Muutoin on ihan mukava päivä tänäänkin, vaan en pääse eroon ikävistä kommenteista ja tapahtumista töissä.

Perjantainen kommentointi, kyseenalaistus vaivaa mieltäni edelleen. Mielessäni on tuhat kysymystä, mitähän muuta minusta on oikein selän takana puhuttu arvon työtovereiden kesken ja kuka jaksaa esittää semmoista ja miksi?

Vihan tunne on hävinnyt, vaan nyt on sitten ihmettelyn vuoro sekä itse itseni kyseenalaistaminen. Olenko sellainen ja miksi en kuitenkaan tunnista itseäni niistä asioista.

On kurjaa kuulla itsestäni puhuttavan, niin ettei puhujat tiedä minun kuulevan heidän puhuvan ja mainitsevan nimeäni monta kertaa ja sitten osun paikalle ja ovat kovin vaikeina siinä sitten. Tätä olen nyt todistanut useammin kuin kerran ja olen alkanut suunnittelemaan työtäni niin, että olen mahdollisimman vähän enää kenenkään kanssa samassa paikassa. Välttelen siis ihmisiä tietoisesti, koska en kykene arvostamaan sellaisia ihmisiä, jotka puhuvat pahaa seläntakana muista ihmisistä, en voi sietää sellaista kiusantekoa. Seläntakana juoruaminen kertoo hyvin paljon ihmisestä itsestään, ja minulle se antaa viestin, että puhuja ei kykene oman elämän rehelliseen analysointiin ollenkaan, kun pitää ruotia ja kiusata toisen olemassa-oloa ja elämää. Keskittyisi siihen omaan elämään ja oman työn tekemiseen ja jättäisi muut ja minutkin rauhaan puheissa.

Jokainen varmaankin olisi kiitollinen, mikäli saisi palautteen suoraan itselleen, eikä niin, että se palaute ruoditaan työtovereiden kesken asianomaisen ollessa puulla päähän lyötynä ja mistään tietämätön ja jatkaen edelleen kuten parhaaksi näkee.

Pohdin jo tosissani irtisanoutumisen mahdollisuutta, sehän minulla kuitenkin on koeajan turvin. Vaan, mitäpä se hyödyttäisi? Joka paikassa on ihmisiä, joka paikassa on myös niitä ihmisiä, jotka eivät osaa pitää suutaan kiinni ja takertuvat kiusantekijän lailla toisten asioihin osaamatta niitä ottaa puheeksi ko. ihmisen kanssa, vaan ruotii niitä sitten jonkun työkaverin kanssa kohottaakseen omaa erinomaisuuttaan siinä samalla.

Tarvitsen todellakin palkkani, joka ainoan centin ja työhön nähden raha todellakin tulee helpolla ja työ todellakin sopii minulle tässä kohtaa elämää. Ainoa haaste itselleni on siis tämä aikuisten ihmisten ns. sosiaalisuus. Osaan mielestäni tehdä myös yhteistyötä, osaan sopeuttaa oman toimintani muiden ihmisten toimiin sopivaksi. Kysyn myös aina, mikäli jokin tekemiseni vaikuttaa myös jonkun toisen ihmisen työhön jne. Pyrin itse olemaan avoin sekä jaan mielelläni oman tietämykseni, jos kysytään, en kuitenkaan ala kertomaan oma-aloitteisesti mitään. Kunnioitan toisten tapoja, ymmärrän ja hyväksyn sen, että jokaisella on oma tapansa tehdä oma työnsä ja ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa tehdä jotakin, lopputulos on se tärkein, tulos on se tärkein. ja on ihan sama, miten maaliin pääsee, jokainen kulkee matkan ihan omalla tavalla jne.

Tarvitsen palkkani, tarvitsen myös itse työn pysyäkseni jokseenkin järjissäni ja saadessani elää ns. normaalia työssäkäyvän ihmisen elämää kaikkineen. Tarvitsen tuon työyhteisön harjoitellakseni sosiaalisuutta ja normaalia vuorovaikutusta ihmisten kanssa. Oppiakseni normaaliksi kaikkien niiden eristettyjen vuosien jälkeen.

