Vaihtosunnuntait on yleensä erittäin raskaita päiviä. Joko haikeana saattelen lapset isäviikolle tai sitten otan vastaan mielenkiintoisella mielellä olevia nuoria meille minun viikoille.

Sunnuntai-aamuisin alan miettiä, millähän mielellä he tulevat ja mitä onkaan jälleen tapahtunut sisaruksien välillä tai ylipäänsä isäviikkojen aikana.

Jokainen kerta on ylläri, tai useampi, ja en koskaan en osaa ns. varautua edes, koska edelleen typerästi oletan isänsä olleen aikuinen edes sen verran, että olisi kyennyt jotakin asiaa huolehtimaan ja eihän se niin sitten olekaan. Isä ei kykene huolehtimaan lapsistaan, niin se vain on.

Isäviikolla oli yhdelle tullut painoa lisää, sehän ei ole mitään uutta. Kaksi kiloa peräti. Ei siis enää riitä edes kilon lisäys kuukaudessa. Isä saa herkutella ja syöttää lapset miten haluaa, se on kuulemma normaalia sellainen, että herkutellaan joka paivä ja ruuat on epäterveellisiä. Nuori odottaa aikaa mm. lastenpolille verensokerin ja kolesterolin seurantaan sekä isän pitäisi käydä ravitsemusterapiassa yhdessä hänen kanssaan. Ei ole vielä aikoja minulle asti antanut, pimittää niitäkin ilmeisesti kiusallaan minulta.

Perheneuvolassa käydyn keskustelun pohjalta hankin kotiin puntarin alkukesästä. Psykologi kysyi minulta, olenko punninnut nuorta tämän lähtiessä meiltä ja tullessa meille. Ei, en ollut edes ajatellut sellaista ja päätin ottaa sitten asiakseni tämän. Painonnousu on saatava pysähtymään, oikeastaan keinolla millä hyvänsä, koska sitä on nyt tasaiseen tahtiin tullut yli puolen vuoden ajan kilo kuukaudessa.  Painonseuranta on myös kodin vastuulla ja kun kyseessä on kuitenkin vielä lapsi, joka ei itse päätä kodin ruoka,-ravitsemusasioista vaan on täysin aikuisen armoilla, täytyy nuorelle itselleen saada jotenkin konkreettiseksi ja käsitettäväksi asiaksi se, miten syömiset valitettavasti näkyvät hänen kehossaan. Liikunta ei hänen kohdallaan riitä ollenkaan pitämään painoa kurissa, ei tietenkään, kun isän luona ravitsemuksellinen koostumus on väärä. Edelleen, kuten olen vuosia jo ollut huolissani syömisistä, roskaruoka ei ole jokapäiväisenä, eikä edes jokaviikkoisena kenenkään lapsen etu. Päinvastoin, isä valitettavasti ei ymmärrä tuhoavansa nuoren elämän näin, syöttämällä hamppareita, ranuja, makkaraa, pitsoja viikonkin aikana useita kertoja sekä siihen päälle ulkona syömiset jossakin hampparipaikassa sekä limsat ja karkit ja sipsit siihen päälle.

Lapsi ei ole vastuussa siitä, mitä vanhemmat hankkivat kotiinsa. Aikuiset ovat ja tätä vastuuta ei lasten isä ymmärrä. Hän syyttää vain perintötekijöitä lapsen lihomisesta ja huonoista veriarvoista. Isä myös on aikanaan hankkinut pelikoneet kotiinsa, joiden avulla lapset on saanut pidettyä aisoissa, kotona huoneessaan ja niin ei ole pienimmät häiriöksi hänen elämässään. Pelikoneet ja mässäily, siihen on isä kannustanut lapsiaan.

