En hehkuta, yritän päästä pieni pala kerrallaan itsekin juhlafiiliksiin, koska siihen on todellakin aihetta. Monellakin tapaa tämän nuoren elämässä.

Pikkuiseni, on kasvanut aikuiseksi ja tehnyt valtavan työn opintojensa kanssa, tai siis no joo. Valtavalla työllä olisi kyllä tullut paremmat tulokset, ja jo syksyllä kertoi, ettei ole hirveämmin panostanut pänttäämiseen, ja se on ihan ok, elämässä pitää olla muutakin kuin pelkkä opiskelu ja ilmeisen hyvin on saanut myös elettyä sitä muuta elämää koulun kulkiessa siinä rinnalla ja tulokset on kuitenkin hyviä, niin... Hän on tehnyt valtavan työn koko elämänsä kanssa oikeastaan ja on pieni ihme, että kaikki on hänellä nyt näinkin hyvin, oikeastaan loistavasti. Olen kunnioittanut lastani, en ole sanellut hänelle, kuinka hänen pitäisi elää elämäänsä, en ole käskenyt tai komentanut. Ainoa, että olemme puhuneet, ja olen oman näkemykseni kertonut, mikäli on sitä kysytty minulta ja olen tietysti sitten yrittänyt varmistaa, että pärjää omillaan ja auttanut silloin, kun on tarvinnut apua. Uskon toimineeni oikein. Olen itsekin osannut päästää irti ja nuori on saanut kasvaa aikuiseksi tavallaan omassa rauhassaan.

Kävin hakemassa kukkia kukkakaupasta, samalla mietin, kuinka olen saman tiskin äärellä käynyt hakemassa milloin mitäkin kukkaa tai kimppua siitä asti, kun tämä nuori syntyi. Siitä on pitkä aika, kun hain ristiäiskimppua hänen ensimäisiin juhliinsa, ja mietin ihmeissäni tätä ajan kulumista, vuosissa eteenpäin. En muista enää, millainen oli kahvipäydän kukkakimppu hänen ristiäisissään, varmaankin samaa sävyä kuin nytkin, en tiedä ja en muista. Siitä on pitkä aika tosiaan.

Uudet haasteet alkavat ensin kesätyön muodossa, ja myöhemmin sitten muita. Jos kaikki menee kuten hän on ajatellut, fyysinen välimatka kasvaa todella suureksi, ja olen iloinen, kun hän on päättänyt uskaltaa ja olla rohkea näkemään muutakin maailmaa, kuin tämän pikkuisen kylämme. Aina saa palata takaisin, jos siltä tuntuu.

Unohdus on tämän nuoren pelastus, tällä hetkellä. Epämääräiset ahdistuskohtaukset ja tarve muiden hallintaan on jäänne lapsuuden kotinsa ympäristöstä, samoin epämääräinen paha olo, joka aiheuttaa väliin hänelle sietämättömiä tunteita. Joskus on sitten hänen aika alkaa perkaamaan omaa menneisyyttään, nyt eletään näin ja olen kiitollinen jokaisesta asiasta, joka tuo hänelle iloa ja positiivisuutta elämäänsä. Tiedän, etten itse aina ole sellainen, saatan itsekin äitini tavoin vieläkin sanoa asioita jotenkin hassusti ja niin, että kokee minun olevan ilkeä. Siitä olen pyrkinyt eroon ymmärrettyäni, ettei niin oikeastaan voi toimia, aikaa se vie kuitenkin ja monesti pyydän anteeksi, kun tajuan olleeni jotenkin epäkohtelias tai sanoneeni ajattelemattomasti jotakin. Olen itse oppinut omalta äidiltäni paljon sellaisia toimintamalleja ja tapoja, joista yritän tietoisesti eroon niiden ollessa äitini omia tapoja selviytyä elämästä ja omasta historiastaan.

Solmut aukeavat pikkuhiljaa, olen siitä hyvin kiitollinen. Omatkin silmäni ovat auki nyt myös omalla toiminnalleni ja iso kiitos siitä kuuluu myös tälle nuorelle, joka on oppinut sanomaan asioistaan suoraan.

Juhliin tavallaan päättyy nyt sitten yksi osa elämää tällä nuorella, ja uusi alkaa. Hän sai ensimmäisen kesätyönsä, ja se sivuaa hänen omaa tulevaa alaansa myöhemmin. Olin jo koko kevään huolesta soikeana, miettiessäni tämän ihmisen toimeentuloa kesän aikana, kun ei ollut toivoakaan kesätyöstä ja nyt hän sen sitten sai ja omat huoleni helpottivat piirun verran ja hän saa sitä niin arvokasta kokemusta, jota tämänikäiset todellakin tarvitsevat.

Juhlat, olivat kauniit, ilma suosi auringonpaisteella ja sopivalla lämmöllä melkein koko päivän. Toivon nuoreni nauttineen päivästään, ja minun silmääni näytti hänellä olleen itsellään myös mukavaa. Selvisin itse raskaasta päivästä entisessä kodissani, selvisin myös exän läsnäolosta. Hän jälleen "kunnioitti" minua jatkuvalla läsnäolollaan ja tein hänelle selväksi, etten halunnut häntä samaan tilaan missä itse olin, vaihdoin paikkaani, kun ex jättäytyi samaan tilaan. En kyennyt häntä enää edes katsomaan.

Raskas päivä on nyt sitten ohi ja hyvä niin. Toivon jokaisella osallistujalla olleen hyviä hetkiä ja pienemmät tuumasit, että olivat pelänneet minun ja isänsä riitelyä, tai jotain välikohtausta. Juhlissa olemme toki osanneet kumpikin esittää jo aikanaan onnellista paria, joten tämäkin juhla meni ikäänkuin vanhalla kaavalla, osasin itsekin vetää roolini kiitetettävästi.

Pääasia oli nyt nuori itse ja hänen päivänsä. Toivon hänelle jääneen hyvä mieli päivästä ja vaikka illalla sitten olikin pettymys, kun kaverinsa tekivät jälleen oharin luvattuaan tulla iltajuhlapaikkaan, ja eivät sitten tulleetkaan, toivon siltikin kaikkea hyvää hänelle. Hän on saavuttanut jälleen jotain suurta, ja saan olla iloinen hänen puolestaan.