Oman tuurini tietäen, en varmaankaan pääse aloittamaan terapiaani, en ainakaan vielä syksyllä. No, jaksan odottaa, ei ole kiirettä minnekään. Työkykyni olen jo menettänyt, samoin toivon omasta työllistymisestä tai edes omasta jaksamisesta.

Illalla selkäni kipeytyi yhenäkin. Mietiskelin, mitä ihmettä olin jälleen tehnyt, että otti noin nokkiinsa mokoma selkä ja en ole tehnyt tällä kertaa mitään, mikä olisi saanut selkäni kipeytymään. Edellisestä kipujaksosta onkin jo tovi. Ehkä olen ollut huomaamattani väärässä asennossa tai kumarrellut jotenkin, en tiedä nyt ollenkaan?

Mietin myös, liittyykö nyt selkäkipu jotenkin siihen, että voimat on olleet poissa taas parisen viikkoa, aivan sairas uupumus kehollisesti, hyvä kun jaksaa hereillä olla päiväseltään, sitä väsymistä on hyvin hankalaa selittää edes, sen tiedän ettei sellainen ole enää normaalia. Paitsi minulle, näitä tämmöisiä fyysisen väsymisen jaksoja on ollut jonkin verran koko elämäni aikana, ja aina vain ihmettelen ja odottelen kiltisiti, että menee ohi.

Koko kevään kärsin silmien pistelystä, siis ihan kuin olisi neuloilla tökitty silmään, samoin näkö hämärtyi ja silmät vuosivat vettä aina vähänkin silmien rasittuessa. Ja jatkuva roskasilmässä.tunne oli myös inhottavaa. Hieman helpotti, kun hain luontaiskaupasta tipppoja silmiin, ja autoa ajaessa ei silmät ole enää tuntuneet niin kamalilta ja vuotaneet vettä pahemmin.

Jalkani tärisevät, huvipuistopäivän jälkeen seuraavana iltana huomasin, etten päässyt kunnolla kävelemään ja paikallaan seisominenkin tärisytti jalkojani. Huvipuistoillessa jo kävely oli rankkaa lihaksille ja portaiden kanssa koin aina pienen kuoleman, ajattelin jo, että tarvitsen vähintään sen pyörätuolin liikkumiseen, kun jalat ei vain jaksaneet.

Olen kaiken laittanut huonon kunnon piikkiin, vaan on se vaikeaa alkaa kohottamaan kuntoa, kun sitten olen liikunnallisen päivän jälkeen melkein pedissä väsymisen vuoksi useamman päivän. Väsy on jotain ihan selittämätöntä, koko keho on ihan poikki.

Kävin pari vuotta sitten lääkärissä ihmettelemässä jalkojeni tärinää liikunnan jälkeen sekä muita oireitani. Tuloksetta. Joten ei hirmuisesti ole halukkuutta enää lähteä valittamaan sinnekään, pitää yrittää parjätä, vaikkei aina niin pärjäisikään. Ehkä sitten otetaan todesta, kun kuolema koittaa, silloin saa ainakin olla pituallaan ihan tarpeeksi.

Ilmeisesti on normaalia sitten liikunnan jälkeen olla toimintakyvytön monta päivää. ja siinä myös yksi syy, miksi en mielelläni rasita kroppaani, koska seuraukset on inhottavat.

Jos mikään muu ei sitten saa toimintakyvyttömäksi, niin sitten iskee migreeni, ja siinä meneekin monta päivää sitten hukkaan. Ja pari viikkoa kestää kohtauksen jälkeen ikävä päänsärky jomottaen pitkään.

Ja jos muutoin jaksaa, ei koske päähän niin sitten tulevat niveliin kivut, varpaiden alle nousee patit, samoin polvitaipeisiin ja sormissa nivelissä on myös kipeät patit, jotka häiritsevät ajoittain kaikkea tekemistä. Varsinkin, jos niihin osuu jokin, kuten nyt vaikka auton ratti ja nyt kesän aikana olen huomannut, että myös varpaiden osuessa polkimiin, nivelissä tuntuu kipu.

Olen elänyt kroppani kanssa jo pitkään, olen kaikkeni yrittänyt ja tehnyt, jotta keho toimisi parhaalla mahdollisella tavalla ja pysyisin kunnossa ja toimintakykyisenä. Ja jälleen tuntuu, etten ole onnistunut. Selän vihoittelu on inhottavaa ja huonojen kokemusteni vuoksi en halua edes ottaa yhteyttä lääkäriin ja nyt en saisi varmaan mitään "hoitoa", kun olen saanut masennuksen virallisesti harteilleni. Semmoisia ihmisiä ei vain valitettavasti oteta tosissaan, koska kaikki menee nyt masennuksen piikkiin sitten.

Joten ei auta, kuin yrittää pärjätä tämän typerän kropan kanssa jatkossakin. Mikään purnaaminen ei auta, ei auta liikunta, ei liikunnan jättäminen pois. On ihan sama syönkö jotain tai en syö. Paitsi migreenin kanssa, siihen olen löytänyt ne ainesosat, jotka laukaisevat kohtaukset ja onnistun arjessa välttämään ne aineet.

<ja nyt olen niin väsynyt kaikkeen jälleen, huomaan miten alan elämään sellaisessa välinpitämättömässä olossa, niin etten mieti, en ajattele oikeastaan mitään, yritän taaplata hetken kerrallaan ja olen iloinen jokainen ilta siitä, että pääsen sänkyyn pitkän ja kamalan päivän jälkeen.