Mitä elämä omalla kohdalla tarkoittaisi? Lakkasin haaveilemasta silloin, kun totesin kaiken olevan mahdotonta ja ettei unelmat aiheuta kuin lisää pahaa mieltä ja kun elämä on itsessään helpompaa, kun ei odota mitään, ottaa vain vastaan sen, mitä milloinkin tulee.

Joskus haaveilin edes yhdestä ongelmattomasta päivästä, sellaisesta ettei tarvitse kantaa huolta lapsista, taloudesta tai mistään muustakaan. Se on käytännössä nyt koettu mahdottomaksi, jos nyt edes puoli päivää, on enemmän realistinen toive.

Elämä omalla kohdalla tarkoittaa tasapainoa kaikessa. Olisi se työ ja toimeentulo, lapset, koti ja ehkä omia harrastuksiakin. Olisi ystäviä, joiden kanssa voisi myös viettää vapaa-aikaa ja olla tekemisissä heidän kanssaan. Olisi sukulaisia, sisaruksien kanssa olisi myös yhteistä aikaa ja se ikuinen ketkeruus olisi poissa väliltämme ja se nykyinen etäisyys.

Voisin ehkä matkustaa jonnekin, etelään ja toteuttaa niin yhden omista jo lapsuudenaikaisista haaveista. Parisuhteeni olisi toisenlainen, voisin kokea olevani tärkeä toiselle, mitä siis nyt en koe. Olen kakkonen joka asiassa, ja tuntuu todella inhottavalta jokaisessa päivässä.

Paljoa en siis haaveile, jokaisesta olen jonkin syyn vuoksi luopunut, mahdottomina toteuttaa. Toivottomina toteuttaa, kuten sekin, että yhteistyövanhemmuus pelaisi, kuten normaalisti se toimii eron jälkeen monilla vanhemmilla.

Oma jaksaminen olisi jokseenkin normaalia, fyysiset vaivat jäisivät pois jotenkin.

Kaikki edelliset ovat mahdottomia toteuttaa, toteutua.

Lapset joutuvat edelleen vaihtamaan kotiansa, heidän elämänsä koostuu kuin yöstä ja päivästä sanokoot viranomaiset mitä tahansa, tiedän itse mikä on lasten todellisuus ja vaikka kuinka lapseni on mukamas minulle valehdelleet, en usko sitä. Täytyy olla melkoisen sitkeitä lapsia, kun jaksavat jostain käsittämättömästä syystä valehdella minulle.

Yhteistyövanhemmuus on myös silkkaa sananhelinää tämän perheen kohdalla. Se ei tule koskaan onnistumaan mitenkään päin. Exän viha ja kauna minua kohtaan jotain sellaista, mihin ei kukaan kykene vaikuttamaan ja minun ei auta kuin sietää se ja auttaa lapsia myös sietämään oma elonsa. Joudun kuitenkin muuttamaan paljon omaa suhtautumistani ja lopetan sen lasten suojelun isältään, en ole vastuussa siitä, mitä ja miten isä käsittelee lapsiaan omilla viikoillaan ja jos minun tekemiset jaoleminen aiheuttaa vihaa ja raivoa lasten isässä, se ei ole silti minun syyni, ei minun vastuulla. Ja jos lapset siitä kärsivät, se ei ole myöskään minun syyni tai vikani. En voi koko loppuelämääni miettiä sitä, miten isä reagoi milloin mihinkin, kuten olen sitä tehnyt niin kauan kuin muistan. Isä reagoi jokatapauksessa jotenkin ikävällä tavalla kaikkeen, ja se on asia, mihin ei voi kukaan tarjota apuaan. On todettava, että se on harmillinene vahinko sitten, kun jotain jälleen tapahtuu lapsille heidän ollessaan isänsä vastuulla. Sattuuhan niitä paremmissakin piireissä ja siellähän sitä juuri sattuukin.

Jaksaisin tosiaan itse tehdä muuta kuin murehtia koko ajan, vaan minkäpä teen, kun koko ajan ympärillä kuohuu jotenkin. Joko lapset itse kertoilevat juttujaan ja saan lisää aina vaan huolenaiheita tai sitten ex ilmoittaa jotenkin olemassaolostaan kieltäytyessään vastuustaan ja velvollisuuksistaan isänä.

