Vuosien aikana olen luopunut oikeastaan kaikista pakollisista ns. perinteisistä asioista, jotka on tehtävä tiettynä aikana. Luopuminen ei ole aina ollut vapaa-ehtoista tai omasta halustani tapahtuvaa, vaan pikemminkin käytännön elämän saattelemaa elämän yksinkertaistamista sekä omien voimien priorisointia.

Näin loppukesästä huomaan hyvin ne kaikki asiat, ennen niin itsestäänselvät ja nykyisin jo oikeastaan luksustakin, jos niinpäin käännän asiat.

Yksi on mattojen peseminen itse. Nykyisin tarvitsisin apua raskaiden mattojen nosteluun pesun jälkeen. Ja useana vuonna olen saanut kielteisiä kommentteja pyytäessäni apua mattopyykille. Vuosi sitten kävin pesemässä äitini ja yhden lapseni mattoja pesupaikalla ja yllättäen jälleen sitten omat matot jäivät pesemättä ja kiikutin ne sitten pesulaan. Tuliko hyvä mieli? No, muksun mattojen pesusta joo, hän oli iloinen säästäessään selvää rahaa ja sai kaupan päälle mukavan tekemisen vuosi sitten. Pesemäni matot äidilleni sen sijaan jäivät jonnekin ulkorakennukseen, ilmeisesti äitini osoittaa noin mieltään, teettää turhaa työtä ja jättää käyttämättä minun pesemäni matot tahallaan. Kyllä on harmittanut koko edellisen vuoden katsella pestyjä mattoja, jotka ovat jääneet ulkosalle, pölyyntymään jne. Oletan, ettei äitini ollut tyytyväinen minun suoriutumiseen pesemisessä ja siksi ei ole viitsinyt käyttää niitä mattoja. No, omapahan on ongelmansa ja en ole enää pesemässä hänelle yhden ainoaa mattoa, kun ei kerta kelpaa käyttöön sitten enää.

Olenkin lahjoittanut paljon puhtaita mattoja äidilleni, osin syystä, että ne on olleet kotiini väärän värisiä ja kukaan lapsistakaan ei ole huolinut niitä, ja tiedän äidilleni kelpaavan oikein hyvin.

Toinen asia, mikä on jäänyt pois elämästäni ja mikä on kovin ristiriitaista lisääntyneen ns. vapaa-aikani kanssa, on marjan poiminta. Ennen vietin näihin aikoihin joitakin päiviä metsikössä hakemassa talven mustikat, joskus puolukoitakin. Oli itsestäänselvyys lähteä metsään, kävin myös lenkkeilemässä muuten vain metsissä. Nykyisin en käy, ostan kaupasta marjoja, mikäli niitä joskus käytän ja en koskaan muista, kun niitä ei ole omassa pakastimessa litratolkulla. On mietittävä, siis milloin on varaa herkutella kaupan pakkasmarjoilla.

Pyöräily on jäänyt elämästäni pois myös ja toisinaan kaipaan niitä lenkkejä, joita tein myös lasten kanssa. Samoin päivittäistä liikuntaa muutenkin. Olen jo aikaa sitten lopettanut tekemästä arjessa viimeisen päälle kiillotusta tai juhannus tai joulusiivouksia. Siivoilen pitkin vuotta, enkä enää yhdellä kerralla tee kaikkea.

Niin, pyöräily tosiaan. Sitä olen kaivannut kovin ja illalla ymmärsin, miksi tuo harrastus muuttui kovin vastenmieliseksi ja pyörän selkäänkin kipuaminen tuntui vastenmieliseltä. Vatsalihasten erkauma ja siis puuttuva tuki keskivartaloon aiheutti tunteen, ettei pyöräily olekaan sopivaa enää.

