Vajaan kymmenen vuotta eron jälkeen ja siltikin tuntuu, kuin erosta ei olisi aikaa kuin pari vuotta.

Olen jatkanut omaa elämääni niissä puitteissa, jotka on mahdollistuneet yksin ja lasten kanssa. Ajan kulun huomaankin oikeastaan vain lasten kasvusta ja heidän elämissään tapahtuvista muutoksista. Ajattelen aikaa ennen eroa ja sitten nykyhetkessä. Ja oikeastaan vain tässä nykyhetkessä, koska menneisyys on niin helvetin kipeä ja raastava, etten oikeastaan kykene palauttamaan muistoja, kuin hetkittäin ja yksittäin. Keho tekee tuon kaiken itsestään ja olen useinkin pulassa kehoni vuoksi.

Jännittyneisyys on osa arkeani vielä tänäänkin. Takaumat tulevat ja menevät ja uskoisin pahimman olevan jo takanapäin? Toimintakykyni pysyy jo jokseenkin ja en ole kokenut tarvetta esimerkiksi jäädä petiin, aamuisin ylösnousu onnistuu ilman häiritseviä asioita.

Olen oppinut jotenkin toitottamaan itselleni, että olen turvassa. Ettei ole syytä pelätä tai kukaan ei tee minulle mitään. Eilinen olikin kovin vaikea päivä, koko syysloma on huipentunut enemmän tai vähemmän takaumien ympärille. Vaikka en kykene muistamaan, jotakin on ollut pielessä aikoinaan juuri syyslomien aikaan ja olen sen tuntenut epämääräisinä olotiloina.

Ja ymmärrän, viimeksi lähtiessäni pois kodista lomalle, oli myös syysloma ja vaippa-ikäisiä ja vauva ja osa jo koulu-ikäisiäkin helmoissa ja loma oli vain silmänlumetta. Taisin tuolla reissulla kokea monia ikäviä asioita keskenmenosta alkaen. Ex taisi tuolloin suunnitella pääni menoksi jotakin tuolla reissulla ja sen vuoksi ilmeisesti takaumat on vaivanneet minua kovinkin. Erilaista nyt on tosin, kaikki lapset jo isoja ja turvallinen kumppani mukana. Aikanaan tuon reissun yhteydessä ex hävitti tarkoituksellisesti esimerkiksi rahapussini, ilmeisesti hän ajatteli, etten sitä enää koskaan tarvitsi kuolleena. Tuo reissu oli aikanaan niin omituinen, niin omituinen että ihmettelin sitä kuolemanvakavaa hiljaisuutta ja omituista tunnelmaa vielä vuosienkin päästä ja oikeastaan varmaankin saman syksyn aikana minulle alkoi valjeta, mihin ex tähtäsi minun kanssa. Minulle alkoi valjeta se tosiseikka, että hän todellakin halusi minusta eroon keinolla millä hyvänsä ja tuolloin hän aloitti oikein todenteolla sen minun elämäni alasajamisen ja tuosta ajasta muistikuvani ovat todella olemattomattomat. Paljon on tapahtunut sinä vuonna, eikä mitään hyvää todellakaan. Jo silloin lomalla pelkäsin exää aikanaan, ihan uudella tavalla, koska aavistelin hänen suunnittelevan jotakin ja ilmeisesti oli tullut katumapäälle sitten. Tajusiko, ettei olisi pärjännyt mitenkään lastensa kanssa yksin? Ja päätti antaa armonaikaa vielä vaiko oliko suunnitelma sittenkin se toinen, mistä myös puhui usein minulle, että hän toimittaa minut hullujenhuoneelle ja tuo rahapussin tahallinen hävittäminen oli vain yksi keino todentaa minulle, että olisin jotenkin omituinen ja epätasapainossa ja en olisi muka kyennyt huolehtimaan omista asioistani. Muistelen, että samoihin aikoihin ex oli kovin suuttunut minulle siitä, kun aloin vaatia omia rahojani omalle tililleni takaisin ja oliko rahapussin hävittäminen yksi keino saada pitää tilit itsellään?

Muistelen, että olin käynyt pankissa hakemassa juuri oman tilin itselleni, vain omaan käyttööni ja olin opetellut pankin tädin avustuksella verkkopankin käyttöä ja laskun maksua sekä tilisiirtoja. Ja sehän ei käynyt exälle ollenkaan, hän tuolloin raivosi jatkuvasti siitä, että olin tullut hulluksi, kun halusin  omat rahani omalle tililleni ja halusin opetella maksamaan itse omat laskuni omalta tililtäni ihan kuten silloin ennen lasten syntymää ja sitä ikävää riitaa, jonka seurauksena jouduin luovuttamaan tilini exän käyttöön muka yhteiseksi parhaaksi.

