Ihan kuin elämäni olisi jälleen ottanut askeleen tai pari takapakkia.

Kävi kuten arvelinkin, lasten isä alkoi pompottamaan minua lasten jutuilla ja voin jälleen kysyä, mikä oma elämä.

Isä tietää, etten voi kieltäytyä enää, mikäli hän kysyy muutoksia lasten tapaamisiin eli nytkin hän skippaa tarkoituksellisesti yhden lapsen harrastukseen liittyvät jutut viikonloppuna ja minun pitää ne nyt sitten hoitaa isän puolesta, isän pitää päästä vaimonsa luokse toiselle paikkakunnalle, vaikka siis isällä on ollut tuleva viikonloppu tiedossa jo kuukausia sekä sitten isä ei välitä edes siitä, että kyseinen lapsi on odottanut niitä yhteisiä hetkiä juuri isänsä kanssa.

Jälleen katson lapsen pettymyksen, koen ja otan sen vastaan. Jälleen lapsi nielee pettymyksensä isäänsä kohtaan. Asia unohtuu, ja kohta odotetaan jo jotain uutta, joka taas osoittautuu pettymyksekseksi lapselle. Voin lohduttaa, kaikkeen tottuu, jopa ainaisiin pettymyksiin ja kohta ei taas lapsi odota enää mitään, tuumaa ykskantaan, että ei se kuitenkaan tai mitä väliä, kun ei toteudu jne.

Tämä ei ollut kuitenkaan se asia, vaan oikeastaan mieleni päällä jälleen miljoona ikävää mietintöä. Pienen episodin kautta sain lapsen isän viemään yhden muksuista lääkäriin ja onneksi syy kipuihin selvisi. Murtuma. Ja nyt olen miettinyt pääni puhki, miksi en itse vienyt lasta aiemmin lääkäriin, kun kuitenkin on ollut ajoittain kipeä. Koko aikaahan lapsi ei ole kipujaan valitellut. Olen syyllistänyt itseäni jälleen enemmän kuin tarpeeksi ja isä olisi vetkuttanut vielä viikkoja lapsen lääk'riin vientiä, ellen olisi jälleen patistanut. Toisaalta olen tiedosta helpottunut, toisaalta järkyttynyt. Miten joku voi elää murtuman kanssa lähes täysin normaalisti, ja kuinka suuret kivut on olleet todella ja tämä lapsi ei ole halunnut ilmeisesti vaivata ja aiheuttaa huolta meille vanhemmille, isälleen lapsi ei ole kertonut mitään kivuistaan, sen tiedän nyt, koska isänsä ei uskonut minua kun olen asiasta maininnut. Ja nyt sitten selvisi, ettei kyseessä olekaan murtuma, vaan jokin normaali lapsen kasvuun liittyvä juttu. Ja vain lihastulehdus, josta luojan kiitos selviää muutaman viikon levolla.

Mietin myös. kun pelkään joskus pahinta, että mitä jos isänsä on tuon murtuman takana jotenkin. Se ei ole mahdotonta ja se osaltaan selittäisi lapsen muuttunutta suhtaumista yhenäkin joihinkin asioihin. Nyt tosin luulen, ja pelkään, että mitä jos isänsä todellakin olisi kovistellut lasta hieman kovakouraisemmin ja se on mahdollista, ja siksi lapsi ei ole uskaltanut kertoa kivuista sen pahemmin kellekään. Jos ja kun lapsi on syyllistänyt itseään kohtelustaan? Järkyttävää ja todella toivon, ettei isä ole koskenut lapseen. Tämä pelkoni oli siis turha, onneksi. Lihastulehdus siis .

Pieni episodi jälleen lapsen isän kanssa ja isällään oli jälleen oikeutensa venyttää lapsen hoitoon viemistä ja minulta kysyttiin, kuten oletinkin, miksi en itse vienyt lasta lääkäriin. No, en voinut, koska lapsi isänsä luona siis ja minulla ei ole oikeutta puuttua lapsen asioihin isän luona ollessaan. Joten, teki niintai näin, aina väärinpäin.

Jälleen totean, että minun ymmärryksessä on suuri aukko, kun en ymmärrä lasten isän epämääräisiä viestejä, nytkin minun olisi pitänyt tietää epämääräisestä viestistä, mitä isä tarkoittaa lapsen asiassa. Vaan kun en ymmärtänyt.

On tämä jotenkin ihan hullunkurista, lapsilla on kaikki hyvin ja minun pitää luottaa siihen. Ja kun huolehdin lasten asioista, kun isä ei sitä kuitenkaan tee, hänellähän oikeus unohtaa sopivasti kaikki lapsiin liittyvä ja syyttää minua siitä sitten, etten jotakin asiaa huolehtinut. Niin, isä kokee, että minä puutun hänen elämäänsä.

Varmaan olisi paljon helpompaa, jos vain unohtaisin omat lapseni kokonaan. Mitä minä olen heistä huolehtimaan, miettimään lapsen etua, kun isän vastuuttomuus on täysin normaalia ja kaikki hänen tekemättäjättämisensä ovat hyväksyttävien tekojen listalla, hän on osannut itkeä omat asiansa niin hyvin muille, että on saanut minut näyttäytymään kiusantekijänä ja hänen elämänsä hankaloittajana.

Ja kukaan ei voi auttaa, lapset ovat kertoneet odotetusti, että heillä on molemmissa kodeissa kaikki hyvin ja miksi olen lähtenyt hekemaan apua? saadakseni lapsille sitä apua, mitä he ovat toivoneet itse, mitä he ovat minulle kertoneet, kun en ole vounut heitä auttaa siellä isän kodissa. Ja nyt kaikki onkin yhtäkkiä hyvin, niin ovat lapset kertoneet.

Miksi he vuosikausia ovat minulle kertoneet ongelmistaan isän luona? Ja nyt olisivat saaneet apua, ei ollutkaan mitään ongelmaa enää. vaan kaikki onkin paremmin kuin hyvin. En voi käsittää.

Tai sen pohjalta käsitän, että isä on skarpannut ja oikein tosissaan näyttääkseen, että hän todellakin on hyvä isä lapsilleen ja hommat hoituu. Miksi itse en jotenkin usko siihen? