Viha on jotain, joka on ollut kiellettyä minulle. Semmoista, jota en ole voinut tuoda esiin oikeastaan mitenkään.

Saan kuitenkin olla vihainen, se on normaali tunne siinä kohtaa, kun itse teen ja yritän sovussa sopia lasten isän kanssa lasten omista asioista ja isä alkaa sen vedättämisen ja tiedon pimittämisen ja kaikenlaisen muun kiusan, josta kärsii lasten lisäksi myös minä.

Isä jälleen rikkoo sovittuja asioita, heti ensimmäisen tilaisuuden tullen siis. Olen tiennyt, ettei isän kanssa sovituilla asioilla ole merkitystä, kuten nytkin tämä nähtiin. Sama juttu muiden asioiden kanssa.

Lapset menivät isälle poikkeuksellisesti hoitoon isälleen äitiviikolla, ja nyt on ongelmana se, että isä vedättää ja keksii tekemistä, ettei lapset pääse takaisin luokseni. Sama homma yhden lapsen harrastuskulujen kanssa. Isän velvollisuuksiin kuuluu sopimuksen mukaisesti huolehtia ko. lapsen kaikista kuluista ja nyt hän rikkoi sopimuksen.

Saan todellakin olla vihainen, paitsi ettei se tunne minua tai lapsia auta yhtään. On todella harmi, koska kirjallisia sopimuksia ei tehty viranomaisten kanssa, kaikki on vain suullisesti sovittu isän kanssa. Missään ei lue, että isän kuuluu sitä ja tätä huolehtia ja sehän sopii isälle oikein hyvin. Nyt hän voi maksattaa minulla jälleen kaiken.

Nyt on tänään tilanne, jossa maksoin vanhimman nuoren opiskelukuluja jälleen, matkakustannukset muunmuassa. Samoin kaikki liikenevä raha on mennyt juhliin, joihin isän ei jälleen osallistunut. Olen siis peeaa kaikin puolin. Ja nyt kun isä alkoi ryppyilemään vielä nuoremman mukulan harrastuskuluista, miesystäväni joutuu siis jälleen isän rooliin maksumieheksi ja minä tarjoan lapsille hernerokkaa viikon, jotta saan kulut tasattua. Ja siitä kärsii erityisesti nyt sitten kokoaikaisesti luonai asuvat lapset, jotka jo toivoivat kalapuikkoja ruuaksi ja nyt niihin ei siis ole varaa. Hernekeitto on edullista ja terveellistä ravintoa ja he eivät ymmärrä tätä minun taloutta, ei sitä, että jokainen asia on poissa aina jostakin muusta asiasta.

Juhlat oli pidettävä, samoin tämä yllättävä meno yhdellä toisella nuorella, johon en kyennyt varautumaan ja siihen tärvääntyi nyt paljon rahaa, joka on suoraan pois ruuista, mutta pakko mikä pakko oli huolehtia asia alta pois.

Viha ei auta yhtään siihen, että lasten isä kieltäytyy lasten kuluista. Se on lapsia kohtaan väärin, se myös minua kohtaan väärin. Vihalla en voi muuttua miljonääriksi, en edes tavalliseksi palkansaajaksi, koska en ole työkykyinen vielä. Paljon pitäisi tapahtua ennen sitä, että voisin edes kuvitella tekeväni sen kahdeksan tuntia päivässä ja hoitaa siinä sivussa vielä lapset ja kodin sekä parisuhteenkin vielä. En ole toipunut niin paljoa kaikesta siitä vuosien kuormasta vieläkään.

Ja nyt jos jatkan tätä miettimistä lisää, masennun aivan varmasti syvemmälle suohon. Näin tämä kuitenkin menee, elämän realiteetit meidän elämässä. Ex saa jatkaa samaa kiusantekoa sopimuksista piittaamatta, mihinkään ei siis tullut positiivista muutosta lasten elämässä, exän teatterin pito on päättymässä ja sama meno jatkuu aina vaan.

Minä karsin ja lapset kärsivät. Ja kaiken huipuksi jälleen yhteydenpito lasten asioissa exän kanssa takkuaa. Ex jälleen on hankala ihminen viesteissään, nyt kun hänen ei tarvitse enää esittää hyvävanhempirooliaan.

