Lasten isä, ex on puhunut aina minulle elämästä pelinä, jota hän ohjailee mielensä mukaan.

Nyt käynnistyi jälleen uusi episodi ja tällä kertaa tajusin heti samointein.

Exällä on nyt todistetusti hienot puitteet sekä hän on todistetusti nyt osoittanut olevansa erinomainen isä ja kasvattaja. Näyttelijän lahjat ovat siis täydellisen huippuun hiotut.

Väkivaltatyöntekijät ovat tunnistaneet exän hienovaraisen toiminnan, jota muut ihmiset eivät kykene näkemään. He todellakin näkevät juuri sen, minkä ex haluaa näyttää.

Minä olen siis nyt syypää kaikkeen, minut on jopa onnistuttu maalaamaan valehtelijaksi sekä olen pelkästään mustamaalannut lasten isää kertomalla hänestä asioista, joita hän tekee minulle tai lapsille.

Ja nyt kun lasten isällä on puolellaan myös viranomaiset, hän pääsee tekemään vapaasti jälleen kaikenlaista isoa ja pientä kiusaa niin lapsilleen kuin minullekin. Ja nyt hänellä on siihen lupa vieläpä.

Millään, mitä olen yrittänyt kertoa, ei ole ollut todellisuudessa merkitystä, isän taitava hurmaus ulottui myös viranomaisiin ja jälleen koen hyvin nöyryyttäviä olotiloja jo ihan sen puolesta, että olen yrittänyt vastata lasten toiveeseen saada apua heidän elämäänsä. Ja nyt sitä apua ei saatu. Olen hyvin surullinen siitä.

Kaikki on viranomaisten mielestä normaalia, jopa exän kohtelu lapsiaan kohtaan, samoin minua kohtaan. Tajusin eilen eläväni juuri sitä painajaista todeksi, mitä olen vuosikymmeniä pelännytkin ja mistä ex on myös minua varoittanut eli kukaan ei tule uskomaan minua ja minun sairaita juttuja, koska hän pitää huolen siitä, että saa minut näyttämään hullulta akalta, jolla on itsellään ongelmia. Ja nyt on käynyt juuri niin.

Ja tänään sitten yksi lapsista laittoi minulle viestiä siitä, mitä isänsä on hänen päänmenoksi keksinyt. Jokainen episodi lasten elämässä vaatii hieman enemmän selittelyä, mikään ei ole niin yksioikoista kuin normaalisti on ja exän teoissa on aina jokin sairas päämäärä, tiedän sen vuosikymmenien kokemuksella ja se ei ole mihinkään mennyt muutettuani sieltä pois, päinvastoin exän toimet on aina vaan menneet pahemmiksi ja pahemmiksi. Sillä ei ole kuitenkaan nyt merkitystä, mitä ex tekee lapsilleen, se onkin nyt sivuseikka. Silläkään ei ole merkitystä, kuinka ex saa lapset voimaan huonosti nujertamalla lapsia erilaisin keinoin yrittäessään samalla myös minua saada pois hänen pelistään, kuten on niin pyhästi minulle senkin luvannut aikanaan.

Lapsilla on hyvä ja turvallista olla exän luona, niin on lapset tuottaneet parin hassun tapaamisen jälkeen. Isää tavatessa ja lapsia tavatessa ei ole esiin noussut huolta lapsista. Päinvastoin, heillä on huoli minusta ja siitä miten minä reagoin pieniin asioihin kovin voimakkaasti. Kyllä, kun kiusantekoa jatkuu tarpeeksi pitkään, vuosikymmeniä, jokainen pienikin asia tuntuu kovin kurjalta. Se on totta.

No, palataanpa tähän hetkeen sitten. Ex on maininnut minusta hauskan väitteen, olen kuulemma hieman ylisuojeleva lapsiani kohtaan. Aha, vai niin. Jos olisin, niin saisiko lapset harrastaa lajeja, joissa on suuri riski loukkaantua sitten? Se oli ensimmäinen kysymys itselleni, kun kuulin tuon väitteen perhetyöntekijän suusta. Saisiko lapset sitä ja tätä mitä he nyt tekevät, mietin itsekseni. Ja aina, kun ex esittää jotakin ihme väitteitään minusta, menen iihan täysin sanattomaksi ja en osaa kuin miettiä itse, onko asia niin kuin väitetään, hiljenen ja hämmästyn yleensä, koska väitteet on yleensä täysin puskista vedettyjä.

