Jännä huomata, miten menee useampi päivä ihan huomaamatta ikäänkuin ohitse arjen touhuissa ja uskoisin sen olevan hyvä asia. Arki siis rullaa omalla painollaan ja vaikka unille olenkin viimeaikoina päässyt vasta reilusti yli puolen yön, se jo kertoo siitä inulle itselleni sen, että energiaa alkaa virrata jälleen.

Monessa muussakin huomaan edistymistä tapahtuneen, en esimerkiksi enää panikoi samoin kuin ennen kellonaikoja ja jo kertaalleen sovittuja asioita ja se jo helpottaa elämää huomattavasti. Nopeasti on tapahtunut edistystä, ja olen siitä todella iloinen.

Olen kaivannut aamuista rutiiniani kirjoittaa, aloittaa aamu puhdistamalla mielenpäällä olevat asiat pois ja nyt oikeastaan jo pystyn hieman muuhunkin, kuin pelkän sonnan ulosantiin. Ihan huippua. Joudun opettelemaan uudenlaista tapaa myöskin kirjoittaa, koska on todella helppoa kirjoittaa vain sitä, mitä mieli ulos työntää ja nyt kun ei ole sellaista kirjoitettavaa, mistä sitten kirjoitan?

Arki on hieman moniulotteista, riippuen aina siitä, onko lapset minun viikoilla vaiko ei, siis koko porukka. Tekemiseni ovat lähinnä juurikin sitä kotitöiden tekoa, ja sittten toisaalta sitä niillä viikoilla kun koko porukka ei ole koolla, huilaan tai siis opettelen tekemään sen oikein ja niin, että palautuminen elämään on mahdollista.

Jokunen kuukausi sitten, jos joku olisi sanonut, että ajaisin pyörällä ja vielä nauttisin siitä, olisin varmaan haistattanut pitkät, siis jos olisi ollut joku tuttu ihminen kyseessä. Tukivyön avulla pystyn pyöräilemään sujuvasti, ilman että tuntuisi selkärangan katkeavan juuri siihen paikkaan tai takamus tulisi kipeäksi. Tänään en hermoillut, kun menoja oli monta soviteltavana eri paikkoihin ja eri aikoihin, kaikki ajallaan ja piste.

Eilinen siis sujui hyvin kivuttomasti, Ja tänään olen ehtinyt käydä työhaastattelussa ja olen vielä menossa toiseenkin paikkaan. En odota saavani kumpaakaan, ensimmäisessä haastattelussa olin ihan hukassa, ja totesin itsekin lähtiessä, ettei ollut ihan minun paikkani kuitenkaan, jotenkin vaistosin myös haastattelijan päätyneen samaan lopputulokseen. Mennessäni päätin olla oikein rehellinen ja sen siitä saa kun kaunistelematta kertoo miten asiat ovat. Ja tämä haastettelija sitten teki varmaankin ihan oikein päättäessään mielessään, etten ole sopiva kyseiseen työpaikkaan. Uskoisin, etten kykenisi täyttämään heidän asiakkaidensa tarvetta siten ,kuin heillä on ollut tapana.

Oli jännä kohdata ihminen, joka selvästikin oli vahva ihmistuntija ja uskoisin hänen päätelleen minusta ihan oikein sen, etten tulisi ensinnäkään jaksamaan siellä työssä, uskoisin hänen tietävän myös muut alaisensa, joiden kanssa en todennäköisesti tulisi toimeen. Sitä itseasiassa mietinkin ajaessani ja valmistautuessani. Jokin, ehkä se kuuluisa intuitio kertoi sen, että siellä olisi todennäköisesti hankalat henkilökemiat jo alkuunsa ja tiedän itseni tällä hetkellä, että en missään nimessä kestä yhtään semmoista tulehtunutta tilannetta tai ylimääräistä ongelmaa työtoverien kanssa.

Toiseen työhaastatteluun menen sitten ensimmäisen kokemuksen turvin. Sanoin jo puhelimessa asiat, mitkä nyt jätin vasta haastatteluun ja annoin siis jo puhelimessa mahdollisuuden sanoa minulle, että heillä olisi jo katsottuna sopiva henkilö ja ei olisi enää tarvetta haastatteluun. Vaan toisin kävi, minut kutsuttiin puhelimen yhteydenoton perusteella jo tänään haastateltavaksi.

Jos nyt saisinkin tämän työn, mitä kyllä kovin paljon epäilen, voisin samalla kartoittaa omaa polkuani paremmin työn saralla ja katsoa, onko minusta vielä tuon työn/ammattialan tekijäksi. Työnkuva on kuitenkin täysin uusi, en ole koskaan ennen samankaltaista työtä tehnyt, mutta koulutukseni on laaja, ja antaa mahdollisuuden myös siihen ja nyt siis jos saan työn, pääsisin kokeilemaan, onko minusta siihenkään enää, vai onko todellakin viimeinen vaihtoehtoni se, että lähden opiskelemaan, mitä en vielä ainakaan mielelläni tekisi. Ja aina minulla on mahdollisuus siihen sairalomaan, mitä en ole vielä hakenut kertaakaan.

Toipuiseni ei ole siinä mallilla vielä, että jaksaisin alkaa stressaamaan ja painamaan päähäni tietoa. Hyvä, kun nyt tämän arjen saan pidettyä mallilaan ja muuten saan elämäni mielekkääksi. Työ toisi tosiaan sen palkan lisäksi rutiinin, ja työaika, vaikka se onkin sen kahdeksan tuntia, ajoittuu ajalle, että uskoisin saavani lasten asiat hoidettua omilla viikoillani. Puhelimessa kerroin myös tarpeeni viikottaisiin käynteihini syksyllä alkavaan terapiaan ja se ei myöskään nyt vaikuttanut ainakaan haastatteluun pääsemiseen.

