Pitää vielä hieman pohtia sitä millainen oikeasti olen, ihan vaikka vain verrattuna muihin. Tiedän, ettei muihin vertaaminen ole hyvästä, mutta sitä tekevät kaikki ihmiset ja osin se siis kuuluu osana inhimillisyyteen ja haluun kuulua joukkoon mukaan.

Oikeastihan en ole luonnoltani erakko, elämä on vain ajanut minut siihen pisteeseen aikanaan, etten enää kestänyt yhtään sosiaalisuutta tai muita ihmisiä ja heidän kotkotuksiaan. Pohdin tuossa jo hieman aiemmin omaa persoonallisuutta ja tulin siihen tulokseen, että olen värikäs ihminen, noin niinkuin pohjimmiltani. Ja sitä ominaisuutta en ole ymmärtänyt itsessäni. Olen jopa häpeillyt sitä ja sen ominaisuuden ei saanut tulla näkyviin myöskään avioliitossa, exä ei voinut sietää minussa sitä kaiken kattavaa rönsyilevää persoonallisuutta.

Noh, nyt kuitenkin on viimein aika tuonkin osan puhjeta kukkaan minussa, osa kerrallaan ja tällä kertaa en yritä tuota edes alkaa piilottelemaan tai häpeämään, kuten ennen olen yrittänyt tunkea itseäni siihen samaan ns. harmaaseen ja tavalliseen muottiin kuin muutkin.

Jokaisella on oma persoonallinen osansa, niin myös minulla. Tuo osa on kuitenkin ollut piilossa ja peiteltynä kovin pitkään. Jotenkin tuossa iltasella tuli mieleeni eräs vanha äitituttu, jonka lapsi oli kaverina omalleni. He olivat pitkään hyviä ystäviä ja sitten toisen koulunvaihto katkoi ystävyyden. Sen jälkeen tuo äitituttu on ollut tuntematta minua, ihan kuin olisin hänelle ilmaa silloin tällöin kohdatessamme kaupungilla. Alkuun yritin moikkailla ja sitten viimein ymmärsin, ettei hän todellakaan halua tuntea, vaikka olimmekin tutustuneet ja kävimme samoissa paikoissa lastemme kanssa viikottain. Olen ajatellut, että hän kokee olevansa jotenkin ylempänä sosiaalisessa arvoasteikossa ja sen vuoksi hän ei halua tuntea alempiarvoistaan, onhan hän kovin korkealle koulutettu itse ja siis tuntee arvonsa. Leikkikentällä ja äitinä hän ei ilmeisesti samaa ylemmyydentunnetta kokenut, vaan yritti olla samaa kuin muutkin ja kun työt alkoivat hänellä, myös se sosiaalinen status nousi esiin ja enää ei ollut tarvetta leikkikenttäkavereiden tuntemiseen, koska he eivät olleetkaan niin korkealle koulutettuja kuin hän itse ja olisi siis ollut noloa hänelle alkaa moikkailla ja vaihtaa kuuulumisia alempiensa kanssa. Tämä siis oma näkemykseni asiasta. Voihan selitys olla jotakin muutakin, mutta hänen tyylinsä tietäen syy on juurikin tuossa. Ja siis lapsiamme on edelleen samassa koulussa ja sielläkään hän ei ole voinut edes moikata, ja mitään pahaa en ole tuollekaan ihmiselle koskaan tehnyt tai puhunut hänestä kenellekään mitään. Joko juorut ovat kantautuneet hänenkin korviinsa tai sitten hänelläkin on jokin ihmeellinen vakaumus, ettei eronneiden kanssa enää olla tekemisissä. Olen kuitenkin usein ennen pahoittanut hänen vuokseen mieleni, silloin erityisesti eron jälkeen, kun lapsemme olivat vielä ystävyksiä ja jo sen vuoksi olin itse valmis pitämään yhteyksiä, välittämättä siis näistä kuvitelluista eroista eri ammattien tai muidenkaan määrittävien tekijöiden välillä.

Niistä on kuitenkin opittava välittämään ilmeisesti, ja ei ole ilmeisesti sopivaa olla tekemisissä eri yhteiskuntaluokista ja sosiaalisista taustoista tai edes tietyistä ammateista koostuvien ihmisten kanssa? Voisinko itsekin alkaa olemaan ikäänkuin nokkapystyssä ja antamaan ylpeän vaikutelman itsestäni? En, sellaista en suostu tekemään.