Tämä kuukausi sitten esitetty väite oli nyt pohjustus tähän hetkeen. Exä kykenee taitavasti suunnittelemaan asioita jopa vuosien päähän ja osaa jotenkin kieroilla asiat ja tapahtumat mieleisikseen. Kuulostaa todella hullulta, mutta niin se vain on. Kokemuksista olen oppinut exän kohdalla, ettei mikään asia tapahdu ilman, etteikö hänellä ole olemassa jokin suunnitelma saadakseen jonkin tahtonsa läpi. Ja nyt hänellä on tarkoitus oikein tosissaan sabotoida lasten halut harrastuksiinsa.

Miksi ex haluaa sabotoida lasten halut harrastuksiin?

Koska, ne maksavat hänelle rahaa ja hän ei voi enää kieltäytyä niiden aiheuttamista kustannuksista. Toisekseen, ex kokee jäävänsä paitsi itse, kun lapset ovat iloisia ja hyvinvoivia harrastuksen parissa, ilo ei ole peräisin exästä itsestään ja ex ei kestä sitä, että lapset pitävät jostakin asiasta ja pärjäävät jossakin asiassa hyvin. Ja lapset pärjäävät harrastuksissaan hyvin ja saavat moninkertaista iloa ja nautintoa niistä. Ex ei myöskään halua kuljettaa ja miettiä päätään puhki harrastusten kuljetusten kanssa, ne tuottavat hänelle mitä suurinta ongelmaa, koska ne häiritsevät hänen elämäänsä liikaa. Ja kaiken lisäksi ex on sitä mieltä, että lasten harrastukset ovat vain välineurheilua. Ja harrastuksiin ex ei voi vaikuttaa, eli hän ei voi hallita lapsia kun ovat harrastuksissaan ja ex ei voi sietää myöskään, että hänet jätetään kotiin yksin, lasten pitää olla kotona koko ajan isän luona neljän seinän sisällä, hän ei voi sietää sitä, että joku lähtee hänen kodistaan pois.

Ajatella, että itse aikanaan harkitsin exän pyynnöstä kotikoulun järjestämistä lapsille. Miettikää sitä. Onneksi se ei ollut mitenkään päin mahdollista ja jos se olikin onnistunut, olisiko meille tullut samanlaista kuin mitä on viimeaikoina uutisoitu esim. suurperheiden oloista ja lasten väärin kohteluista ameriikan ihmemaassa? Pahaa pelkäisin nyt jälkeenpäin, olisi ollut hyvin mahdollista, että elämä olisi mennyt hyvin sairaaksi exän johdolla, neljän seinän sisällä, lasten käydessä kotikoulua. Onneksi en kokenut itse tarvetta opettaa lapsia ja onneksi jo tuolloin ymmärsin ulkopuolisten positiivisen vaukutuksen lapsiin sekä sitten lasten sosiaalisen elämän tarpeen koulukavereiden muodossa.

Yhden lapsen paino on noussut parissa kuukaudessa viisi kiloa. Se on hyvin hälyttävää ja sen mitä lapset ovat aina kertoneet minulle isänsä luona ruokailuista, tukee oikein hyvin lasten puheita. Isä siis on aina syöttänyt lapsille roskaruokaa hyvin suuria määriä viikko,-ja päivätasolla. Jokailtaiset herkkuhetket hamppareiden, pizzojen, limsojen, ranskisten, hodareiden, lihapiirakoiden jne. muodossa on vaikuttanut myös lasten kohonneisiin kolesteroliarvoihin, jotka on nyt mitattu ja heillä hyvä ja huono kolesteroli ihan väärällään. Huonoa kolesterolia on paljon ja hyvää ei ole oikeastaan ollenkaan.

