorolistaa ja meninkin liian usein väärään aikaan töihin tai jotain muuta.

En tiennyt tuolloin oireilleni nimeä. Vaikka kyllähän se tuntui omituiselta, kun en voinut muistaa edellisestä päivästä välttämättä yhtään mitään, ja työssä se oli ongelma, koska siis yön aikana unohtui moni tärkeäkin asia. Jossakin vaiheessa ymmärsin, että kirjoitan muistiin kaikki tärkeät asiat, hämärästi tajusin, etten muistanut asioita.

Onneksi puhuin asiasta terapiassa, ja vaikka en nyt muista nimeä tuolle unohtamiselle, sille oli ihan jokin selityskin ja joillekin muillekin kokemille jutuille ymmärsin, että niihin on myös oma selityksensä. Jotenkin ne liittyvät aiempaan elämääni.

Tänäänkin siis olen unohtanut työasiat ihan täydellisesti, toisaalta hyvä, toisaalta huono. Saan sentään levätä kotona ja toisin päin. Olo on muutoin ihan hirveä, ihan kuin en olisi oma itseni jälleen ja eläisin jossakin sumussa, aivosumu iskee jälleen. Olen väsynyt mutta levoton ja käyn jotenkin kierroksilla, niin etten osaa taas edes mennä lepäämään. Voi kun olisi joku, joka jaksaisi jotain.

Olen hyljännyt jopa tarpeeni läheisyydelle, ja silti kaipaan sitä, että joku olisi lähellä, koskettaisi. Pitää vain keskittyä työhön ja arkeen. Kamalaa. Ihan järjenvastaista tosiaan.