Ihanaa oli nukkua kokonainen yö hyvin. Hyvää yöunta en osaa jotenkin edes kaivata, kun on tottunut vuosien ajan nukkumaan huonosti. Muutoksen siis huomaa aamulla, ylösnoustessa. Yksi hyvin nukuttu yö takana ja olen iloinen siitä.

Tasapainossa on jotenkin mukavaa elää, ainakin juuri nyt. Sitä kun nukkuu 360 yötä vuodesta huonosti, se on suuri ihme siis, niinä öinä kun uni on ollut oikeaa unta. Yleensä siis herään aamuisin ihan yhtä väsyneenä kuin illalla käydessäni nukkumaan.

Olen joskus kirjoittanut eräästä ihmisestä, joka oli olevinaan minulle tärkeä ihminen oikeastaan jo lapsuudesta asti, ja kuinka sitten muutamia vuosia eroni jälkeen jouduin toteamaan ystävyytemme perustuneen täysin yksipuoliseen hyväksikäyttöön, ja selvisi mm. että tämä ihminen oli kylillä puhuttujen juorujen takana sekä paljon muuta omituista. Olen tämän ihmisen nimennyt mielessäni kyyksi, ja vihdoinkin se tapahtui eli hän on ymmärtänyt monien vuosien jälkeen, ettemme todellakaan enää tunne toisiamme, hän ei enää yrittänytkään kohdatessa moikata ym. eli viestini on viimein mennyt perille. Olemme täysin tuntemattomia toisillemme. Sanoin juuri tuolle ihmiselle, oikeastaan kovin useinkin, kuinka en pidä sellaisista ja tällaisista ihmisistä ja sitten tämä ihminen osoittautuikin juuri semmoiseksi, se oli itselleni kova isku ja tuon kyyn tekemiset minun selkäni takana tulivat ilmi, ei minulla ollut muuta vaihtoehtoa, kuin luopua ystävyydestämme, joksi siis kuvittelin ystävyyttä, vaan eihän ystävät tee semmoista toiselle, ei edes vahingossa. Samoin ilmi tuli hänen vahingollinen elämäntapansa, jota yritti sitten myös minulle tuputtaa ja hänen reviirinsä osa ystävistä olikin sitten lain toisella puolella eläviä, kulissit oli onnistunut pitämään minun suhteeni pitkään pystyssä ja elin siinä luulossa, että kyy olisi ollut lainkuuliainen itse, vaan olin väärässä. Olin kyyn suhteen oikeastaan jokaisessa asiassa väärässä, en tuntenut hänen elämäänsä ollenkaan ja häntä itseään vielä vähemmän ja järkytyin kovin yhden totuuden seuratessa toista hänestä.

En ole katunut katkottua ja ystävyyssuhteeksi luultua, päinvastoin olen ollut helpottunut, koska koin useinkin epämääräistä pahaa oloa hänen lähellään, hänenkin. Ja olen pyrkinyt eronjälkeen poistamaan elämästäni ne asiat ja ihmissuhteet, jotka ovat tuoneet pahaa oloa. sen seurauksena olen jäänyt yksin. Mutta parempi yksin kuin huonossa seurassa, niin se vain on raadollinen totuus.

Julkiset tilanteet on olleet itselleni hyvin vaikeita, exän kanssa emme koskaan käyneet missään tilaisuuksissa, semmoisissa, missä oli paljon tai edes vähän ihmisiä. Hän ei tahtonut, koska ...syitä voin vain arvailla. Joko hän pelkäsi ihmisiä, tai sitten pelkäsi, että minut ja ex nähtäisiin yhdessä? Elihän ex kaksoiselämää kuitenkin ja minut hän onnistui pitämään salassa vuosikymmeniä. Niin, en koskaan päässyt myös mihinkään, exän kanssa eläessä. Ex sai aina kohtauksen, raivokohtauksen, joka sitten sai minut perumaan menoni toisten kanssa ja jos en suostunut perumaan menojani, ex alkoi uhkailla erolla ja se oli sitten viimeinen niitti itselleni eli peruin sitten viimein menoni. Reiluun 20 vuoteen en ole siis käynyt ns. julkisissa tapahtumissa, ja vaikka edellisten vuosien aikana olisi ollut mahdollisuus, en ole enää kyennyt lähtemään omien ikävien tunteideni vuoksi.

Ylitin kuitenkin oman ns. torikammoni, kävimme hetken mielijohteesta isossa tapahtumassa ja siellä ylitin oman sietokykyni useampaan kertaan. Olin tavallaan yksin, vaikka miesystävä olikin mukana, emme olleet kuin pariskunta vaan enemmänkin kuin kaverit konsanaan, sielläkin.

Omat silmäni tai oikeastaan rakentamani kupla pääni sisään saisi jo pikkuhiljaa väistyä, ja ehkä toiveeni toteutuu terapian aikana, pääsen pois kokemastani umpikujasta ja elämään kuin ihmiset elävät? Olen edelleenkin itse rakentamieni kulissien varassa, ymmärsin jälleen jotakin uutta itsestäni saadessani lisää tietoa traumoista, ja niiden vaikutuksista koko elämään. Olen myös ohittanut oikeastaan kaiken tapahtuneen, en ole kyennyt sisäistämään omaan elämääni yhtäkään asiaa, tiedän asioiden tapahtuneen, mutten ole koskaan ainoatakaan traumaa käsitellyt, yksin se olisikin ollut mahdotonta. On ollut helpompaa sivuuttaa ja unohtaa ja yrittää elää elämää niistä huolimatta.

Enää en pääse pakenemaan. Kehoni on pysähtynyt, mieli on pysähtynyt, en pääse yli eli enkä ympäri enää vaan asiat ja tapahtuneet on kohdattava. Muutoin voin sijoittaa keinutuoliin ylimääräiset varani ja jäädä keinuen odottelemaan kuolemaa ja eihän se ole hyvä asia ollenkaan.

Elämää olisi vielä edessä, näillä näkymin ainakin ja en itsekään enää tahdo velloa kaikessa ikävässä takaumien ja painaisten kanssa sekä elää eristäytyneenä muista. En ollut sellainen, ja muistan pienen hetken elämääni, ajalta ennen exää, jolloin osasin olla kuin muut ihmiset, elää ns. täysillä riippumatta muista jne. Siihen on pitkä matka vielä, mutta se ei ole mahdotonta ollenkaan.

Herätessäni tänään ja istuessani parvekkeella kuunnellen lintuja, katsellen sinistä taivasta ja pilvien kertymistä toisaalle, tunsin jotakin jotakin hyvää, rauhaa sisimmässäni. Näitä tunteita olen saanut maistella hetken kerrallaan, sellaista tietynlaista tyytyväisyyttä juuri siinä hetkessä, kaikki on hyvin, nyt.