Perhetyön mielestä on kuitenkin normaalia herkutella sillointällöin. He eivät usko minua siinä, että isä tekee kiusallaan ja tahallaan sen, että syöttää lapsille herkkuja päivittäin ja juottaa limpparia litratolkulla ja meille tullessaan lapset alkavat kärsiä valtavasta sokerinhimosta ja hiilarirasvamättönälästä. Se on kuulemma minun ongelma, ei lasten. isä ilmoitti taannoin, että minun luona yksikin lapsi ravaa kuulemma jatkuvasti jääkaapilla ja se on totta, joudun jatkuvasti kieltämään ja muistuttamaan meidän ruoka-ajoista ja siitä, ettei turhia välipalaloja syödä, kun on koko ajan napsittava jotain. Isä ei näe ongelmaa, koska hän itsekin tekee samaa, napsii koko ajan jotakin pientä tai suurempaa suuhunsa.

Olen eron jälkeen joutunut kompensoimaan lasten syömiset ja pitämään huolen siitä, että minun viikoilla lapset eivät herkuttele kuin erikoisina päivinä, eli yleensä juhlien aikaan. Ja nyt kun syömisestä on yhdelle lapselle muodostunut ongelma, eli hän on hyvin sokerikoukussa ja isän luona isä tuo kaupasta karkkia joka päivä, olen joutunut tekemään poikkeuksen ja jouduin ottamaan käyttöön sen karkkipäivän, tietyllä summalla viikonloppuna. Aiemmin tällaiseen ei ole ollut tarvetta, ja nyt tuo isän luona tapahtuva syömisten epäterveellisyys näkyy myös minun viikoillani monin eri tavoin.

No, tiedän että isä kiusaa noin toimien lapsiaan. Joko tekee kaiken tahallaan tai sitten hän ei vain välitä tai sitten hän ei ymmärrä tekistensä seurauksia pidemmän päälle ja hän ei siis kykene välittämään lasten terveydestä. Ongelma on nyt suuri, lapsella ei ole normaalisti kohonneita kolesteroliarvoja, eikä lapsen paino nouse muutaman kuukauden aikana viittä kiloa. Tämä ei ole kuulemma huolestuttavaa edes perhetyöntekijän silmin, hän minulle puolustelee isää ja sanoo, että pitäähän nyt lapsella olla mahdollisuus herkutteluun. Käsittämätöntä. Ja sitten minua katsotaan karsaasti, kun yritän pitää lasten ruokavaliota mahdollisimman terveellisenä ja kerron, että meillä herkutellaan hyvin harvoin edellä mainituista syistä. Ja se on sitten epänormaalia.

Aikanaan lasten isä kieltäytyi omilla viikoillaan viemästä lapsia harrastuksiinsa vedoten milloin mihinkin. Lapset olivat vähällä lopettaa harrastuksensa, kuten kävi aikanaan vanhemmille lapsille. En tiennyt isän osuudesta isompien lasten harrastusten lopettamiseen ennenkuin vasta sitten vuosien myöhemmin kertoivat minulle miten isä oli ilkeillyt ja haukkunut ja kaikin tavoin saanut lapset kokemaan syyllisyyttä heidän harrastuksistaan ja aina oli isä kieltäytynyt viemään lapsia niihin, joten he jäiv't paljon aina isäviikolla jälkeen ja äitiviikollla sitten tuntui olevan mahdotonta enää ottaa toisia kiinni, joten he lopettivat ja itse en tajunnut ollenkaan mistä tuolloin oli kyse. Ymmärsin senkin vasta vuosia myöhemmin lasten kertoessa minulle kokemuksiaan. Silloin luulin, että isä tukee lapsiaan, kun hän niin kovasti väitti tekevänsä niin ja se oli suuren suurta valhetta.

Yhdellä lapsista tällä hetkellä on ongelmaa syömisen kanssa ja mutta toisin päin, hän ei enää halua itse syödä isän luona roskaruokaa ja herkkuja ja siten hänen ravintonsa on kouluruuan varassa isäviikoilla. Tämä nuori liikkuu todella paljon myös ja paino laskee kuin että se nousisi ja laji kuitenkin vaatisi hieman lihasvoimaa myös. Tämä nuori rakastaa harrastustaan ja on itse oppinut pitämään kiinni harjoitusvuoroistaan isäviikoilla ja on varmistanut, että pääsee harrastukseensa esim. kaverin kyydillä. Eli kyse ei ole lasten kohdalla siitä, että harrastus olisi vanhempien toivetta, ei. Jokainen lapsi on itse palavasti halunnut juuri siihen omaan harrastukseensa ja ennen aloitusta jokainen on toivonut sitä vuosia, ennenkuin on päässeet aloittamaan. Isä on kertonut, kaikille kuitenkin, että minä vaadin lapsia harrastamaan ja se ei ole sekään totta.