Rahapussissa siis oli kaikki verkkopankkitunnukset ja kaikki kortit jne. Mitä nyt ihminen yleensä pitää siellä. Meinasiko ex, etten jaksanut tai kyennyt hankkimaan samoja asioita uudelleen? Viikkoja siinä menikin, koska tuolloin minulla ei ollut edes voimassa olevaa passia, sekin oli siis kadoksissa tuohon aikaan ja kyllä viimeinkin sain sitten henkilöllisyyteni takaisin. ja olin myös muistamaton tuohon aikaan, silloin aloin vaiko exä aloitti sen tavaroideni hävittämisen sekä esimerkiksi auton avaimien piilottamisen ja puhelimen hajottamiset. Samoihin aikoihin jostain ymmärsin laittaa salasanan mm. puhelimeeni ja siitäkin seurasi uudet syytökset ja raivonpuuskat, tietenkin, koska hän ei voinut enää hallita ja lukea ja tietää mitä tein puhelimen kanssa ja kenen kanssa olin missäkin tekemisissä.

Edellisissä tunnelmissa siis lähdin lomailemaan pariksi yöksi tällä viikolla. Aatokset unohtuivat ja mukavaa oli, lapsilla ainakin, jotka nauttivat silminnähden olostaan. Itse en osannut rentoutua, pelkäsin mielessäni milloin mitäkin ja miesystävä huomasi myös tämän, sanoi minun jäykistyneen ja kohmettuneen. Totta tuo olikin, ja mietin ja kaduin mielessäni koko lomalle lähtöä, koska en osannut ollenkaan rentoutua. Yritin, vaan koko ajan erilaiset pelot nousivat pintaan. Tärkeintä kuitenkin, ettemme olleet koko lomaa vain kotosalla, lapsilla oli kerrankin jotakin, eron jälkeen mitä odottaa ja päästä jonneekin yhdessä kanssani.

Töistä olen saanut etäisyyttä todella hyvin, ja ihme nyt ei ahdista töihin menokaan aamulla. En kyllä odotakaan, mutta kyllähän se palkkapäivänä taasen tuntuu paremmalta, joten ihan neutraalilla asenteella huomenna. Niin, lomalla näin kahdesti työhön ja siellä oleviin ihmisiin liittyviä painajaisunia. Unen viesti oli jokseenkin selvä itselleni, eli kaikki ei ole niinkuin luulen olevan, kaikki ei näytä todellisuudessa siltä, mitä itse näen ja unessa tavallaan koin sen, kuinka silmäni aukesivat ja näin sen todellisen todellisuuden eli enköhän jotakin tule oppimaan seuraavilla viikoilla työmaalla?

Lomalla ollessa oli muuten jännä huomata, kuinka lapsilla oli samanlaisia pelkoja, kuin mitä itsellänikin oli siellä ollessa. Heille oli kuitenkin helppo sanoa, että ovat katsoneet liikaa väkivaltaisia elokuvia jne ja samalla mietin, kuinka ihmeessä hekin niitä samoja asioita pelkäsivät, ja voihan se olla, että heille on myös jonnekin jäänyt jotakin muistiin, alitajuntaan. Eliväthän he tiiviisti kanssani ollessani avioliitossa heidän isänsä kanssa, joka teki todellakin kaikenlaista manipuloivaa lasten läsnäollessa ja tuo ihminen istutti minuun myös monia pelkoja myös niin, että lapset olivat läsnä, joten ei ihme, että lapsilla on samansuuntaisia ajatuksia ja pelkoja kuin itselläkin on vieraassa ympäristössä esimerkiksi.

Lasten käytös muuten on ollut taasen samanlaista, kuin aina ennenkin, kun heidän isänsä on juoninut jotakin ja alkanut alustaa pohjaa jollekin omalle suunnitelmalleen. Olen nyt useampia kertoja nähnyt tämän kuvion sekä lasten muuttuneen käytöksen luonani. Ai niin, sillähän ei ole merkitystä, lasten muutos käytöksessään on vain minun tapaani käyttää aikaani, ylimääräistä sellaista, ja minun pitäisi keskittyä muuhun kuin lasten oireiden huomaamiseen. ja sitten en saa syyttää ketään, jos jotakin tapahtuu. Minun pelkoni on turhaa ja minulla ei pitäisi olla syytä huoleen. Näin minulle keväällä siis myös sanottiin.

Noh, välittäminen on kiellettyä sekä minun pitää katsella vierestä aina, kun joku lapsista alkaa voimaan pahoin ja jos lapsi ei halua apua, en voi sitä lapsille myöskään hakea, kuin vasta siinä vaiheessa, kun jotakin pahaa on ensin tapahtunut ja sitten esimerkiksi halu viillellä ja käden suoranainen viiltely ei ole vielä riittävän pahaa, eikä kieli kuin normaalista normaalista murrosiästä ja sen aiheuttamasta pahasta olosta...

Eli kaikki on normaalia, kunnes joku lapsista satuttaa pahimmassa tapauksessaan itseään pahemminkin.