Opettelen olemaan toisenlainen ja toimimaan toisin monien eri asioiden kanssa, samoin ihmisten kanssa.

Olen nyt oppinut, miten vältän ns. tunnekontaktin toiseen ihmiseen, niin etten tavallaan kosketa toista tai toinen ei kosketa minua tunteiden tasolla. Sen olen huomannut todella tärkeäksi ja ihmisten kohtaaminen ei ole enää kuluttavaa ja voimia viemää. En päästä siis pinnan alle, ihon alle ketään, ketä en toivo ja en itse myöskään mene toisen ihon alle, kuten olen ilmeisesti koko ikäni tenhyt niin ihan tietämättäni.

Nyt olen kuitenkin oppinut jotakin ilmeisen isoa ja elämää helpottavaa ja olo on parempi ja jotenkin selkeämpi ihmisten kohtaamisten jälkeen, kun ennen olen ollut yliväsynyt ja kuormittunut kohtaamisista.

Harmi, että ensimmäinen tunteen tasolla ja oikeastaan vahingossa ohitettu ihminen oli oma lapseni, mutta tilanteen jälkeenpäinen analysointi näytti minulle sen, mitä olen oppinut ja samaa olen nyt päässyt tiedostamatta harjoittelemaan muuallakin.

Toinen tunteen tasolla ohitettu ihminen oli sitten exä, lasteni isä. Hän ei päässyt enää edes lapsen kautta ihoni alle, ei päässyt vaikka yritti kaikin keinoin. Ja minulla ei ole ollut tarvetta ennenkään exän iholle tai alle, ei enää eropäätöksen jälkeen aikanaan.

Mietiskelin, sitä mikä on muuttunut nyt itsessäni viimeaikoina ja tänäänkin kohtasin jälleen yhden tilanteen, jossa olen voinut pahoin itse ja en ole voinut ymmärtää omia heränneitä tunteita ja negaatioita toiseen. Tänään niin ei käynyt, ihoni alle ei kukaan kävellyt, ja minäkin pysyin ikäänkuin ulkona toisista.

Nämä tunteen ja ja muiden näkymättömien juttujen toiminnot ja niiden vaikutukset on itselleni olleet kovin näkymättömissä, olen tiedostanut jotenkin, tuntenut mutta en ole ymmärtänyt alkuunkaan, en ymmärrä vieläkään, mutta tärkeintä onkin, että olen jotenkin oppinut pitämään välimatkan toiseen. Harmi tosiaan, että se ensimmäinen olikin oma lapseni, joka olisi tarvinnut juuri silloin kohtaamista ja ymmärtämistä.

Nyt ymmärrän, että olen aina kohdannut tapaamani ihmiset tunteen tasolla myös, Ja jonkun muun kautta myös, mille ei ole nimeä vielä. Olen aina antanut itsestäni muille vähintään sen sata prosenttia.

Ohittamisen taito siis on ensiarvoisen tärkeää opeteltaessa pitämään omia rajoja toisten ihmisten suhteen. Valitessa be taistelut mihin itse on valmis ja jaksava, jos voin suoraan kärjistää.

Illalla mietin vielä tuota, tuumasin, että olen jälleen kerran onnistunut turruttamaan itseni melkoisen tunteettomaksi, niin on vain helpompi elää arkea, missä jatkuvasti tapahtuu jotakin. On helpompi toimia ikäänkuin konemaisesti, tehtävä se, mitä täytyy ja yrittää parhaansa, mutta ilman häiritseviä tunteita.

Kuulostaa hirveältä jopa omaan korvaani, se on kuitenkin vain yksi tapa pitää itseni hengissä ja jokseenkin järjissäni asioissa, joille en itse mahda mitään ja kun lastenkin tilanne jatkuu vielä vuosikausia samanlaisena.