Yhdella on sitten ongelmana vähäinen liikunta sekä liiallinen pelaaminen eri mediavälineillä. Sekä se jatkuva välipalojen napostelu sekä huonot asennot pelatessa ja ollessa puhelimen kimpussa. Sillä ei ole ollut mitään merkitystä, että lapset saavat isän luona pelata koneillaan vaikka yötä päivää, ja minun kertoessa, että minun on vaikea pitää se sovittu kaksi tuntia, kun lapset ovat isän luona tottuneet yötäpäivää pelaamaan. Se ei ole ongelma ollenkaan, vaikka lapsella on jo niskaan tullut patin alku huonoista asennoista.

On saanut nyt jumppaohjeita, kehoituksia, ja vaikka niitä noudatettaisiin minun luona, niin kaikki työ menee tyhjäksi, koska isä ei kykene toimimaan kenenkään ohjeiden mukaisesti, tiedän sen. Lapsi kertoi minulle pelkäävänsä antaa terveydenhoitajalta saamansa vihkosen isän kanssa luettavaksi isälleen ja sanoi sen minulle suoraan, että pelkää antaa sen isälleen. Yritin kaikkeni ja viimein se ohjekirja joka piti antaa isälle katosi. Jännä juttu, sillä lapsen ollessa isällään oli terveydenhoitaja antanut kaksi vihkoa, toisen isälle ja toisen äidille yhdessä katsottavaksi. Lapsen tullessa minun luo, hänellä oli vihkonen, jota siis käytiin läpi yhdessä lapsen kanssa. Kysyin, oliko lapsi antanut isälleen sen myös ja sanoi, ettei halunnut antaa sitä isällleen. Sanoi ,että pelkää, jos isä suuttuu hänelle tai isä ei välitä ja repii vihkosen kuten on niin tehnyt ennenkin. Isä ei ohjeita kaipaa keneltäkään, sen tiedän vuosikymmenien kokemuksesta ja sillähän ei ole merkitystä lainkaan. Mutta, siis lapsi sitten piilotti vihkosen päästäkseen kiusallisesta tilanteesta antaa vihkonen isälleen. Onneksi sitten pienen kovistelun jälkeen omalla viikollani tämä vihko löytyi viimein ja laitoin sen isälle matkaan lapsen tavaroiden joukossa. Minä tein kuitenkin itse väärin perhetyöntekijän mielestä, koska kysyin lapselta miksi hän ei halua antaa ivhkoa isälle ja että lapsen pitää uskaltaa antaa vihko vaikka pelkääkin. Minusta tuli nyt siis heidän silmissään myös pelonlietsoja lapselle, vaikka vaan yritin lievittää lapsen jo aiemmin kokemaa pelkoa isäänsä kohtaan. Mutta tein väärin, koska kohtasin lapsen pelon, otin sen tosissaan. Lapsi on puhunut isäänsä kohtaan kokemasta pelosta vuosia minulle. Sillä ei ole merkitystä kuitenkaan. Lapsen kokema pelko on normaalia sekin perhetyön mielestä ja minä olen nyt kuulemma lietsonut sitä lapseen. Se valitettavasti ei pidä paikkaansa. Vuosia olen puoleustellut lasten isää ja olen myös ollut uskomatta lapsen puheita isänsä pelottavuudesta jne. Ja helvetti on irti, kun yhden kerran yritän ottaa puheeksi lapsen kanssa hänen kokemansa pelon isäänsä kohtaan ihan oikeassa asiassa eli kun lapsi ei uskalla antaa isälleen vihkoa, koska lapsi pelkää isänsä reaktioita niin paljon. Ja minä tein väärin.