On harmi, ettei mitään minun huolistani ole otettu tosissaan keväällä lastensuojelun puolella. Kaikki isän tekemiset on tulkittu normaaliksi, ne selitettiin minulle niin, että isä saa ja voi tehdä kaikkea sitä, mikä ei edes ole normaalia, kuten tuo jokapäiväinen herkuttelu milloin milläkin. Isä oli myös käskenyt lapsia valehtelemaan työntekijöille peliajasta, ja totuus on kuitenkin muuta, joskus pelaavat jopa kymmenetuntisia päiviä, kun ei ole koulua ja pitkälle yömyöhään. Ja isä nukkuu, on töissään välittämättä siitä, mihin aikaan lapset viimein nukahtavat. Se on kuulemma normaalia.

Samoin on normaalia sekin, että lapset saavat olla yöt ja illat yksin isän työn luonteen vuoksi. Se ei ole heitteille jättöä, vaan normaalia lasten omaa vastuunottoa omasta elämästään opetella olemaan yksinään. Sillä ei ollut mitään väliä, kun kerroin lasten useinkin pelkäävän yksinoloa erityisesti öisin, pelkoa pitää kuulemma opetella sietämään ja on normaalia kokea pelkoa ja on vain hyvä, jos lapset voivat soitella minulle sitten keskellä yötä häiriten minun uniani. Kun lapset voisivat ollakin luonani, ilman pelon kokemuksia ja nukkua normisti.

Sunnuntaisin jää yleensä isän luo kaikenlaista oleellista tavaraa, joita sitten haemme viikolla sitä mukaa kun niitä lapset tarvitsevat. Isän ei kuulemma tarvitse huolehtia, koska lasten pitää osata itse pakata tavaransa ja osata huolehtia ja muistaa kaikki tarvittava ottaa mukaan. Kuitenkin jos minun luokse jotakin sattuisi unohtumaan, niin isä syyttäisi minua lasten tavaroiden pimittämisestä ja kiusanteosta  en ole voinut koskaan unohtaa mitään ilman seurauksia ja yleensä sitten lapsilta kuulen, kuinka isä on raivonnut ja suuttunut, kun lapsi kertonut jonkin tavaransa jääneen luokseni. Tämäkin on isälle normaalia, ja minulle ei ole hyävksyttävää, jos jokin sattuisi unohtumaan. 

Viimeksi lasten tullessa, yksi toinen lapsista oli lähdössä heti seuraavana aamuna aikaisin harrastukseen liittyvään tapahtumaan viipyen reissulla joitakin päiviä. Lasten tulessa oletin isän huolehtineen aikuisen tavoin lapsen asiat kuntoon ennen lähtöään. Isä ei ollut pannut tikkuakaan ristiin lapsen eteen. Lapsi oli yrittänyt itse pestä esimerkiksi pyykkiä, niitä vaatteita joita tarvitsi mukana olla. Ja lisää pyykkiä löytyi heti hänen alkaessaan pakkaamaan. Samalla kävi ilmi, ettei isä ollut käynyt hakemassa nuoren lääkkeitä apteekista, ei ollut myöskään antanut niitä lapsen mukaan matkalle. Minun piti sitten yhdessä sunnuntai-iltana etsiä apteekkia, joka olisi vielä auki ja onneksi ehdimme, viimetipassa. En osannut varautua, koska todellakin oletin isänsä huolehtivan, kuten aikuisen kuuluu, vaan eipä ollut niin tehnyt. Tämä kyseinen lapsi joutui myös itse tiedottamaan omat asiansa reissusta vastaavalle aikuiselle, kertomaan omat rajoituksensa jne. Ja sekin olisi isän pitänyt tehdä hyvissä ajoin jo. Vaan eipä kyennyt huolehtimaan.

Olemme monia kertoja aikaisemminjo sopineet tämänkin, että se vanhempi huolehtii omilla viikoillaan lasten käytännön asioista, missä lapset kulloinkin ovat. Huolehtiminen ei toimi isän viikoilla, lapset ovat oman onnensa nojassa isän luona ja ainoa, joka lasten asiat huolehtii olen minä. Se tuli jälleen niin todelliseksi, kun pakkasimme ja pyykkäsimme ja ravasimme apteekissa viimetipassa, asioita jotka isän olisi pitänyt kyetä aikuisena tekemään omalla viikollaan.

