Miten käsitellä lapsen kanssa menettämisen pelkoa?

Tajusin juurikin, että sitähän se lapsen käytös on ollut jo pitkään, kun tarkemmin mietin.

Ja lapsi etsimällä etsii merkkejä ympäristöstään siitä, että minulle tapahtuisi jotakin. Etsii minusta merkkejä, joiden perusteella voisi pelätä, että minulle on tapahtumassa jotakin.

Kuka ja miksi tätä pelkoa lapsessa ruokkii?

Kuinka osaan hälventää lapsen kanssa tätä pelkoa?

Kuinka lapsi jälleen kykenee elämään pelkonsa kanssa, ennenkuin pelko asettuu oikeisiin mittasuhteisiin?

Mitä kaikkea lapsi mielessään pohtiikaan? Millaisia uhkakuvia hän näkee mielessään?

Lapsikin tietää, että hän jäisi hyvin mikäli minulle tapahtuisi jotakin. Hänelle ei tosiasiassa jäisi ketään luotettavaa aikuista elämäänsä, sen hän tietää itsekin. Lapselle ei jäisi ketään rakastavaa ihmistä elämäänsä, jos minulle tosiasiassa kävisi jotakin. Joten pelko on suuri lapsen mielessä.

Lapsi jäisi todellakin yksin, ja sen hän tietää hyvin. Isällään hän joutuu selviämään yksin kaikin puolin. Ainoa, johon hän pahimmassa hädässään turvautuu on sisaruksensa, joita ei kuitenkaan haluaisi aina häiritä omilla asioillaan. Se on tullut edellisten vuosien aikana niin selväksi.

Tämä pelkoinen lapsi puhuu vihjauksin itseasiassa koko ajan pelostaan ja mainiitsee väliin, että jos minulle tapahtuisi jotakin ja käytöksessä hän on kovin suojeleva, sekä sitten ei jätä minua oikeastaan silmistään. Ja niin, edellisen viikon aikana ei ole suostunut edes kaverilleen lähtemään, on keksinyt kaikenmaailman tekosyyt miksi ei muka voisi lähteä. Kysymykset, onko kaikki hyvin minlle ja mitä tapahtuisi jos....

Ja sitten isänsä pääseekin sanomaan, että lapsi on minusta huolissaan. Juu, sehän se olikin isänsä syy ruokkia lapselle pelkoja minusta ja siitä, että minulle tapahtuisi jotakin. isänsä tapa saada aikaan pelkotiloja on itsellänikin vielä muistissa, se onnistuu oikein hyvin manipuloimalla ja esimerkiksi näyttämällä elokuvia tietyistä aiheista sekä kiinnittämällä huomio oikeisiin asioisin ja yhenäkin sitä huomaakin pelkäävänsä jotakin tiettyä asiaa. Tämä suunnitelmallisuus puhuu sen puolesta, ettei ex ole pelkästään kusipää, vaan jonkinsortin psykopaatti myöskin.

Itselläni meni joitakin vuosia oppia tajuamaan hänen sairas ajatusmaailmansa, se miten hän hän ajattelee ja miten toimii saadakseen omat suunnitelmansa käytäntöön. Jo sen ymmärtäminen, että ex todellakin kykenee pitkäjänteiseen etukäteen suunnitelmallisuuteen oli itselleni kauhistus ja sai aikaan pelkoa minussa, koska sitten ymmärsin myös sen, miten hän oli avioliiton aikana oikeasti onnistunut toteuttamaan jokaisen minulle annetun uhkauksensa.

Mitä ex siis hyötyy siitä, että lapsi pelkää minulle tapahtuvan jotakin ikävää? Mitä ex siitä saa itselleen? Lisää hyväisä pisteitä kenties? Hän pelastaa lapsen pulasta? Vakuuttelee lapselle tarpeen vaatiessa jotakin? Lupaa lapselle kenties jotakin? lahjoo lapsen jotenkin?

Edellisissä ei ole mitään uutta, niitä hän tekee aina silloin kun tarvitsee lapsiaan johonkin teatteriesitykseensä mukaan.

Mitä ex nyt siis pohjustaa jälleen aiheuttamalla lapselle mielikuvia siitä, että minulle voisi jotakin tapahtua? Ex tietää, että olen tällekin lapselle tärkeä ihminen. Ja exän tuntien hän ei voi sietää sitä, että hän jää paitsioon, vaikkei jäisikään. Ex ei voi hallita lapsen ja minun välejä, vaikka kovin yrittää sitäkin, kuten on yrittänyt jokaisen lapsemme kohdalla samaa.

No, lapsi tietenkin ahdistuu ollessaan isänsä luona, koska ei näe minua ja ei voi tietää mitä minulle kuuluu. Isänsä sitten vielä todennäköisesti ruokkii hieman lisää tätä lapsen pelkoa jotenkin, niillä hienovaraisilla tavoilla, ettei kukaan näe tai ymmärrä, mitä isänsä tekee.

Samalla isä sitten tietenkin estää lapsen yhteydenpidon minuun ja lapsen ahdistus senkuin kasvaa entisestään. Ja samalla isä sitten ruokkii lisää lapsen mielikuvitusta. Voi, kun saisin tuonkin jotenkin päivänvaloon, esiin ja ilmi. Kaiken sen, miten isä toimii.

vaan on annettava tunnustusta exälle, hän kovin taitava, hyvin viisas näissä toimissaan, ja ei jätä mitään erehdyksen varaan. Kaiken hän onnistuu jotenkin naamioimaan toiseksi, kuin mitä todellisuudessa asiat on. Minäkin tein samoin ihan tahtomattamattani ja salasin koko perhehelvetin vuosikausien ajan.