Liikunnan lisääminen tälle lapselle ja kiipeily sekä vatsalihasten vahvistaminen on ja peliaikojen ja asentojen muistaminen ovat tärkeitä, samoin syömiset ym. Mutta nyt millään ei ole merkitystä lasten elämässä, koska isä on niin erinomainen kasvattaja, hän saa herkutella lastensa kanssa mielinmäärin, ja saa tehdä kaikenlaista pientä ja vähä nsuurempaakin kiusaa. Tällä yhdellä lapsella on jokseenkin huono kunto, joka sekin tukee liikunnan lisaamistä.

Ja nyt, niin hassua kuin se onkin ja kuulostaa nyt todella hurjalta, niin ennenkaikkea lapsen tuki kuunnellen lapsen vointia olisi ensiarvoisen tärkeää, koska tällä lapsella on myös masennusta ja ollut itsetugoisia ajatuksia sekä epätoivoa jonkin verran. Nythän se on sitten todettu, että minä olen tulkiinut lapsiani väärin, ja lapset ovat valehdelleen minulle asioistaan ja tuntemuksistaan. Niin, juu kun on ollut lapsella vaukeuksia lähteä aamuisin kouluun ja on ollut vaikeaa lähteä harrastukseen niin kyyti pienelle on helpottanut todella paljon asiaa ja kun vanhempi on vielä jäänyt paikanpäälle katsomaan niin päivä on ollut parempi sen jälkeen. äh, on vaikeaa tätä selittää järkevästi, mutta lapsien hyvinvointia on ollut tukea heitä harrastuksiin pääsemisessä jo pitkien matkojen takia niin, että heitä kuljetetaan paikan päälle ja kun harrastus on itsessään fyysisesti raskas parituntinen niin miten lapsi jaksaisi ensin itse kulkea pitkän matkan paikan päälle ja sitten pari tuntia fyysistä ja sitten vielä pitkä matka väsyneenä kotiin. Niin  on aika paljon vaadittu kyllä ja siihen päälle sitten vielä siis koulumatkat sekä esim. läksyt ja kaveritkin pitäisi muistaa jne.

No, lapsen etu on ollut, että lapsi pääsee kyydillä harrastuksiin. Ja nyt isällä on hyvä tekosyy laittaa lapsi itse menemään harrastukseensa. Isä ei kuitenkaan ole kyennyt huomioimaan monia seikkoja lasten omineen kulkemisessa kaupunkimme keskusta-alueen läpi esimerkiksi. Itselleni herää suuri huoli lasten kulkemisesta omineen pyöräillen. Pitkä matka pitää jaksaa ja pitää jaksaa myös se itse harrastus. Sitten vielä lapsen kyky toimia liikenteessä itsekseen, eivät ole saaneet vielä yksin lähteä kulkemaan keskustaan ja isähän ei osaa huolehtia siitä, että lapsi osaisi huomoida turvallisen liikkumisen jutut ennenkuin lapsi yksin lähtee keskustaan. Normi liikkuminen on lapsilla turvallisia pyöräteitä ja piha-alueita ollut tähän asti sekä koulumatka, johon on siis oppineet vuosien varrella. Voi toki olla, että huoleni turvallisuudesta on turha, ja lapsi osaakin ilman mitään ohjeita kulkea itsekseen uusissa risteyksissä ja osaa itse huomioida ne asiat, jotka pitääkin. Mutta se jo kertoo lasten isästä, että isä on antanut viisivuotiaan lapsen kulkea pyörällä ilman kypärää kaverille, joka on asunut monen kilometrin päässä ja tien ylityksiä on ollut monta ja sitten tämä lapsi jäi auton alle ja siitä ei saanut minulle kertooa mitään, lapsi ei tosin voinut olla kertomatta, koska hänen päätään siis särki minun luo tullessa ja ihmettelin isoja mustelmia hänen kehossaan silloin.

Lapsen pitää nyt siis tällä hetkellä tajuta itse vaaranpaikat risteyksissä ja pitää osata suunnitella reitti itse. En usko, että isä osaa näitä miettiä. No, luotan siihen että lapsi pääsee ehjänä perille ja sen tiedän jo nyt, että harrastuspaivistä tulee yllättävän raskaita lapselle kun lisätään tuo meno ja tulo harrastuksiin. Liikunnan lisääminen ei ole huon asia, mutta pitääkö se tehdä lapsen jaksamisen kustannuksella niin, että tulee turhan raskas päivä sitten lapselle niin.

