Olen jälleen väsynyt, hyvin väsynyt ja tiedän jo sen, ettei tällainen määrä väsymistä ole normaalia ollenkaan, ei edes työpäivän jälkeen.

Pää on kuin sumussa, ihan hajalla ja hukassa. Hyvä ,että osasin tehdä juuri äsken perusruuan. Olen vihainen kotona, koska olen väsynyt. tai en vihainen, vain ärtynyt. Ei tyhmiä kysymyksiä nyt, en kestä yhtään niitä tältä miesystävältä. Olettaisin hänen olleen enemmänkin aikuinen, vaan entistä enemmän minusta tuntuu, kuin olisin hänelle jokin äidin korvike. Hyvä, kun ei tissiä tarvis, vaikka varmaan sitäkin lutkuttaisi kovin mielellään...No joo, yritän olla vain kitkerä, koska ärsyyntyminen ja väsy.

Minusta tulee jokseenkin veemäinen, kun olen totaaliväsy, ja kun tiedän ettei sille ole loppua näkyvissä ihan hetkeen. Se on minun selviytymiskeinoni ilkeässä olossa. Kuin siili, joka nostaa piikit pystyyn ja tekee selväksi, ettei kaipaa lähempää kontaktia.

Tänään hymyilin, tai yritin vääntää naamani väkinäisiin irvistyksiin, kunnes iltapäivän aikana jossain kohtaa unohdin koko asian. Jo heti aamusta koin jollain lailla outoa käytöstä kohtaani muiden taholta, en ymmärrä ja sille ei ole nimeä, tiedän vain, ettei kaikki ole hyvin. Ihmetykseni jatkuu siis jälleen, tosin tänäänkin sain suuni auki ja kysyin sen mitä olen jo useampaan kertaan kysynyt, useilta eri ihmisiltä ja vihdoinkin sain jonkinlaisen vastauksen asiaan.

Olen itse tottunut työssäni kommunikoimaan, sopimaan selkeästi asioista. Joskus aikanaan erehdyin ja opin kantapään kautta, ettei ole soveliasta tehdä asioita kovinkaan ominpäin ja niinpä nytkin selvitin asiaa, joka ehkäpä saattoi olla minun hoidettava, tai sitten ei. Kun ei kukaan tiennyt, ja minulle ei ole kukaan maininnut asiasta tai jos olikin, niin olen sitten totaalisesti joko unohtanut tai en ole kuullut tai olen kuullut ja en ole ymmärtänyt mitä minulle on sanottu ensimmäisinä päivinä, ehkä. En voi jälleen luottaa omaan muistiini, koska olen epävarma itsestäni ja en jälleen tiedä mistään mitään.

Toivoisin toki, että minua voisi muistuttaa, vaan onhan sekin totta, että aikuiselle ihmiselle pitää kerta riittää, siis riippumatta siitä, ymmärsikö tai kuuliko vastaanottaja ollenkaan itse viestiä.

Kello on kymmenen illalla, olen liian väsynyt. Kärsin itse siitä, että olen mieli maassa väsymyksen vuoksi ja olen sitten kireä kuin viulunkieli. En jaksanut miesystävän kyselyitä työpäivästä, käskin pitää suunsa kiinni melkoisen rumasti ja olla kyselemattä typeriä. Mitä hän voi tehdä, ei hän ole siellä työmaalla. Turhaan purnaan hänellekin tai mainitsen mistään mitään. On minun tehtävä nyt hyväksyä tai oikeammin alistua tuohon B-luokan kansalaisen osaan, eli kun olet ollut työtön, saat leiman otsaasi ihan siitä hyvästä ja se leima ei siitä mihinkään katoa.

Jokainen virhe, jokainen väärässä paikassa tai väärään aikaan sanottu sana, asia menee sen piikkiin, että työtön on jotenkin lähtökohtaisesti tyhmä ja voidaan kohauttaa olkia ja alkaa siitäkin asiasta sitten puhumaan, kuinka ei osaa sitä tai tätä ja ei ole ihme kun on työtön jne.

Olen kiuhumispisteessä jäälleen. Tämä työ kaduttaa enemmän kuin osasin uskoakaan. Hävisi se innostus, ilo työstä sen siliän tien ja kuukausien kärsimys on edessä. Kuukausien eristäytyminen ja seinän viertä kulkeminen sekä ihmisten välttely. Katse lattiaan ja keskittyminen vain omaan perustyöhön ja kotiin väsyneenä ja ilkeitä tunteita täynnä. Ei auta, vaikka jokainen päivä yrittäisin toisin, kyllä sieltä aina löytyy se joku, joka osaa palauttaa ja muistuttaa siitä, että b-luokan kansalainen on läsnä. Hienovaraisesti, sekä vähemmän hienovaraisesti katsellaan toinen toista ja pyöritellään silmiä ja annetaan ymmärtää kaikin tavoin, että minun pitäisi poistua, olen väärässä paikassa. Se nakertaa. Tai jos en tajua lähteä itse, muut häviävät, hiljenevät jne. Ja kohta ohuomaan jääneeni yksin.