Aamulla töihin meno vain jännitti, ahdistusta ei ollut onneksi. Mietin vain sitä, kuinka hetken sain kokea työhön menon innostusta. kelasin samalla mielessäni niitä hyviä puolia työssä ja itse työssä käymisestä ja muita hyviä asioita yritin ajatella koko matkan töihin.

Onneksi on siis lyhyt työmatka, se on positiivista sentään. Pääsisin matkan myös pyöräillen, mikäli olisi asianmukaiset vaatteet ja työmaalla olisi asianmukaiset tilat siistiytymiseen, vaan kun ei ole, niin halukkuus hikisenä aloittaa päivä ei kovin paljoa houkuttele ja sitten se vaatteiden vaihtorumba jne.

Lyhyt työmatka tarkoittaa olematonta kustannusta työmatkaan. Samoin kustannuksia pienentää harvinainen lounasetu ja se on todella mukava lisä palkan päälle. E tarvitse miettiä erikseen evästä työhön, vaan lounastan kuten muutkin. Selvää säästöä siis. Työvaatetus on myös semmoista, mitä käytän normaalistikin eli erikseen ei ole tarvinnut kuin uudistaa vaatekaapin sisältö miettien tietty niin, että käytän sitten samoja vermeitä vielä kymmenenkin vuoden päästä. Työni sisältää myös mahdollisuuden päästä ulos kesken työpäivän, sekä erilaisia muita lisiä, jotka tulevat ikäänkuin kaupan päälle työnkuvaan liittyen. Monesti huomaan miettiväni kesken työn, että minulle maksetaan tästäkin palkkaa...

Tänään huomasin ensimmäistä kertaa olevani vähemmän väsynyt, kuin aikoihin työpäivän jälkeen. Tälleen pitäisikin olla normaalisti, vaan yleensä olen kaatunut petiin kotiin tullessa ja sumussa mennyt ilta kotona. Syynä olikin varmaan se, etten hakautunut tänään mitenkään päin edes vahingossa työtovereiden pariin, kuin käydäkseni pienen mutta silmiä avaavan keskustelun kokemuksistani viime aikoina. ja sain kuulla, etten ole ollut ainoa, joka on kokenut samoja asioita kuin minä viime viikkoina. Tuo tieto helpotti kovin ja olen siitä tiedosta pelkästään ollut helpottunut. En ole yksin pohtimieni asioiden kanssa. Kiitos.

Miesystävä oli jo kotona kun tulin itse töistä, kuorsasi kovaa kyytiä ja sanoi, ettei viitsinyt jäädä työmaalleen, kun muka ei ollut hommia. Viikonloppuna otin häneltä avaimet pois, ja kerroin että voi miettiä mikä on tärkeää hänelle, ja toisena päivänä minulla oli mahdollisuus yrittää keskustella hänen kanssaan ilman, että pääsee pakenemaan tilanteesta pois, kun matkustimme vanhimman lapsen luo kylään. Edelleen tuo mies oli sitä mieltä, että mukaparisuhteemme on hyvä ja ongelmaton. Niin hänelle, edelleen hän oli tyytyväinen omaan tilaansa tässä suhteessa. Ja hän ei edelleenkään ymmärtänyt, miksi minä en ole tyytyväinen mukaparisuhteeseen. Jokaiseen minun tunteeseen tai minun kokemaan hän vänkäsi vastaan, eipäs, jne. Saa nähdä nyt kuinka narsistiseksi heittäytyy, jos ja kun siis sellainen hänkin on, toisella tapaa vain ainakin terapeuttini mukaan.

Olen liian pitkään sietänyt huonoa parisuhdetta jälleen. ja syy on ihan minussa itsessäni, että siedän. Lehmänhermoni ja se, etten jaksa todella alkaa mitään erodraamaa, kun toinen ei suostu näkemään minun tarpeitani tässä suhteessa. Kaverisuhde tämä on ja ei se varmaankaan tästä mihinkään muutu. Korkeintaan niin, että pääsee muuttamaan sinne omaan kotiinsa kun tarpeeksi kyllästyn hänen saamattomuuteensa. Yksin en voi parisuhdetta hoitaa, en pitää sitä kasassa tässä hetkessä ja se ei minua paljoa auta, jos väittää välittävänsä minusta suklaapatukalla. Se ei nyt riitä, en ole tai emme ole mitään lapsia, jotka tulevat tyytyväisiksi yhdellä suklaapatukalla.

Tänään aloin kiinnittämään huomiota olemukseen muutenkin. Olen jo pitkään kokenut inhottavaa häpeää kulkiessani hänen kanssaan, koska hän näyttää todella epäsiistiltä ja hän ei itse siitä välitä ollenkaan. Eikä voi ymmärtää, miksi joskus pyydän häntä siistiytymään mennessäämme jonnekin julkiselle paikalle, Näin tänään sitten autossa istuessamme juopon kävellen kadulla ja jopa se juoppo näytti siistimmältä kuin tuo ukon rotjake vieressäni ja sanoin, että häpeän hänen olemustaan. Aina sama vaatekerta, aina huolimaton ja työstä likaantunut ja nuhjaantunut olemus, jota ei saa millään suitsittua. Monta vuotta jo ja mikään ei ole muuttunut paitsi oma häpeäni. Tuo ihminen ei ole ilmeisesti oppinut mitä tarkoittaa perussiisteys missään asiassa. Koska samaa epäsiisteyttä ja järjestystä viljelee ympäriinsä kodissa myös ja olen lopen kyllästynyt siivoamaan toisen jälkiä, kun jopa lapseni ovat oppineet siisteiksi ja olletkin jo pienestä asti. Ja vaikka jotakin sovimme, hän vesittää ja unohtaa sopimukset ja hirmuisen selityksen kera sitten minun kehoittamana tekee asiat, jotka aikuisen pitäisi hoitaa ilman sanomistakin.