Ja olen tilanteessa, jossa minun pitää hyväksyä jatkuva kiusanteko exän taholta, kiusa joka kohdentuu suoraan lapsiin, koska he kärsivät siitä vielä enemmän kuin minä. He eivät vielä vuosienkaan päästä ymmärrä, miksi meidän vanhempien välit on näinkin epänormaalit. He eivät ymmärrä, eivät halua vielä nähdä ja ei heidän pidäkään nähdä sitä kuviota, mikä toistuu meidän vanhempien välillä saman kaavan mukaan asiasta toiseen.

Ja vaikka itse yritän, miten tahansa niin ex ei sitä tee, hän ei halua ajatella lastensa etua ja parasta. Hän ei siihen ole koskaan kyennyt, eikä kykene jatkossakaan. Lapsille se on hyvin harmi, samoin minulle, koska joudun huolehtimaan asioista myös lasten ollessa isänsä luona.

Lasten etu ei ole se, että minäkin alkaisin napsimaan rusinat pullasta, kuten ex tekee lasten hyvinvoinnin kanssa. Lapset ovat exälle vain keino saada useita satoja euroja ilmaiseksi kuussa, jotta hän voi maksaa omia henkilökohtaisia kulujaan lastensa rahoilla. Lapset ovat exälle keino saada itselleen kulissit, hyväisäroolin avulla hän paistattelee ihmisten säälissä, kuinka hän muka tekee sitä ja tätä, todellisuuden ollessa kuitenkin toinen. Lasten kokemuksien ollessa toisenlaiset.

Ja minun pitää vain alistua kaikkeen siihen paskaan, sanoo ihmiset mitä muuta tahansa. He eivät voi tietää millainen kusipää ex on oikeasti ja kuinka kiero hän on ja kuinka julma hän on todellisuudessa, kun kukaan ei ole näkemässä. Kukaan ei kykene arvaamaan, kuinka ex osaa manipuloida ihmisiä heidän tietämättään ja saamaan ihmiset epäsopuun niin halutessaan. Kuinka ex kykenee esittämään asiat sellaisessa valossa, että hän on oikea sankari elämässään ja muut on pelkkää roskaväkeä hänen sanoja lainatakseni.

Minun on itseni hyväksyttävä se tieto, että lapset kärsivät paljon ja en voi heitä auttaa mitenkään. Ja enää en oikeastaan edes jaksa yrittää, teen omilla viikoillani voitavani ja siinä se. Minun on hyväksyttävä, että kun isä ei ymmärrä lasten terveyden ja turvallisuuden päälle mitään, voi vahingot olla sitten mukaisia. Olen yrittänyt saada lapsille apua, jota he toivoivat pitkään ja jota itsekin toivoin. Mikään ei tosiasiassa muuttunut ja voin itsekin nostaa kädet pystyyn ja pelkään pahinta ja toivon parasta.

Että lapset pysyvät hengissä isänsä käsitelyssä. Ettei mitään kamalaa satu isänsä kanssa, joka ei kykene huolehtimaan turvallisuudesta ja terveydestä ollenkaan, vaan päinvastoin vaarantaa jatkuvasti lasten hyvinvoinnin ja turvallisuuden monin eri tavoin. Pahinta onkin, kun lapset oppivat monia vääriä asioita ja pitävät niitä sitten itsekin normaaleina asioina. Itse olen ongelmissa lasteni kanssa, koska tiedän mikä ei ole tervettä ja normaalia ja yritän sitten korjailla lasteni virheellisiä käsityksiä asioita, vuodesta toiseen.

Nostan kädet itsekin pystyyn, tämän enempään minun rahkeeni eivät riitä. Kiitokset niille viranomaisille, jotka sentään yrittivät, ja menivät halpaan. Heitä huijattiin oikein kympillä isän toimesta sekä isänaidin avustuksella.