Ajatella, jos tämä lapsi olisi lähtenyt isän luota. Mitään perusasioita ei olisi ollut mukana, ja lapsen etu olisi jälleen vaarantanut, etu, siis terveys jo suorastaan.

Olen vuosikausia yrittänyt kertoa, millainen lasten isä lapsilleen on eri viranomaisille. Turhaan. Minun huoltani ei oteta todesta ollenkaan, minä olen heidän silmissään se, joka hankaloittaa isän elämää, näin oletan, koska on ollut kovin nihkeää yhteistyö.

Jokainen vaihtosunnuntai myös selvittelen lasten riitaisat välit. Yhtään asiaa ei ole isä selvittänyt, ei ikinä lasten riidoista vaan nekin tulevat meille ja sitten täällä käymme läpi mitä on tapahtunut ja välien selvittelujen jälkeen elämä pääsee jälleen jatkumaan, ilman kaunaa toinen toistaan kohtaan ja ilman kostonhimoa toisilleen. Itse en yhtään jaksa kuunnella sitä, että joku lapsista oikeuttaa oman tökerön tai väkivaltaisen käytöksen toista sisarusta kohtaan sillä, että isän luona se toinen oli tehnyt ikävästi toiselle, meillä ei päde viidakon lait, nopein ei elä meillä eikä röyhkein saa kaikkea itselleen.

Isän ei kuulemma tarvitse puuttua sisaruksien väleihin, hän voi valehdella päin naamaa ihmisille, että minun luona ongelmia, ei hänen kodissaan. Niin, meillä kaikki ongelmat tulevat näkyviin, isän luona kukaan ei uskalla näyttää tunteitaan, ei puhua normaaleista tarpeista ei oikeastaan mistään. Ainoa, mistä tuntuvat puhuvan, on toisten pilkkaaminen ja arvostelu, se on luvallista siellä ja minun luona ei ole.

Lasten kokemiin ristiriitaisiinkaan asioihin ei ole kukaan kyennyt saamaan apua. Muksujen kasvaessa he ovat alkaneet yhä suuremmin osoittaa oman avun tarpeensa. Yksi viiltelee ahdistuksissaan, kokiessaan järjetöntä ristiriitaa. Yksi kiusaa muita sisaruksia ja valehtelee, ettei ole tehnyt mitään, vaikka kaikki ovat nähneet tämän teot. Isä ei puutu tämän lapsen huonoon käytökseen millään lailla, vaan on välinpitämätön tai pahimmillaan itsekin osallistuu kiusaamiseen. Minun kodissa kaikenlainen kiusaaminen on kiellettyä, koska kodin pitää olla se paikka, jossa jokainen perheenjäsen on turvassa ja jokaisella on oikeutensa mm. fyysiseen koskemattomuuteen, samoin kuin henkinenkin kiusanteko on kielletty. Molempia isä taas kannustaa tekemään ja tekee itsekin samaa, näyttää mallia kuinka kiusataan. sekin on normaalia aikuisen käytöstä kuulemma, niin sanoo lastensuojelun perhetyöntekijät isän järjettömästä tavasta kohdella muita, jopa omia lapsiaan.

En saata ymmärtää, miksi edes selviä merkkejä lasten pahoinvoinnista ei oteta kuuleviin korviin ?Ihmettelen, miksi isän valheet menevät läpi, ja kun itse yritän kertoa sitä, miten asiat ovat, minua ei uskota ja minun sanotaan mustamaalaavan isää. Kuitenkin olen itsekin tukenut lasten isän isyyttä eron jälkeen jatkuvasti, olen tukenut lasten suhteita isäänsä, niin että viimeiseen asti olen selitellut ja pakottanut lapset isäviikoille, kunnes yksi toisensa perään on jyrkästi enää kieltäytynyt lähtemästä sinne, isänsä ikävän käytöksen vuoksi heitä kohtaan. Näillä asioilla ei ole ollut mitään merkitystä, lasten todellisella voinnilla tai ristiriidoilla kahden kodin niin erilaisten käytänteiden kanssa, isä on vakuuttanut, kuinka hän tekee ja toimii niin tai näin ja on puhunut paskaa, on käskenyt myös lapset valehtemaan ja niinpä lasten puheiden perusteella ei ole herännyt huolta, koska lapset on sanoneet vain sen, mitä isänsä on käskenyt.