Nyt jo on ollut puhetta pikkujouluista. Oma pohdiskeluni tuli siihen tulokseen, etten ole menossa. Miksi menisin tuntemattomien ihmisten kanssa yhtään mihinkään. Ja miksi menisin, jos työpanostani ei arvosteta, minua ei arvosteta kollegana, ei ihmisenä? Miksi menisin, jos minusta puhutaan selän takana paskaa. Miksi menisin arvioitavaksi ja naurunalaiseksi olemaan sinne niiden tärkeilevien katseiden alle? Sellainen ei tee minulle hyvää ja minun pitää oppia huolehtimaan itsestäni hyvin ja tekemään itselleni hyvät oltavat, ja olla altistamatta itseäni enää millekään pahalle ja sellaiselle, mikä järkyttää minua ja saa aikaan uudelleen esimerkiksi traumoja kehooni eri tilanteiden vuoksi.

Miksi menisin sinne esittämään ja huijaamaan itseäni olevani osa jotakin, jos en kuitenkaan ole? Olenkin vain pakollinen osa heidän työyhteisöään ja omasta puolestani he voivat pitää hauskaa ihan sillä omalla vakituisella porukallaan. Turhaan yritän edes päästä porukoihin mukaan, kun asenteet minua kohtaan on paljastuneet siksi, miten ne ovat paljastuneet.

Yritän jatkossakin keskittyä omaan työhöni, yritän suvaita heidän puheensa minusta, ja yritän edelleenkin katkoa mahdollisuudet minun kiusaamiseen jo alkutekijöihin, kuten olen tähänkin asti tehnyt ja avoimesti sanonut sen, mikä on pakko sanoa. Tällä haavaa huomaan, että joku on tekemässä pientä selkäänpuukotusta ja olen jo varautunut siihenkin, olen kirjannut ylös päivämäärän ja kellonajan kanssa tietyt asiat, mitä minulle on sanottu ja kehoitettu tekemään. On jatkossa ihan turha sitten kenenkään väittää, että olisin tehnyt muuta, kuin työtä käskettyä. Niin tyhmä en ole, ja olen tälläistä toimintaa saanut elämäni aikana nähdä ihan tarpeeksi ja tiedän, miten sitten aletaan puhumaan ja näin saadaan toinen huonoon valoon kaikkien silmissä ja puhutaan, että se tekee niin ja niin vaikka pitäisi tehdä niin tai näin.

En ole ihan tyhmä, vaikka saatankin sellaiselta vaikuttaa sosiaalisissa tilanteissa. Tarkkeilen kuitenkin sen hiljaisuuteni takaa, ja vaikka olen olevinani, etten huomaa tiettyjä asioita, huomaan ne silti ja osaan pitää varani. Pikkuhiljaa huomaan, kuinka kukakin toimii, ja syykin alkaa selvitä tässä ajan kanssa. se, että joku kehtaa nauraa minulle päin naamaa aina, kun avaan suuni, tuntui ensin toisen persoonalliselta tavalta ja nyt kun olen nähnyt paremmin tätä tyyppiä, hän ei muille naura päin naamaa, ainoastaan minulle ja se on siis tarkoituksellista toimintaa. Niin hauska en vielä ole tietääkseni ollut koskaan, että olisin ketään saanut nauramaan pelkästään puhumalla, joten kiusanteoksi tuo on tulkittava.

Se on vain kurjaa, koska semmoiset kiusanteot jäävät yritykseksi, hän ei saa sillä toivomaansa tulosta aikaan, koska en toimi, kuten hän olettaa ja en toimi yleensä kuten muut. Osaan sivuuttaa kiusanteon kovin taitavasti, ja olla välittämättä siitä. Tiedän, että panokset kovenevat ja tiedän keitä osaan epäillä, kun ongelmia alkaa ilmaantua ja alan miettiä, mitähän jälleen on tapahtunut. nyt kyseessä on selvästi yksi vilpillinen ihminen, joka yrittää kovasti päästä minusta eroon ja syynkin ehkä jo ymmärrän, pikkuhiljaa.