Kauhuskenaario, jollaisesta myös on elokuvia tehty näyttää toteutuvan myös täällä kotosuomessa.

Omavaraisuus, mikä olisi hyvin tärkeää ja mikä on ollut suomessa toimiva joskus ennen muinoin, ei ole enää.

Pitkin kevättä olen tahtomattani nähnyt uutisointia esimerkiksi lääkkeiden saatuvuusongelmista, jotka kattavat koko suomen. Pitkään olin itse siinä luulossa, että suomessa toimisi jonkinlainen omakin lääketehdas, jossa valmistetattaisiin edes joitakin lääkkeitä. Olin väärässä ja eräs apteekin työntekijä tämän minulle myös vahvisti tuossa taannoin, kun kun jälleen puolen vuoden tuloksettoman kyselyn jälkeen erästä käsikauppavalmistetta ei vain näy apteekin hyllyllä. Kysyin siinä, että valmistetaanko suomessa enää mitään ja ihminen varmisti sen, että kaikki lääkkeet tuodaan ulkomailta suomeen.

Onpa kovin haavoittuvaista ja röyhkeää antaa ymmärtää, että jokin tuote olisi kotimainen. No, muuttuuhan se kotimaiseksi, kun se vain esim. pakataan suomessa tehtaalla. Itse pilleri tai lääke sitten valmistetaan muualla, ja oma oletus on, että ne lääkkeet valmistetaan jossakin kolmannessa maassa, missä työvoima on halpaa jne.

Nyt aamusta luin jälleen uutisen, jonka mukaan ehkäisypillerit ovat loppu. Niitä ei saada maahamme. Ja montaa muuta lääkettä uupuu apteekeista, kuten on uutisoitu pitkin jo pelkkää kuluvaa vuotta.

Juuri katselin dokkaria etelä-amerikan yhden maan tilanteesta, jossa muut maat kykenevät vaivuttamaan toisen niin halutessaan kivikaudelle. Dokkarissa lääkkeet olivat loppu ja maan oma hallitus esti jostain syystä lääketoimitukset kuten myös puhtaan veden asukkailleen ja sähkön saaminen alkoi olla enemmän epävarmaa, kuin varmaa. Humanitäärisen avun saaminen tuohon maahan oli käytännössä mahdotonta, koska oman maan sotilas ja poliisivoimat estivät homman täysin ollessaan presidenttinsä takana vastentahtoisesti.

Suomessa ollaan hiljaa esimerkiksi armeijan ja poliisin valmentautumisesta vastaavanlaiseen kriisitilanteeseen,  ja ymmärrän ehkä paremmin, miksi ihmisiä on kehoitettu varautumaan erittäin hyvin kriisi,-ja poikkeusoloihin.

Lääkeyhtiöt maailmalla voivat itse päättää minne ja millaisin ehdoin he lääkkeitään myyvät, ja mihin hintaan. Nyt on jo paljon harmia siitä, että useat lääkkeet ovat loppu ja toimitusta on odotettu jopa yli vuodenkin ja jopa korvaavat lääkkeet on lopussa jne.

Entäpä kun sama homma on sähkön kanssa? Kun pienet paikalliset sähköyhtiöt on fuusioitu yhä isommiksi yhtiöiksi, joiden omistajana toimiikin jokin ulkomainen suuryritys, joka halutessaan voi tehdä kiusaa myös suomelle ja voi hankaloittaa sähkön saantia jostain syystä. Samaa on tapahtumassa myös vesiyhtiöissä, kunnat myyvät ja on myyneet kilpaa yksityisille toimijoille kansan vesihuollon, kun samaan aikaan on ihmiset pakotettu luopumaan omista pihakaivoistaan, jos ovat halunneet liittyä kunnalliseen verkkoon ja saada juoksevan veden ja jäteveden kiinteistölle.

Mitäpä, kun nämä vesiyhtiöt sitten päätyvät ulkomaisten toimijoiden omistukseen? Onko suomi enää turvassa, siis ihmiset, kun toisten armoille jäävät perusasioissa? Olen vuosien ajan kiinnittänyt huomioita juuri siihen, miten tavallisen kansan käy, kun perustoiminnot on siirtyneet yksityiseen ja monikansalliseen omistukseen, ihmiset jäävät ilman vettä, ilman sähköä, ilman kaikkia inhimillisen elämän perusteita ja vaan siksi, koska kyseisistä maista pitäisi saada kaikki hyöty irti niin, että ikäänkuin maa ja ihmiset olisi olleet kauppatavaraa ja hyödyke ja ongelmia tulee sitten siinä kohtaa, kun ihmiset tämän ymmärtävät, että heiltä on viety perusoikeudet, ihan ne kaikkein perustavinta laatua oleva elämänedellytykset. Joku tai jokin hallitsee näköjään kaikkea sitä, tai yrittää maan kerrallaan alistaa omaan valtaansa hyvin ikävillä tavoilla.