Saa nyt nähdä, kuinka tämä niin erinomainen isä huolehtii yhdenkin lapsen terveyteen liittyvät käynnit asiantuntijan luona. Oletus on, ettei isä jälleen muista (lue:isää ei kiinnosta piirun vertaa) huolehtia. No, viranomaisilla on nyt tiedossa, että olemme sopineet isän kanssa, että huolehtii tämän asian ja jos ei huolehdi, se ei ole minun ongelma. Koululääkärikin sanoi jäävänsä mielenkiinnolla odottelemaan syksyä ja sitä, onko isä todellakin huolehtinut asian. Sanoin, että niin minäkin jään odottelemaan ja jos vanhat merkit on edelleen voimassa, niiin asia jää huolehtimatta, kun se on isän vastuulla. Kuten kaikki muukin, ennenkin jo vuosien ajan.

Käytännön asioiden hoito lasten kohdalla olisi sujuvaa ja mutkatonta, jos isää ei tarvitsi jokaiseen asiaan sekoittaa. Lapsen etu toteutuisi nopeammin, elämä olisi terveellisempää ja laadukkaampaa kanssani. Se on tullut selväksi jokaisen lapsen kohdalla ja on oikeastaan korostunut niiden lasten kohdalla, jotka ovat kieltäytyneet menemästä enää isälleen. Edes suurella rahamäärällä lahjominen ei saa näitä lapsia isälleen edes yhdeksi yöksi. Ja kun tiedossa on kuitenkin, miten tärkeänä heille itse raha esittäytyy heidän elämässä, kun köyhyys on kuitenkin ollut yksi heidän elämänvalintoja määrittävä tekijä, silti he eivät suostu menemään sinne. Ja perusteluna on aina se, etteivät halua joutua kiusatuiksi isänsä taholta ja kokemaan ikäviä asioita siellä .Ja kun tietty henkinen kypsyys on jokaisen kohdalla saavutettu ja kun joku asiantuntija on minulle sanonut, etten saa pakottaa lapsia menemään enää isälleen, en ole sitä myöskään enää tehnyt. Ja sen jälkeen jokaisen kohdalla on eteen tullut syvä masennus, tietysti lapsi suree menetettyään isänsä, ja ikuisen toiveensa siitä, että jonain päivänä olisi saanut kokea isänsä olevan normaali ja tavallinen isä. Totuuden hyväksyminen isän kohdalla on ollut jokaiselle kovin raskas prosessi, tiedän itsekin sen. Minulta meni noin kymmenen vuotta alkaa edes hämärästi ymmärtämään, millainen ex todellisuudessa oli ja kuinka ex käytti minua hyväkseen jokaisessa asiassa ja kuinka hän oli ottanut minusta vallan jokaisessa asiassa ja hallitsi minua kuin marionettinukkea, veteli oikeista naruista ja sai minut toimimaan aina kuten hän halusi. Ja kaikenlisäksi ex onnistui eristämään minut kotiini, suureen yksinäisyyteen lasten kanssa. Koen syvää sympatiaa aina kun näen uutisotsikon, missä joku tai jotkut ovat päässeet pakenemaan pois eristyksistä olosuhteiden ollessa kaoottiset. Meidän perheelle meinasi käydä kovin huonosti ja olin jo aivopesty siihenkin, että olisin ottanut lapset kotikouluun isänsä toiveen mukaisesti. Onneksi sen asian selvittely ei päässyt pidemmälle ja tuumasin, etten halua semmoista itse. Mitä olisikaan tapahtunut, jos kukaan lapsista ei olisi käynyt koulussa? Kuinka huonosti meidän olisi käynyt isän mielivallan ja sairauden alla ? Toivon tämän exän uuden vaimon pitävän kiinni eronkin uhalla omasta itsenäisyydestään ja päätäntävallastaan omassa elämässän, eikä hän alistuisi uhkailuun erosta ja exän kerjatessä itkuisella koiranpentukatseella ja olemuksella sääliä, ei antaisi periksi tunteilleen vaan ymmärtäisi kaiken olevan huonoa teatteria, jolla on kierot tarkoitukset hallita vaimoa ja saada vaimo tekemään juuri mitä mies haluaa milloinkin ja pikkuhiljaa rikkomaan kaikki oma elämä, jotta olisi toisen käytettävissä pikkusormea napauttamalla. Toivon mukaan tämä uusi vaimo saisi tietää näistä exän omituisuuksista ja muista naisista, joita hänellä myös on paljon, ympäri suomea. Samoin on muutamia lapsia ripoteltuna pitkin poikin. Toivon myöskin, ettei tämä uusi vaimo joudu maksumieheksi millään tavoin tämän ukon elämässä, että tekisi sen avioehdon myös hyvissä ajoin, jotta eron sattuessa olisi laki hänen puolellaan. Ja toivon, ettei uusi vaimo suostu antamaan ja kustantamaan exän valheita, ja salakavalasti huomaamaan, että mies on tuhlannut vaimonsa kaikki rahat aina jonkin muka yhteisen hyvän eteen. Ostaminen ja myyminen on tuolla miehellä pakkomielle sekä asioiden vaihtaminen jatkuvasti uuteen. Pitää vaihtaa niin naista, taloa, autoa, venettä, lapsia, perämoottoreita ja kaikkea irtainta, mikä vain irti lähtee. Tai sitten se on vain tekosyy lähteä tapaamaan uusia hoitoja, tai vanhoja hoitoja?