Sain oman pyöräni takaisin ja kävimme yhden muksun kanssa ilta-ajelulla katsomassa uutta reittiä, jotta hän pääsee omineen harrastukseensa tarvittaessa meiltä ja olipa mukava ajella omalla vanhalla, yli parikymmentä vuotta vanhalla ajopelillä. Kotiin tullessa aloin sitten miettimään, mikä olikaan muuttunut, tai huomasin sen jo itseasiassa ajaessani ja tajusin  vatsalihasten tuen vaikuttavan myös pyöräilyyn. Vatsalihaksina minulla on ollut nyt koekäytössä tukiliivi, joka on mahdollistanut ihan toisenlaisen liikkumisen, ja kipuihin on myös auttanut, Mokoma erkauma, haitallisesti sekin vaikuttanut ihan kaikkeen arjessa.

Kotona liikkuminen on myös toisenlaista, tuen avulla onnistui jopa ikkunoiden pesu jokseenkin vaivattomasti, samoin verhojen vaihto ei ollut työn ja tuskan takana, ja mietin itsekseni jälkeenpäin, voiko todellakin yksi tukiliivi auttaa niin paljon arkea?

Kumartelu ja raskaiden nostelu ei onnistu ilman kipua vieläkään, kauppakassit jätän mielelläni siis toisten käsiin, samoin korin kanniskelun kaupassa. Nykyisin en osaa enää kärriä käyttää, koska ostokset mahtuvat hyvin koriinkin, niin vähän tulee enää ostoksia, kerta viikkoon ei onnistu kauppareissut, koska jääkaappi ja pakastin on liian pienet ja ei mahdu säilyttämään oikeastaan mitään kylmässä, joten sillä mennään mikä on.

Kaipaan oikeastaan sitä suunniteltua arkea ainakin ruokien osalta, en pidä yhtään nykyisestä tavasta käydä lähes jokainen päivä kaupassa, vain koska säilytystilaa ei ole. Yritin jonkin aikaa sitäkin tässä uudessa kodissa, vaan mahdottomaksi se kävi, ja nyt olen alistunut tuohon kauppailuun ja päivän kerrallaan elämiseen ruokien osalta.

Mitä ei voi muuttaa, se täytyy vain hyväksyä. Niinhän sitä sanotaan.

Kiikutan matot tänäkin vuonna pesulaan, sillä on ainakin työllistävä vaikutus ja oikeastaan tämäkin asia on sellainen, ettei meillä olisi edes tilaa säilytellä koko vuoden tarpeisiin ylimääräisiä mattoja, kuten joskus on ollut kaapin perukat täynnä ja olen voinut neljä kertaa vuodessa vaihtaa koko värimaailman kodissa tekstiilien muodossa. Sitäkin kaipaan toisinaan, uutta ilmettä kodissa ja senkin olen joutunut unohtamaan, kun ei ole sitä säilytystilaa isommille asioille, eikä edes pienemmille. Se saa luvan riittää, että on ne yhdet koko ajan käytössä ja sitten käytän niitä pesulassa tarpeen mukaan.

Nyt kun mietin tarkemmin, olen joutunut tekemään hurjan paljon erilaisia ratkaisuja niin omassa elämässä, kuin perheenkin elämässä. Todella moni asia on muuttunut siitä, mikä oli todellisuutta vuosia sitten. Sopeutuminen niukkuuteen, usein jopa suoranaiseen köyhyyteen ei ole käynyt kivuttomasti omalla kohdalla, kuten ei myöskään lasten kanssa. Tosin, pidän aina mielessä sen, ettei oma tilanteeni ole ollenkaan vielä siitä kurjimmasta päästä, oma elämänhallintani on pysynyt kaikesta huolimatta hyvänä ja se on asia, mistä saan olla hyvin kiitollinen.

Vaikka on ollut päiviä, jolloin olisi todellakin tuntunut siltä, kuin kuolemakin olisi ollut parempi, saan silti olla kiitollinen tässä hetkessä. Jostain on aina tullut tarvittava voima elää vielä niiden vaikeiden hetkien yli.