Miksi muistin juuri tuon ihmisen menneisyydestä? Kävin hieman tekemässä pientä taustatyötä tulevan työn vuoksi ja kävi selville, että tämä samainen ihminen on siellä myös. Käykö nyt niin, että sen edestään löytää, minkä taakseen jättää? Mietin, tekeekö hän muillekin samaa, että ilmaisee olemuksellaan olevansa jotenkin ylempiarvoinen ihminen kuin ne, joilla on vaikkapa alempitasoinen koulutus kuin hänellä itsellään? Kuinka tuon ihmisen läsnäolo nyt sitten vaikuttaa omaan viihtymiseeni työssä ja voinko kokea olevani edes ihminen hänen läsnäollessaan ja en tiedä edes sitä, kuinka kova hän on vaikkapa itse juoruamaan muista ihmisistä ja mitä jos hän sitten kertoo minusta perättömiä juttuja, joita exäni on minusta kylille levitellyt? Olen ollut eron jälkeen monissa kiusallissa tilanteissa juuri sen vuoksi, että ex on puhunut minusta valheita ihmisille ja sitten kohteluni on ollut sen mukaista. pelkään hieman, että nyt käy samoin? Tai mitä jos käykin niin, kuten on pari kertaa käynyt, että samassa työpaikassa on jokin exän entinen hoito, joka on ollut kuvioissa ollessamme vielä avioliitossa? Tämä on näitä pienen paikkakunnan ikäviä puolia, kun menneisyys ei sitten jätä rauhaan ja valheiden katkominen on hankalaa, koska en itse ole kuullut kuin murto-osan niistä jutuista, mitä ex on levitellyt. Ja senkö vuoksi tämäkin ylpeäksi käynyt ihminen sitten on päättänyt aikanaan olla tuntematta minua? Jälleen kysymättä minulta itseltäni minun näkemystä asioihin.

Noh, voin odottaa jälleen ihmeellistä käytöstä itseäni kohtaan? Sitä en tiedä kuinka jaksan sitten suhtautua omituisesti käyttäytyviin ihmisiin? Tai kuinka suhtaudun nyt tähän entiseen tuttuuni, joka on päättänyt olla tuntematta minua. Samassa työssä kuitenkin on mahdotonta olla tuntematta ja kuinkahan kovaksi vastustus hänen taholtaan sitten käy? En tiedä, voin arvailla vain, ja hassuksi tilanteen tekee siis se, itselläni ole koskaan ollut mitään häntä vastaan, ihminen hänkin vain on kaiken sen kulissin takana.

Joudun vain miettimään nyt omaa itseäni ja sitä, millainen sitten oikeasti olen ihmisenä. Työni osaan kyllä, siinä ei ole koskaan ollut valittamista. tein jopa uupuneena työni hyvin ja kärsin sitten kotona ihmetellen omaa oloani. Samaan jamaan en enää tahtoisi ja nyt näen jonkinlaisen uhkakuvan tuossa ihmisessä, koska hän ei todellakaan tiedä totuutta elämästäni, ellei hänkin ole sitten exän yksi hoito ja petikumppani ja on tätä asiaa katunut syvästi? Sekin on muuten mahdollista, kun tarkemmin mietin menneisyyttä ja hassuja tilanteita asuessani vielä exän kanssa? Moni muukin ystäväni on käynyt exän kanssa muhinoimassa, pitänyt sivusuhdetta hänen kanssaan ja odottanut emännäksi pääsyä taloomme. Ja loppujen lopuksi kukaan ei siihen virkaan päässyt. Tuon yhden ihmisen kohdalla en tosin usko, että motiivi olisi ollut muu, kuin syvä ihastuminen ulkonäköön ja seikkailunhalu sekä hänen oma huono parisuhteensa tila silloin aikanaan.

Kuinka annan ihmisten kohdella itseäni? Tänään odotan muilta samanlaista ihmisarvoista kohtelua, sivistynyttä ja asiallista kohtaamista. Tiedän erityisesti naisten osaavan sen selkäänpuukottamisen jalon taidon sekä sitten sen suunnattoman kakan jauhannan aina tilaisuuden tullen. Mietin, kuinka paljon tällaiset asiat sitten vaikuttavat omaan työhöni uudessa työssä? Ihminen on ihminen niin hyvässä kuin pahassakin, ja toivon, ettei minun tarvitsi pohtia tai edes välittää näistä asioista, sen näen sitten jatkossa miten tämän ihmisen kanssa kohtaaminen sujuu ja kuinka hän sitten pitää minua alempiarvoisena kuin hän itse. Ehkä kestän sen?

Millaisen viestin annan itsestäni muille, esimerkiksi ulkoisesti? Sitä olen nyt tämän illan aikana joutunut pohtimaan tuon ihmisen vuoksi. Tuenko kenties jotenkin niitä luuloja, joita tällä ihmisellä on? Ja mitä hän sitten luulee oikeasti? Mitä asioita pitää ns. oikeana ja totuutena? Tiedän, ettei minun pitäisi käyttää aikaani tällaiseen pohdintaan, vaan olen kokenut useasti ikävällä tavalla nämä tällaiset juorujen vaikutukset kohdallani.