Jaaha, sain sitten hakemani työn ja nopeasti pitää sopeutua uuteen rytmiin. Palkka on ihan ok, työn sisällöstä minulla on vain mielikuva sekä olen lukenut pinnallisesti juttuja netistä. Lueskelin sen verran, että ymmärsin olevani varsin pätevä koulutukseni puolesta kyseiseen työhön ja se antaa itselleni iloa ja toivoa. Kaikki ei ole vielä menetetty.

Aloitan jo heti tällä viikolla ja oikeastaan lähden liikenteeseen ihan nollasta ja täydellä viikkotuntimäärällä. Toivon kovin, ettei tuo täysi viikkotuntimäärä aiheuta ylenmääräistä väsymistä. Työn luonne on onneksi sata kertaa kevyempi kuin aiemmin, niin ainakin luulen, ja mikä siis parasta viikonloput vapaata, samoin työaika sijoittuu virka-aikaan, joten lasten elämän ei pitäisi hirmuisesti työskentelystäni kärsiä ja minun ei tarvitse ensinkään herätä liian aikaisin, rytmi on sama koko ajan. Kun lapset menevät opinahjoihinsa, minäkin menen samaan aikaan töihini ja palaan pari tuntia myöhemmin kuin he ja ehdin kuitenkin sitten toimimaan myös harrastuskuskina juurikin pitkien välimatkojen vuoksi toisinaan.

Arki rytmittyy nyt sitten työni mukaisesti. Minulla on hassu vuorokausi aikaa sopeutua uuteen elämäntilanteeseen. Peruin jo kaikki aiemmin sovitut tapaamiseni eri paikoissa. Sovittelen sitten myöhemmin ne uudelleen, kunhan tiedän kuinka pääsen virka-aikaan hoitamaan lasten juttuja.

Mietin innoissani jopa liittoon liittymistä, määräaikainen työsuhteeni kestää nyt pitkään ja mietin tosissani, olisiko aika liittyä. Kokemusta on nyt siis siitäkin, kuinka liittoon kuulumattomana yritettiin laittaa kapuloita rattaisiin palkanmaksun ja muiden työsuhteeseen liittyvien asioiden kanssa.

En olisi tahtonut laskea erotusta siitä ,paljonko enemmän käteen jää täysillä viikkotuntimäärillä, koska tiesin jo kokemuksesta, ettei kovinkaan paljoa. Yritänkin nyt ajatella muita asioita kuin palkkaa tässä tilanteessa, koska työ on nyt itselleni yksi elämää normalisoiva tekijä ja olen hyvin kiitollinen saadessani tuon työn. Uskoisin kovin, että se on nyt oikeaa lääkettä omaan toipumiseeni myös, mikäli siis kestän sen aina niin ihanan työyhteisön paineen, ja siinäkin kyllä toivon terapian olevan minulle pelastus.

Tämän työn varjolla voin myös hieman tutkia omaa soveltuvuutta ehkä lähteä opiskelemaan, pikkuhiljaa toisaalle ja, näen jatkossa hyvin läheltä sitä työnkuvaa, jota olen jo itseasiassa vuosia kypsytellyt mielessäni ja pohtinut joskus eri vaihtoehtoja sopivan väylän löytämiseen. Nyt sitten näen ja kuulenkin ehkä kuinka minun kannattaisi toimia jatkossa?

Juuri nyt olen kiitollinen riittävän pitkästä sopimuksesta, kykenen hyvin ennakoimaan omaa ja lasten elämää ja se on suuri helpotus varmaan koko porukalle. kelasta en pääse eroon, mutta asiat hoituivat jälleen hienosti yhden puhelinsoiton myötä. Olin hakenut toimeentulotukea useammalle kuukaudelle ajatellessani, ettei tilanteeni muutu miksikään ja peruin hakemukseni seuraavilta kuukausilta, sanoen kuitenkin jo rehellisesti, ettei tuleva palkka ole kovin kummoinen ja en voi taata, etteilkö toimeentulotuen tarve olisi edelleenkin, palkasta riippumatta. Asumistukeakaan en voi lopettaa, koska en todellakaan kykene maksamaan tulevasta palkasta täyttä vuokraa. Käteen ei jäisi mitään elämiseen täyden vuokranmaksun jälkeen ja edelleen työsskäynti aiheuttaa aiheuttaa uusia kuluja, kuten päivittäiset ruokailut ja työmatkat ja ne tekevät melkoisen loven kuukausiansioon.

