Hmmm...silloin tällöin kohtaan ihmisiä ns. entisestä elämästäni, exän kautta tutuiksi tulleita tai hänen entisiä? tuttujaan. Viimeksi näin käydessä olin hämilläni, kuten aina. En tuntenut ihmistä, hän tunnisti minut ja osasi kysyä nimeäni. Olen jo oppinut itse kysymään, mistä mahdollisesti olisisimme tuttuja, jos kasvot tai nimi ei paljasta, kyllähän yli 20 vuodessa ihmiset muuttuvat paljonkin. Sitten viimein löytyi yhteinen nimittäjä, kuten yleensäkin ja tälläkin kertaa sitten osasin ensin kysyä, mahtaako ihminen olla vielä tänä paivänä exän kanssa tekemisissä ja jos on, niin en lähde sitten sen enempiä haastamaan, vaan vaihdan kuulumiset asiallisesti.

Tälläkin kerralla oli kovin omituinen tilanne kyseessä, jäin edelleen miettimään tuon ihmisen puheita, ja sitä, onko minun muistissani todellakin jokin aukko, koska en vain pysty yhtä tiettyä asiaa muistamaan ja tämä oli muistini mukaan toinen kerta, kun kuulen samasta asiasta ja itse en sitten millään kykene yhdistämään tapahtumaa omaan historiaani, en sitten millään. Onko minulle todellakin tapahtunut nuoruudessa jokin asia, mitä en kykene muistamaan? Missä siis olen ollut, paikassa johon tämä (kin)? ihminen viittasi. Kun en itse tiedä, en muista.

Ja omituista myös se, miten itse muistin sitten erään toisen seikan, tosin exän sanomana minulle ja en voi olla ollenkaan varma, onko siinä perää sittenkään. Mutta, kuitenkin jälleen kävi ilmi, että exä on pimittättäny esimerkiksi lastemme olemassaolon tai sen, että olimme niinkin kauan naimisissa myös tältä ihmiseltä. Moneen otteeseen kysyi ja varmisti näitä asioita. No tuossahan ei ole mitään uutta enää, en enää hämmenny näistä, onneksi ja osaan jo itsekin kysymättä kertoa, kuulumiset omalta kohdaltani. On se vaan jännä, miten ex on elänyt ihan omaa maailmaansa, ilmeisesti aina riippuen siitä, missä seurassa hän on ollut, kertonut omaa tarinaansa jopa omille kavereilleen elämästään, kun totuus on ollut kuitenkin toinen. Itse en jaksa enää hämmästyä, oikeastaan hieman säälittääkin ex, koska jälleen saan miettiä, kuinka kamala hänen ajatusmaailmansa oikein on, jos on pitänyt oma perhe pitää piilossa muilta. ja millaista elämää hän sitten on oikein elänyt? Ja kenen kanssa?

Ilmankos ex eristi minut tuostakin porukasta jossain vaiheessa, ja oliko tuossa porukassa sitten exällä joku naikkonen? Se selittäisi monta asiaa menneestä.

Oho, tänään on jo perjantai. Aika menee siivillä. Kävin jo ensimmäisellä käynnillä terapiassa ja monta asiaa ja ihmetyksen aihetta sai selityksen. Miksi jokin asia on elämässäni niinkuin on, kuten se, etten muista esimerkiksi syödä.

Ilman miesystävääni olisin siis jo nääntynyt vuosia sitten nälkään, mikäli yksin olisin elänyt. Muillekin olotiloilleni sain nimiä, ja paljon luettavaa ja sen myötä mietittävää myös.

Viikonloppukin alkaa olla ohi ja huomenna starttaan uuteen viikkoon. Hirmuisesti en ole ehtinyt huilata tai levätä, siitä on omat perheenjäsenet pitäneet visusti huolen ja mielelläni aika saakin kulua heidän seurassaan. Joten, jos nyt saisin vaikka tämän loppuun kirjoitettua?

Olen ollut hyvin kiitollinen lähes jokaisena päivänä, useamman kerran huomaan niitä pienen pieniä asioita, joista olen hyvin kiitollinen. Tänään selvisin tilanteesta, joka olisi aiemmin aiheuttanut itselleni jonkinlaisen romahduksen tapaisen ja pääsin kuin pääsinkin yli tilanteesta ja tunteista tiedostamalla heräävät tunteet sekä osasin itse jopa pitää itseni kasassa, luottaen miesystävän hoitavan homman kotiin.

Lasten ollessa isänsä luona, osaan jo olla välittämättä. Osaan nyt ajatella niin, että kun ovat isänsä luona, isänsä on vastuussa heistä ja huolehtii jos huolehtii lapsistaan. Se ei ole minun ongelmani, jos lapset kärsivät isänsä luona milloin mistäkin. Ja jos lasten kärsimys on ylitsepääsemätöntä, lapset osaavat itse hakea itselleen apua. Kiusatkoon lasten isä minua tai lapsiaan miten tahtoo, sillä ei ole minuun enää vaikutusta, ohi menee jokainen yrityskin, en suostu ajattelemaan häntä enää edes sen vertaa, ei ole ongelmani.

Tosin tänään huomasin jälleen sen saman, minkä olen jo aiemminkin havainnut. Eli, heti kun teen tai yritän elää omaan tahtiini, tehdä omaan tahtiini asioita ja omia juttujani, niin kyllähän sitten lapsilta löytyykin heti niitä heidän menoja, ostoksia, vaatimuksia  kotiasioista jne. Ja sitten olenkin ihan kamala äiti, kun edes joskus yhtenä vapaana yritämme esimerkiksi saada miesystävän kanssa siirrettyjä asioita hoidettua.

Kello on jo melkoisen paljon, pieniä jännityksen hetkiä oli tosiaan aamusta, kun aloin pyykkivuorta selvittämään ja huomasin, ettei kone tyhjennä vesiä pois. Onneksi syy selvisi ja pääsin iltapäivästä pyykkien kimppuun, jätin tälle päivälle pyykinpesun, ja se oli jälleen suuri virhe, koska nyt en ehdi mitenkään saada kaikkea sitä pestyksi, mitä olin ajatellut, kuten päiväpeitot ja muutama muu ylimääräinen tekstiili, joita sillointällöin on hyvä käyttää pesussa, vaikkei likaisia olisikaan.

Ensiviikosta odotan jokseenkin mielenkiintoista viikkoa. Opettelen kaikkea uutta, tai siis uudella tavoin huomioimaan itseäni ja omia tarpeitani. Liikunta, syömiset, uni ja tarpeenmukainen lepo sekä sujuva arki itsekseni pitäisi tulla huomioiduksi. Ensiviikolla siis jatkuu terapia, uskoisin siitä tulevan yhden viikon kohokohdista, samoin työviikon aikana on odotettavissa ehkä joitakin mielenkiintoisia tilanteita ja hetkiä, joissa ikäänkuin salaa opettelen itselleni uusia asioita.