Jokainen päivä on uusi päivä, aamuisin en oikein osaa ajatella edes, miten päivä muodostuu. Ellei kalenterissa ole jotakin merkintää, joka sitten määrittää päivän kulkua.

Eilen olin tosiaan täysin uupunut, koko päivän. Yksi lapsista olisi tahtonut tehdä kaikenlaista kanssani ja valitettavasti en vain yksinkertaisesti jaksanut. Oikeastaan koko päivä menikin sohvalla, ihan tekemättä yhtään mitään. Haahuillen, kuten itse sanon semmoista olematonta olotilaani.

Lepo ei auta tähän väsymykseen, ei kyllä auta liikuntakaan, joka päinvastoin pahentaa väsymistä entisestään. Vaikka nukkuisin hyvin yöni, olen silti aamuisin hyvin väsynyt, jo ennen kuin pääsen edes sängystä ylös. Vuosia olen yrittänyt piristää itseäni kahvilla, tuolla helvetin myrkyllä, joka ilmeisesti vain pitää minun kohdalla väsymistä yllä.

Mietin, olisiko kahvilla jotakin tekemistä tämän jatkuvan huonon olon kanssa? Ja koko kehon toimimattomuuden? JOka taas rajoittaa jo itsessään paljon elämääni monin tavoin. Tiedän, että suoli on huonossa kunnossa, ja kun mikään ei imeydy niin eihän sitä silloin ravinto-aineetkaan pääse elimistöön eikä energiakaan oikein imeydy. Ainoa, mikä tuntuu imeytyvän, on rasva, se kyllä kertyy ja näkyy keskivartalolla. Ja kun oikein on hankala olo, se myös näkyy minusta, vatsa on kuin olisin juuri lähdössä synnärille. Huono olo näkyy myös muualla, iho ja hiukset voivat huonosti ja peiliin katsominen on muutenkin ollut työn ja tuskan takana ja sitä näkyä minkä näen, saa mielen entistäkin enemmän huonommaksi.

Nuo ovat asioita, joille en tunnu löytävän selitystä, ei ratkaisua. Tiedän, minun pitäisi liikkua enemmän. Mutta kun sitten liikun, se tietää lisää väsymistä jo muutenkin väsyneeseen oloon ja sen takia sitten jää monia muita asioita tekemättä ja sitten ne tekemättömät asiat alkavat vaivata enemmän ja ja.

Ihmeratkaisua ei ole, ei ole ihmepilleriä, joka saisi mielen virkeäksi ja kehon toimimaan normaalisti. Ja tämän kaiken väsymisen rinnalla minun pitäisi kyetä jossakin vaiheessa johonkin työhön, kahdeksaksi tunniksi. Kun jo nyt pelkkä raahautumien portaissa kaupungilla saa jalkani vapisemaan ja kivut on valtavat koko kropassa. Se ei ole normaalia, mutta jos tuokin johtuu psyykestä, niin ei sille mitään voi, se ottaa oman aikansa toipua.

Etsiessäni terapeuttia, tältä surkealta paikkakunnalta, ymmärrän, miten on hankalaa ylipäänsä edes löytää semmoista, jolla olisi mahdollisuus uusiin asiakkaisiin saati sitten mahdollisuutta pitkäaikaiseen yhteistyöhön. Ja sitten kuitenkin pitäisi olla semmoinen, jonka kanssa edes jotenkin kemiat kohtaa, joten tuokin terapia varmaan tyssää nyt siihen, että ei ole, kaikki on varattuja tai pahimmassa tapauksessa sitten olis vapaana, muttei ne kemiat kohtaa, joten tiedän oman hyvänhuonon tuurini ja niinhän siinä sitten käy, että pääsisin, mutten pääse terapiaan.

Eilen mietin, miten minun pitäisi keksiä jotakin hyvää elämästäni, jos lapsia ei lasketa lukuun. Se on vaikeaa, koska jokainen päivä tapahtuu jotakin ikävää ja eilenkin sitten kuin kaiken ikävän kruunasi eläimen pahoinvointi ja oksentelu yllättäen karvalankamatolle. Siinä itsekin yökkiessä ja kiroillessa ja siivotessa mattoa, tajusin miten vähän kerrallaan tulee niitä ongelmia elämään, ja kuinka esimerkiksi juuri väsymys tai mielialan lasku vaikuttaa kaikkeen. Sain maton siivottua niin, ettei sitä ihan heti tarvitse pelulaan viedä, onneksi jotakin olen sentään oppinut elämäni aikana, jos en muuta niin siivoamaan kunnolla.

Eilinen oli kuitenkin jotenkin hyvin hankala päivä, mikään ei huvittanut, ei ollut motivaatiota mihinkään. Konemaisesti tein ruuan, kävin kaupassa. Ilo on kokonaan poissa elämästäni. Illalla jällleen harmistuin miesystävän kuorsaukseen tvn äärellä ja sitten siihenkin, että kömpi sänkyyn ja itse jäin jälleen valvomaan. Uni ei tule kovin helpolla, vaikka olisin kuinka väsynyt tahansa. Se rassaa myös paljon. Ja sitten nukahtamista vaikeuttaa huomattavasti se, että ärsyynnyn kovaääniseen kuorsaukseen, joka alkaa aina heti, kun olen tökkinyt miehen hereille ja kun hän nukahtaa uudelleen. Aina sanoo, en minä kuorsaa, ja kuorsaa kuitenkin.

Onneksi kotini on helpolla pidettävissä, kaaosta ei pääse syntymään muualle kuin tiski-altaaseen, olen tiskejä laitellut vuosikymmeniä, monta kertaa päivässä koneeseen ja kaappiin, pois pöydältä koneeseen ja kattanut pöydän jne. Hemmetti, että olen alkanut inhomaan tuotakin hommaa ja jos vaan mahdollista, jätän sen tekemättä, ihan vain koska voin. Meillä on tässä huushollissa paljon muitakin käsiä, olen heille esittänyt toiveeni osallistumisesta astiarumbaan, kovin laihoin tuloksin. Olen vuosien aikana tehnyt perheen kanssa sopimuksia, kokeiltu kaikenlaista ja aina viikon sisällä sopimukset unohtuu, mikään ei toimi ja kaikki jää sitten minun harteille. Ihan kuin hotellissa eläisivät ja nyt ovat oppineet perustelemaan asian myös niin, että minullahan on koko päivä aikaa hoitaa kotihommia, heillä on kaikkea muuta.

Ja kun minun elämässä ei ole mitään muuta. Kuin koti ja hommat. Ja olen aikaa sitten kyllästynyt tekemään kaikkea, jopa niin, että koen suurta pahoinvointia siitä, että taas minua odottaa samat tekemiset ja mitään muuta ei ole.