Sitten ,kun itse mietin, mikä on lapsille parasta ja kaikke se työ, minkä olen lasten eteen tehnyt omilla viikoilla ja väsyn siihen jatkuvaan isän tyhjäksi tekemiseen jne. Minusta ollaankin yhenäkin huolissaan, ja unohdetaan, sekin tosiasia, että jatkuvasti tekee lasten asioilla kiusaa minulle ja hankaloittaa elämääni monin eri tavoin niin, että myös lapset itse kärsivät huomattavasti, isä keksiikin olla muistamaton, hän ei muista aina kaikkea ja sekin on normaalia sitten siis.

Missä kohtaa menee se muistamattomuuden raja sitten? Isä ei muista koskaan ilmoittaa minulle edelleenkään lasten aikoja esim. lääkäriin, hammashoitoon jne. Ei muista ilmoittaa minulle kouluasioista, jos tieto/jokin ilmoittautuminen tulee paperisena isäviikolla, se jää sinne sitten ja lapset eivät tietäenkään itse muista. Kyllähän isä on luvannut minulle ilmoittaa, vaan nytkin olen joutunut kyselemään perään, milloin on mikäkin aika kenelläkin lapsella, ja sitten minun oletetaan tekevän samoin isää kohtaan ja siitäkin kun olen niin toiminut, isä sai oivan syytöksen minua vastaan, häiriköin kuulemma isää ilmoittamalla hänelle turhanpäivistä lasten käynneistä milloin minnekin, hän ei kuulemma voi ymmärtää, miksi ilmoitan hänelle lasten aikoja, kun häntä ei kiinnosta ollenkaan. ja tuo kaikki siis tulkitaan normaaliksi vanhemman käytökseksi isän kohdalla.

Lasten kohdalla jälleen iän lissäntyminen on tuonut mukanaan ylimielisyyttä, vihaa minua kohtaan. Isä puhuu edelleen minusta pahaa lapsille, ja lapset luulevat isänsä puhuvan totta. Omilla viikoilla sitten lapset varmistavat isänsä puheita minulta toisinaan ja en voi kuin hämmästellä sitä isän kykyä luulotteluun ja kuvitteluun sekä kykyyn puhua mustakin valkoiseksi. Ja sekin on kuulemma ihan normaalia aikuisen ihmisen käytöstä lapsia kohtaan. Sillä ei ole merkitystä, onko puheet puheet totta vai ei jne.

Kerroin lasten ongelmista, kerroin omien viikkojeni ongelmista ja silti minulle sanottiin, etten kertonut minun perheeni kokemista ongelmista, vaan kuulemma keskityin liikaa isän luona oleviin ongelmiin. Niin, eihän isän luona olevat ongelmat olekaan ongelmia, vaan normaalia elämää. Jos minun ongelma tässä perheessä on lasten puheet isänsä luona tapahtuneista sekä isän luona tahtuneiden asioiden jatkuva selvittely, niin mikä on ongelma sitten? Kerroin kärsiväni jatkuvasta tiedonpuutteesta lasten asioissa, että se oli ongelma minun luona, niin se ei ollut oikea ongelma. Hyvä, etteivät syyllistäneet minua siitä, että isä ei kerro minulle tiettyjä asioita lasten elämästä.

Voisin tätä tekstiä jatkaa loputtomiin, perata yhden asian kerrallaan, vaan tulen itse kovin vihaiseksi edelleen, vaikka olenkin muuttanut omaa ajatteluani, niin, että kaikki on normaalia. Sillä itsekin kuittaan nykyisin ihan kaiken normaalina, vaikka sisimmässäni tiedän olevan kaukana normaalista, mutta onhan se uskottava, kun alan ammattilaiset minulle on niin vakuuttaneet, on se vain uskottava.