Itselleni on oikeastaan ihan sama, saanko työn vaiko en. Kumpikin vaihtoehto sopii ihan tasapuolisesti. Joten en ainakaan häviä mitään, saan yhden arvokkaan kokemuksen työhaastattelun muodossa kuitenkin ja tämän aamuinen jo poiki hyviä ajatuksia itsestäni.

Kuten sen, että olen saavuttamassa pikkuhiljaa sitä omaa persoonallisuuttani, jota en voi peittää minkään roolin alle enää. Olen se, mikä olen ja hyväksyn myös sen, että jos en ole sellainen persoonana, kuin jossakin työssä tarvitaan, niin se on ihan ok. On ihan ok siis olla minä ja minulle sitten löytyy kyllä itseäni vastaava työ, kunhan sen aika joskus on.

Huomaan aamuisen haastettatelun jälkeen, kuinka olen ennen vanhaan naamioinut itseni ja elänyt jonkin roolin takaa olematta oma itseni. Huomasin tänään, että itselläni oli helpottunut olo sen jälkeen kun poistuin tilanteesta ja tajusin olleeni juuri oma itseni, sellaisena kuin olen. Tämän kun olisin osannut jo vuosikymmeniä sitten...

Olen persoonana jotenkin värikäs, jotenkin en tiedä sanaa sellaiselle sisältä herkkä, ulkoapäin jotenkin kova. Ulosantini ollessani oma itseni ei ole ketään säästävä, olen rehellinen puheissani ja sanon mitä ajattelen, oikeastaan kaunistelematta ja vääristämättä. Toki siis mietin mitä sanon ja kellekin, miten sanon jne. Mutta puheeni tyyli ja tapa esittää asioita ei ole välttämättä kaikkien mieleen, en ole todellakaan mikään pehmoinen ja sievistelevä ihminen.

En siis osaa sellaista lässynlässyn kieltä, en osaa kierrellen ja kaarrellen sanoa sanottavaani, jos siis jotakin asiaa on. Usein sitten olen melkoisen hiljaa, koska sellainen turhanpäiväinen puhe ja jutustelu ei kuulu tapaani ollenkaan. Tosin, se voi olla opittua, koska avioliiton aikana opin olemaan hiljaa, puhumaan vain kysyttäessä ja vastaamaan. Ja muistelen, etten ole ollut mitenkään hiljainen ihminen aikanaan, ennen exää.

No, aika näyttää miten käy. Laitoin nyt kuitenkin ylös, mihin päivämäärään mennessä kuulen, jos aamuinen työhaastattelu tuotti tulosta, mitä epäilen, koska niin vaikeasti ilmaisi tuon asian ja olen tottunut yleensä kuulemaan siinä samassa haastettelussa, mikäli paikka on varma. Tämä oli ihan taysin uusi tilanne itsellekin, että ilmoittaa sitten myöhemmin, jos natsasi ja se on kuitenkin minun kokemukseni mukaan sellainen viesti, että kun suoraan ei osaa sanoa, ettet ole sopiva tekijä työhön, kierrellen sanotaan, että otetaan myöhemmin yhteyttä. Ihmiset on todella omituisia, vaan jokainen tekee asiat itselleen sopivalla tavalla. Ymmärrän, että aiheutin kovin suuren pettymyksen, vaikutin varmaankin lupaavalta puhelimessa ja olisi minunkin pitänyt ymmärtää kertoa jo puhelimessa tietyt asiat. No, korjasin tämänkin asian tähän toiseen haastatteluun, niin tietää mitä odottaa sitten. Hienosti kuitenkin tämä haastattelija osasi siirtää itseltään vastuun päättämisestä toisaalle, ylemmälle taholle, kun ei kehdannut suoraan sanoa. En ole mikään tyhmä kuitenkaan, vaikka sellaisena minua pitikin, kun kertoi ettei voi itse tehdä päätöstä palkkauksesta, vaikka onhan päätös ihmisen pallkauksesta jo tehty, kun on paikka auki laitettu ja hakuun. Ja niin, kehoitti minua sitten jatkamaan työnhakua, joten sekin oli minulle selvä merkki siitä, että hän teki päätöksen minun sopimattomuudesta heidän työhönsä.

Ihmettelen, etten ole ollenkaan pahoillani aamuisesta? Ja miksi olisinkaan, kun tajusin itsekin olevani sopimaton siihen paikkaan. Persoonani ei ollut yhteensopiva siihen maailmaan, joka nyt jälkeenpäin tuntuukin kovin värittömältä ja ilmiselvästi harmaana he myös haluavat sen pitää jatkossakin. Joskus vuosia sitten olisin sopinutkin siihen ympäristöön kuin nenä päähän, ja nyt miettiessäni tarkemmin, olisin kärsinyt siellä joutuessani sitten viettämään suuren osan päivästä paikasta missä ei olisi ollut hyvä olla. Joten hyvä näin.

Toinen työhaastattelu oli samansuuntainen, odotin enemmän vaivannäköä haastattelijalta, vaan ihan yhtä tyhjän kanssa tämäkin. Ja samanlainen fiilis jäi tästäkin. Samoinkin, että jos heillä on tiedossa joku, joka on paremmin sopiva kyseiseen hommaan, valitsee sitten hänet mieluummin.