Ettei vaan jälleen pääsisi vahingossakaan unohtamaan exän olemassa-oloa, niin juuri hän sitten osaa jälleen tämän sekoittamisen, josta myös minua syyttää toisinaan. Ja kirjoitan jälleen, jotta en pääsisi vähingossakaan unohtamaan.

Muksulla on harrastus. Ex eli lasten isä ei voi sietää sitä, että lapsi harrastaa, saati, että siitä syntyy kustannuksia, joihin hän joutuu osallistumaan. Joten ex luonnollisesti tekee kaikkensa vaivihkaa, jottei lapsi harrastaisi ja lapsi lopettaisi sen. Näin jatkunut vuosia jo. Lapsi pitää kuitenkin kiinni itsepintaisesti omasta harrastuksestaan, koska nauttii siitä. Minä vanhempana tuen lastani myös tässä asiassa ja teen sen, minkä jokainen terve aikuinen tekee omien lastensa hyväksi eli kuljetan, kannustan ja kustannan oman osuuteni. Tämä pätee jokaisen kohdalla, jonka lapsi harrastaa ja matkat ovat pitkiä.

Lapsi ei harrasta, koska vanhempi on niin määrännyt, lapsi ei harrasta, koska pitää olla jokin harrastus. lapsi ei harrasta kummankaan vanhemman ns. toive-asiaa, vaan se on lähtenyt puhtaasti lapsesta itsestään ja lapsen omasta halusta ja innostuksesta kyseiseen asiaan. Lapsi ei myöskään harrasta kummankaan vanhemman mieliksi, vaan omasta halustaan. Into on myös kova, ja itsekin joudun jopa väliin rajoittamaan, mikäli on sairaana tai muuta estävää ja lapsi vain tahtoisi välittämättä esimerkiksi omasta huonosta olosta huolimatta.

Jälleen on isä alkanut tehdä mahdottomaksi lapsen harrastusta, tekee aina sen, kun näkee tilaisuutensa tulleen ja nyt se tuli jälleen. Lapsi ehti jo ilmoittautua tilaisuuteen, kysyi minua mukaansa viikonloppuna ja se oli minulle ok, koska saatoin siirtää omat tekemiseni ja lapsi epäili isänsä olevan työssään silloin ja ettei pääse. Asia oli siis sovittu ja ilmoittautuminenkin oli jo hoidettu. Isä keksikin ilmeisesti tänään viedä lapset viikonlopuksi toisaalle, vaimonsa tykö ja lapsen on näin mahdotonta päästä paikanpäälle. Viestillä isä kysyy, menenkö ilman lasta sinne ja en todella mene. Lapsen sinne piti mennä minun kanssa, se oli jo sovittu viime viikolla. Isä oli tästä tilaisuudesta tietoinen, joten tiedonpuutetta ei jälleen voi syyttää isä. Vaan tässä isä näki tilaisuutensa estää lasta pääsemästä kanssani tilaisuuteen ja luonnollisesti en mene, koska isäviikonloppu kuitenkin ja isän olisi jälleen pitänyt tämäkin asia huolehtia ja hoitaa. Ja nyt jälleen lapsi hoiti itse omat asiansa kanssani.

Kukapa nyt jälleen kärsii, kuin lapsi itse isänsä tekosista. lapsi ei voi päättää jäädä kotiinsa tai tulla luokseni, koska siellä paikassa on taas omat viehatyksensä, joista lapsi ei halua olla paitsi ja tätä hän on ennenkin käyttänyt hyväkseen, kun on ollut tarve hankaloittaa lasten harrastuksia ylipäänsä.

No, sanonpahan vai voi voi. Vietän oman viikonloppuni nyt sitten alkuperäisen suunnitelman mukaisesti ja en mene yksin sinne tapahtumaan, jonne ensisijaisesti lapsi on pyydetty mukaan. En ala paikkaamaan exän isyyttä jälleen tällä tavoin, että ensin sovimme lapsen kanssa asiasta ja sitten se perutaan isän päätösten takia. En myöskään ala ehdottelemaan lapsen tuloa minun luokse tuoksi päiväksi, koska siitä seuraisi jälleen omat hankaluudet ja uskon, ettei lapsi edes halua tulla, koska toisaalla on juurikin se mielenkiintoisen mukava ja odotettu asia jälleen.