Ja sitten kun yhdeltä vaaditaan tämä omatoiminen liikkuminen, niin on reilua, että jokaiselta tämä vaaditaan. Ja nyt pelkona on, että isä laittaa tässäkin asiassa lapset eriarvoiseen asemaan eli jonkun muun sisaruksen ei sitten tarvitse kulkea omineen harrastuksiin ja se jonka ei tarvitse, on siis se isän lempilapsi. Hänen ei tarvitse mennä harrastuksiin sitten jos ei halua ja tiedän että tämän lapsen kohdalla tuleekin mahdottomaksi sitten jatkaa harrastusta.

Kaikki tämä kuulostaa hullulta, ja olen monesti pelännyt sitä, miten kukaan ei usko, kuinka v...mäisen suunnitelmallinen lasten isä on kaikessa toiminnassaan ja sairaudessaan. Minulla on siitä on vuosien omakohtainen kokemus ja tiedän omasta selkänahastani sen, miten salakavalasti tuo eläin kykenee sairaisiin juoniinsa. Ja niiden todeksi todentaminen on lähes mahdotonta, koska hänen toimiinsa kuuluu aina asioiden valmistelu ja hyvä ja huolellinen suunnittelu. Ja hän saa todellakin asiat näyttämään juuri siltä milät hän haluaa.

Kuten nyt vuosi takaperin kun isä oli muuttamassa lasten kanssa paikkakunnalta hän oli yhdessä sukulaisensa kanssa tehnyt juonen, jota nyt käyttää minua vastaan lasten ollessa niitä, jotka välittävät minulle tietoa. Ja nyt minä olen valehdellut, kun lapset puhuivat minulle isänsä ja tämän sukulaisen omituisesta ja epätavallisesta teosta joka kohdistui lapsiin. Nyt niin ei ollut käynyt kuitenkaan, vaikka lapset minulle silloin kertoivat ihmetellen asiaa ja yksi vanhimmistakin lapsista oli paikalla silloin itse kokemassa tätä.Ja nyt mitään semmoista ei ole tapahtunut. Eli minä olen keksinyt senkin asian omasta päästäni tai kuten oletan niin lapset ovat valhedelleet minulle käsittämättömästä syystä ja sen haluan myös selvittää jotenkin. 

Tiesin jo ennen eroa, miten on parempi pysyä itse hiljaa monista perheessämme tapahtuneista asioista, koska minun kertomukseni kuulostavat hyvin epäuskottavilta toisten korviin. Ja nyt todellakin elän sitä painajaista todeksi, kukaan ei usko, lapset on valehdelleen minulle asioita ja minä ole myös tulkinnut väärin paljon asioita, minun ymmärryksessä on vika, samoin kuin minun kuulemisessa ja olen kuvitellut siis paljon asioita elämässäni.

Myös jokin joukkoharha on näyttäytynyt minun perheessä, koska valitettavasti en ole ollut ainoa, joka on kuullut ja nähnyt exän tomintaa.

Olen pohjattoman surullinen siitä, kun tiedän miten kaikki vaikuttaa lapsiin ja heitä ei voi suojella isänsä mielivallalta. Sitä toimintaa ei valitettavasti saa näkyviin ja kaikki mitä on näkyviin tullut, isä on onnistunut ne selittämään hyvin uskottavasti mm. unohduksilla sekä kiireellä esimerkiksi ja ne kaikki on ihan normaalia, ja sillä ei ole merkitystä että asiat on niin olleet jo vuosia, vuosikymmeniä ollen isän normaali tapa olla hoitamatta tai hoitaa asioita.

Mutta, minä siis olen vain isän mustamaalaaja, historialla ei ole merkitystä ei useamman isomman lapsen kokemuksilla tai sillä, että niin, siis kuvittelin tuntevani lapseni ja nyt olenkin ollut senkin suhteen väärässä. Ja kuten jo monesti sanoinkin, lapseni ovat pissineet minua silmään myös kertoen omia tarinoitaan minulle.