No, toivoisin kuitenkin totuuden ilmi tulemista exän touhuissa, totuuden julkituleista siinä, millainen hän todellisuudessa on ja kuinka hän on kohdellut minua ja lapsia huonosti ja hyväksikäyttäen monin eri keinoin välittämättä oikeasti kenestäkään. Toivoisin exän suvun saavan tietoonsa sen, miten kiduimme exän julmassa hovissa vuosikausia ja kuinka kiusanteko on jatkunut näihin päiviin asti.

mennyttä en voi muuttaa, en voi nostaa esimerkiksi syytteitä exää vastaan, koska minulla ei ole mitään todisteita mistään. Aikanaan en ymmärtänyt itsekään kokevani väärinkohtelua tai että jokin asian olisi ollut jotenkin epänormaalia ja en osannut hakea edes apua, vaikka joskus pieni ääni sisälläni kertoikin minulle, ettei ne tilanteet ja tapahtumat voineet olla oikein ja joskus sitten olisinkin käynyt lääkärissä, ex esti minua menemästä syyttäen minua hulluksi ja mielenvikaiseksi kun yritin hakea apua. JA myöhemmin sitten kun lasten turvallisuus alkoi olla uhattuna, ja sanoin ääneen sen mitä jo silloin ajattelin, että olimme avun tarpeessa koko perhe, että olisi ollut aika tehdä meidän perheestä lastensuojelunilmoitus, alkoi se toisenlainen ote meistä. Ja irti en päässyt, en sitten enää millään. Ennenkuin tajusin, että seuraavaksi on sitten hengenlähtö niin itsellä kuin lapsillakin, ettei ex todellakaan välitä meistä piirun vertaa. Kaikkein huvittavinta oli, kun sain sitten tietää, että ex oli ottanut minulle henkivakuutuksen korkealla maksulla ja oli laittanut itsensä edunsaajaksi kuolemani sattuessa. Ihmettelin jo tuolloin sitä, kuinka se oli mahdollista, vakuuttaa toinen toisen tietämättä ja olihan hän muitakin sopimuksia tehnyt minun nimissäni, ja siinä tulee hänen puhelahajansa sitten oikein esiin, kun puhelimitse onnistuu asioimaan minun tietämättä ja minun puolesta. Nimikirjoituksen väärentämisen hän toki osasi, oli tehnyt sitä kuulemma jo lapsesta asti, kun ei halunnut vanhempiensa tietävän koulussa tapahtuneista asioista. Yritin kerran irtisanoa omaa henkivakuutustani, sitä minkä ex oli tietämättäni ottanut ja se ei onnistunut. Joten, kun minulta henki lähtee niin, ex saa minusta hyvin korkean summan, vaikka emme ole edes naimisissa enää. Onkohan hän tehnyt saman muillekin naisilleen ja nettoaa hyvin sen myötä?

ja minulle sanotaan, että ihan turhaan pelkään. Sanotaan, että en saa olla huolissani. Että mennyt on mennyttä ja minun jatkettava elämääni pelko persiissä omani ja lasteni puolesta.  Minun pitää luottaa psykopaattiin, joka kiero kuin korkkiruuvi ja helvetin taitava saamaan asiat näyttämään miltä hän haluaa ja järkkäämään tilanteita, joissa muut ihmiset voivat vakuuttaa exän hyvyyden puolesta.

Toivoisin kaiken tulevan ilmi, totuuden.