Mutta kyllähän minä tuon olen tiennyt vuosikymmeniä. Yksi syy aikanaan olikin juuri tuo, miksi jäin paskaan avioliittoon kärsimään, oli juurikin tuo, ettei kukaan uskoisi, jos alkaisin totuutta kertomaan kenellekään. Tilanteet ja tapahtumat olivat silloin täysin hulluja ja käsittämättömiä ja tiesin exän olevan oikeassa jo silloin, että olisin tehnyt itse itseni hulluksi yrittäessäni kertoa niistä sairaista tilanteista joita ex aiheutti ja hän jo silloin paljasti, miten hän yhdessä äitinsä kanssa saisi viranomaiset vakuuttumaan exän erinomaisuudesta ja nythän siinä sitten kävi niin, kuten ex uhosi jo vuosia sitten yrittäessäni ensimmäisen kerran erota exästä, lasten isästä.

Vielä pitää jaksaa muutama vuosi tasapainoilua. SIitä tulee varmasti elämäni rankimmat vuodet, kuten eron jälkeen totesin ja olen monesti miettinyt myös sitä, että olisiko lapset kenties päässeet helpomalla, jos olisin jäänyt avioliittoon siihen asti, kunnes nuorinkin olisi ollut täysiikäinen. Sitten muistan, että olin valmis kuolemaan, odotin exän viimeistä niittiä, kuten hän minulle aina jaksoi uhota. Jos en tekisi itselleni kuolemaa, hän sitten armollisesti päästäisi minut päiviltäni, kuten hän jaksoi siitäkin uhota lähestulkoon jokainen päivä.

Sillä ,että tuollainen sairas ihminen saa elää yhteiskunnassa, kunhan hoitaa työnsä ja maksaa veronsa jäämättä kiinni omasta sairaudestaan tuhotessaan monien ihmisten elämää henkisellä ja fyysisellä kiduttamisella sekä hallitessaan pelolla ja manipuloinnilla muita, tuntuu koko elämä minusta kovin epäreilulta ja epäoikeudenmukaiselta.

Kuten ex on monesti minulle sanonut aikoinaan, kaikkea saa voi ja pitää tehdä, kunhan ei jää kiinni. Se tuntuu olevan totta juuri exän kohdalla. Minulla ei oikeaa termiä kuvaamaan tuota exän sairautta, mutta ei hän ihan täysin järjissään ole, hän ei kykene asettumaan toisen ihmisen asemaan missään tilanteessa, ei kykene tuntemaan tunteita, ellei vihaa ja raivoa lasketa sekä sitä teatteria, jolla hän saa ihmiset kiedottua oman pikkusormensa ympärille.

Vaikka ex tekee koko ajan kaikenlaista jäynää ja pikkukiusaa, se on kuulemma hyväksyttävää ja ok. Olen pöyristynyt siitä, kuinka alas tämä yhteiskunta on päässyt vajoamaan moraalin ja oikeuden kanssa. Kiusaajat todellakin saavat tehdä mitä heitä huvittaa ja uhrien tulee olla uhreja. Jotta kiusaajalla olisi tekemisensä.

Mitä sitten, jos käykin niin, etten enää itse jaksa olla puolustamassa lasteni hyvinvointia ja heidän oikeuksiaan isänsä mielivallalta? Kuka sitten auttaa lapsia, jos minä en siihen jostain syystä kykenisi?

Mutta, sehän onkin normaalia kasvattaa lapsia kieroon, heitä saa kohdella epäoikeudenmukaisesti ja yhtä suosien. Sillä ei ole mitään merkitystä, vaikka lapsi uhkaa tappaa itsensä, kuten meillä pari vuotta sitten. Isällä oli tuolloinkin oikeus kieltää lapsen avun saanti ja leimata minut. Kuka tukee minua, kun en itse enää jaksa loputonta kiusaa?

Muutamat vuodet tuntuvat tuntuvat juuri nyt kovin pitkiltä, liian pitkiltä. Todellakin, olen itse väsynyt tähän jatkuvaan epävarmuuteen exän toimissa, siihen odotukseen, että mitä seuraavaksi hän keksii ja sen tietämiseen, ettei lasten asioista kyetä sopimaan asianmukaisesti, tai sen tietämiseen, että isän luona voi sattua ja tapahtua ihan mitä vain sen vuoksi, ettei isä osaa olla itse aikuinen ja että hän tahallaan myös aiheuttaa ja saattaa lapsia vaaraan ja vaarantaa lastensa terveyttä monin eri tavoin.