Kun maalta viedään omavaraisuus, maa on silloin toisten armoilla ja suomessa on tämä kehitys myös käynnissä ollut jo vuosia. Ihmekös tuo, että turvallisuudesta huolehtivat ovat jo myös vuosia varautuneet siihen, että tavallinen tallaaja ymmärtää tilanteen ja silloinhan on pakko käyttää mm. armeijan voimaa taltuttamaan ihmisen halu saada perusoikeutensa takaisin.

Suomessa on jo pitkälle viety mm. pelloille viljeltyjen siementen ostamisen vapaus. Viljelijän on hankittava ikäänkuin pakolla tietynlaiset siemenet pellolleen ja ne myy tietenkin se, joka on suurin ja hallinnoivassa asemassa oleva maailmanlaajuinen yritys, joka myös samaan aikaan valmistaa kaikenmaailman myrkyt ja torjunta-aineet. Samoin suomessa on viety pienviljejelyn ja pienmaatilatalouden mahdollisuus mm. EU-lainsäädännön avulla.

Uskoisin jo nyt, että viljely ja maatalous on katoava luonnonvara suomessa, koska asiat on nykyisellään hyvin hankalia toteuttaa ja moni joutuu sinnittelemään tukien varassa, koska muutoin ei olisi kannattavaa enää, kiitos vapautuneen kaupan, joka nyt sitten on syönyt pienet ja hyvinvoivat maatilat kokonaan suomesta.

Omavaraisuus oli suomessa aikanaan hyvä, ja niin sen pitäisi olla tavoitteena tulevaisuudessakin. Vaan raha edelle kaikessa, ilman järkeä. Ulkomailta saa halvemmalla, vaikka se vähän enemmän saastuttaisikin kuljetusten ja kylmäketjun muodossa, pakkauksetkaan ja niiden valmistaminen tuhlaavat myös luonnonvaroja.

Ja kun ollaan riippuvaisia ulkomaisesta tuonnista, kuten lääkeiden kanssa, niin eipä tarvitse kuin se yksi luonnonmullistus ja koko lääkkeen saatavuus on historiaa. Yksi iso maanjäristys, tsunami jne ja tietyssä tehtaassa tehtävä lääkkeen osa-aine jää saamatta maailmanlaajuisesti, samalla on mennyt tekijät eli tietotaito ja kaikki muu mikä on ennen jokaisella maalla omansa. Lääkebisnes on maailman suurin bisnes tänä päivänä, ja sitä hallitsee myös monikansallinen yritys, joka samalla myös hallitsee koko maailman ihmisiä niin halutessaan. 

Toimitusongelmat suomen apteekkeihin ovat tätä päivää, ja sopii kysyä, miksi on niin vaikeaa saada apteekin hyllylle jotakin lääkettä? Miksi sen valmistusta ei sitten aloiteta suomessa? Uskoisin, että näissä aikanaan tehdyissä yritysten myynneissä kielletään tällainen toiminta ja yksinoikeus on tietyllä toimijalla koko maailmanlaajuisesti yritysostojen jälkeen.

Itse peräänkuulutan omavaraisuuden perään, suomen ei tarvitse olla tulevaisuuden kehitysmaa, josta on riistetty ihmisoikeudet ja elämisen mahdollisuus. Vai joko olemme orjia jollekin, onko suomi jo myyty peruuttamattomasti, kuten maailmalla on käynyt niin monien muiden valtioiden kanssa. Afrikan maat olivat ensimäiset ja ja. Monet sodat ovat syttyneet vain sen vuoksi, että tavalliset ihmiset ovat alkaneet puolustamaan omaa synnyinmaataan ja sen luonnonvaroja kansallisten yritysten ja sen kautta vieraiden valtioiden riistolta jättäen paikalliset asukkaat ilman perusoikeuksia ja perustarpeitaan.