Ulkopuolisen korviin asiassa ei ole mitään ihmeellistä, vaan se kun tiedän exän juonet, joita aina juonii kun on mahdollisuus tehdä pienikin kiusa ja nyt se kiusa oli kohdennettu suoraan minuun, koska lapsi oli minua pyytänyt eikä isäänsä ja isä haluaa näin kostaa sen, ettei lapsi pääse kanssani isäviikolla harrastukseen liittyvään asiaan viemällä lapset pois kokonaan paikkakunnalta. Näin on isä kostanut ennenkin ja tätä on miltei mahdoton kenellekään edes todentaa, vaikka asia on juurikin noin. Kiusa minulle, koska isä näki minun ilmoittautuneen tilaisuuteen lapsen kanssa ja isä koki jälleen jotakin ja kosti näin minulle tuon ilmoittautumisen, joka nyt sattui olemaan isäviikolla ja lapsi toivoi minut sinne mukaansa, koska tietää, ettei isäänsä voi vahempää kiinnostaa koko lapsen asia.

Tämän selkeämmin en osaa tätäkään tilannetta avata, mutta kiusa se on pienikin kiusa, jonka isä voi minulle tehdä lasten asioiden välityksellä. Vielä tulee kylläkin aika, kun lapset ymmärtävät ja oppivat näkemään syy-yhteyden ja seuraukset, jo nyt he oivaltavat joitakin asioita omien kokemusten perusteella ja joskus  kysyvät minulta niistä. Yleensä sydäntäni oikein kylmää, kun näen sen ajan koittavan lasten elämässä, kun isä menettää arvostuksen lasten silmissä. Enää ei lapset usko minua, kun yritän puolustaa heidän kiiltokuvaisäänsä ja hänen omituisia tekojaan ja tekemättä jättämisiä ja usein kysyvätkin ihmetellen, miksi valehtelen heille päin naamaa, kun he tietävät mikä on totta ja mikä ei isässään ja hänen tekosissaan. Ja silloin joudun myöntämään heidän olevan jossakin asiassa olevan sillä kertaa oikeassa.

Osa lapsista on joutunut hyväksymään isänsä ilkeän puolen sekä joutuneet hyväksymään myös sen, ettei heillä ole ollut ns. normaalia isää tai normaalia kokemusta vanhemmuudesta. He ovat eläneet kierossa ja sairaassa vanhempien välisessä suhteessa, joka on ollut heidän omituinen kotinsa. He ovat nähneet vuosien varrella sen, miten olen itse etsinyt ja paljon myös löytänyt normaaliutta elämään, ihan jokaisella osa-alueella. Suren lasteni puolesta useinkin sitä, mistä he ovat jääneet paitsi isänsä kohdalla ja olen joskus miettinyt niinkin, että kuollut isä olisi ollut lapsille paljon helpompi pala purtavaksi, kuin se heidän ikuinen ihmettelynsä siitä ,miksi heidän isänsä on sellainen ja tällainen suuri piru, kuin on heillekin ollut. Lapset puhuvat omien kokemustensa pohjalta ja sitten heillä on vertailukohtana minun puolikkaani ajasta jonka viettävät kanssani, ja he ihmettelvät useinkin ääneen asioita, miksi heillä on semmmoinen kurja isä ja kaikkein säälittävintä on se, että lapset yrittävät rakastaa isäänsä kaikesta huolimatta, ainakin juuri silloin kun isä on heittäytynyt lapsille säälittäväksi puheillaan. Isä osaa puhua lapsille niin, että lapset alkavat sääliä isäänsä ja isä saa kaiken anteeksi ja jos ei sääli tehoa niin sitten isä lahjoo lapsensa luvaten heille vaikka ja  mitä. Ja kun se ei tehoa, niin sitten otetaan koko isän suku tuohon säälinnostattamiseen lasten tunteissa.

Kieroa ja tuollaista ei pysty mitenkään estämään. lasten on vain elettävä tuossakin mukana ja koitettava sääliä isäänsä mahdollisimman tehokkaasti. Tai sitten vaihtoehtoisesti isä on kovin uhkaava ja pelottava ja saa siten lapset tekemään ja toimimaan kuten haluaa.

Isä edelleenkin jaksaa myös vieraannuttaa lapsia minusta. Lapset jo tunnistavat tätä ilmiötä, kiitos itselleni, että olen aina pyrkinyt tukemaan lasten ja isän suhteita myönteiseen sävyyn ja olen myös paikannut isän vanhemmuutta monin eri tavoin. Lapset ovat oppineet näkemään sen, kuinka normaali vanhempi kykenee tekemään vanhemmuuden kanssa yhteistyötä ja ovat myös nähneet sen, kuinka isänsä ei kykene siihen. Ja lapset ovat jotenkin oppineet tunnistamaan vieraannuttamisen keinot, vaikkei heillä ole sille nimeä.