Joudun myös hankkimaan asianmukaista työvaatetusta kenkineen kaikkineen, eli ihan ei ilmaiseksi pääse työtä aloittamaan. Kotivaatteissa sitä on hieman hankalaa käydä työssä, koska työnkuva on kuitenkin semmoinen, että pitää pukeutua asiallisesti ja katseenkestävästi. Kampaajalla pitäisi myös käydä tämä kuontalo siistimässä, mutta sen taidan jättää myöhemmälle, enköhän saa jonkun ponnarin päähäni aamuisin. Samoin joudun nyt myös panostamaan meikkiin, tätä ennen en ole tarvinnut edes juhliin kuin peitevoiteen. Nyt en tahtoisi erottua joukosta kovinkaan paljoa ja se tarkoittaa myös sitä meikkaamista sitten, vaikka ja itseasiassa kun, työyhteisö ei olekaan pelkkää naisväkeä.

Mitä enemmän mietin, sen helpottuneempi olen työstä ja uudesta työnkuvasta. Fyysisesti minun ei tarvitse rasittaa itseäni oikein ollenkaan, olen helpottunut siitä. Onhan sitä olemassa vielä ns, kevyttä työtäkin. Ja itsestäni riippuu, kuinka paljon kuormitan itseäni muuten, ja joudun tekemään itseni kanssa paljon töitä sen eteen, etten ala jatkossa kuormittamaan itseäni henkisesti .

Virka-aika, mikä on ihan luksusta, samoin viikonloppuvapaat. Kevyt työ, johon kuitenkin joutuu päätä käyttämään ja silti yksin ei tarvitse tehdä työtä. Työyhteisö on melkoisen suuri, joten joukkoon mahtuu kaikenlaista ihmistyyppiä ja nyt lukemani kirja ja sen sisältö tulevat todella tarpeeseen.

Arki kääntyy lasten kanssa päälaelleen. Jotenkin on kyettävä jatkossa hoitamaan paljon asioita ilta-aikaan, kotityöt. Viikonlopuiksi en tahdo kaikkea jättää, siitä ei tule  mitään tässä taloudessa. Käytän aikaani uusien rutiinien etsimiseen ja lasten kanssa neuvotteluun heidän osallistumisestaan myös joihinkin kodintöihin. Käynkö suoraan töistä tullessani kaupassa? Vaiko pari kertaa viikossa? Ruokien on oltava nopeasti valmistuvia ja sellaisia, jotka valmistuvat lähes itsekseen. Edelleen en halua turvautua eineksiin, ellei ole jokin suuren hätä ja silloinkin purkki hernekeittoa jaleipää pelastaa yleensä pulasta. Entäpä kyydit harrastuksiin, tiukkaa tekee ja ruuan olisi kuitenkin oltava valmiina ennen niiden alkua? Ellei sitten lapset söisi tukevampaa välipalaa ja tekisin kuten ennenkin, eli ruoka olisi valmista illemmalla ja siitä jäisi seuraavallekin päivälle jotakin ? Pyykit hoituvat kuten ennenkin, aamulla kone päälle ja illalla kuivumaan. Ja aamulla viikkaan samalla edellisen päivän pyykit ja viikonlopulle sitten petivaatteet jne isommat asiat.

Minun pitäisi muistaa myös se oma lepo, oma aikani myös lasten kanssa ollessa ja mietin kuinka se onnistuu. Kokemuksesta tiedän, kuinka väsynyt olen aina ollut työpäivän päätteeksi ja oman ajan osuus menee helposti aina siihen nukkumiseen eli käyn sitten ajoissa maate, jaksaakseni herätä taas aamulla. Vuorokauteen kun ei saa lisää tunteja. Kymmeneltä viimeistään pitäisi siis olla nukkumassa, että jaksan sen kuuden herätyksen aamulla ja koko päivän töissä.

Jotenkin on nyt tehtävä toisin, etten väsy ihan täysin heti alkuun.