Käteni ovat sidotut jälleen. Tilanne on itseasiassa vielä kamalampi kuin se oli heti eron jälkeen. Nyt isällä on oikein viranomaisten lupa toimia niinkuin hän toimii ja kukaan ei näe sitä kiusantekoa ja sitä hallintaa ja valtaa, jota ex käyttää niin minuun kuin lapsiinkin.

Vain siis väkivaltaan erikoistunut työntekijä näki ja kuuli jo ensimmäisessä tapaamisessa sen, mitä en itsekään haluaisi uskoa exästä. Perhetyöstä ei valitettavasti ole ollut lapsille apua, perhetyö ei ole saanut vihiä lasten kokemista ongelmista, eikä minun elämään vaikuttavista asioista, kuten exän hallinnasta minuuun nähden.

He eivät kykene tunnistamaan exän teatterin takaa sitä todellista ihmistä, eivät kyenneet näkemään lasten todellista hätää isänsä kynsissä, pelkoa jolla ex hallitsee myös lapsia mielipuolisesti ja joudun jatkossa itse jälleen tasapainoilemaan entistä entistä enemmän lasteni hyvinvoinnin eteen tietäen mikä tulevaisuudessa odottaa lasten kohdalla, valitettavasti.

Olen yrittänyt äitinä nyt tehdä lasteni etteen parhaani, olen jälleen yrittänyt hakea lapsilleni apua, ennenkuin on liian myöhäistä enää auttaa lapsia. Aiempi avunhakeminen päättyi myös samoin ja lasten pahoinvointi meni yli, ja edelleen se näkyy ajoittain. Kadun joitakin ratkaisuja lasten suhteen ja nyt on vain mentävä tällä mitä on. Viranomaiset eivät kyennett tunnistamaan meidän kahden perheen todellista ongelmaa ja se on vain edelleen joidenkin tiedossa, jotka eivät taas voi lapsia mitenkään auttaa. itselläni meni eron jälkeen mnta vuotta tunnistaa exän toiminta ja hänen sairaanloinen tapansa hallita niin minua kuin muitakin lähellään olevia.

Olen tukenut lasteni isäsuhdetta jo ennen eroa ja erituisesti eron jälkeen niin hyvin kuin vain olen kyennyt. Silläkään asialla ei ole merkitystä kuten ei silläkään, että lasten minulle kertomat kokemukset ja tuntemukset on laimattu minun yritykseksi mustamaalata lasten isää ja näin ollen minä olenkin se pahis, joka on ongelma.

Pelkäsin ja tiesinkin kuinka tässä yrityksessäni hakea monien kehoituksesta apua lapsille tulee käymään, odotukseni olivat ihan liian suuret ja nyt olen jällleen siinä pisteessä, että joudun toimimaan lasten etujen ajanana isää vasten täysin yksin. Tasapainoilu oli raskasta jo ennen tätä yritystä hakea apua ja nyt se valitettavasti muuttui vielä raskaammaksi ja tiedän sen, miten lasten elmän kärsimyksen määrä ei pienene tästä ainakaan, päinvastoin, se lisääntyy ja itse en voi enää enempää tehdä lasteni eteen.

 Itsekin on jälleen vedettävä naamari päähän, ja alettava hiomaan omia näyytelijän taitojani, jotta tilanne tulee jälleen tasapainoon, jottei isälle tulisi lisää syitä kostoon, erityisesti lapsille ja isä ei keksi enempää lasten elämään hankaloittavia asioita. Minun on jälleen oltava kuin leijona-emo puolustessani poikasia isänsä mielivallalta.

Kuten pelkäsin, kukaan ei usko minun kertomusta, ei minun näkemystä. Vain isän kertomukset eli valheet on otettu todesta ja isä on saanut minut todellakin kuulostamaan ja näyttämään mielipuolelta. seuraavaksi minun on kyettävä todistamaan exän väitteet vääriksi ja valheiksi. Ja minun on tutkitutettava oma pääni, ihan kaiken varalta, koska itsekin epäilen, josko olen kuvitellut kaiken, olen sittenkin ymmärtänyt väärin, ja kuullut väärin ja nähnyt vielä väärin jne.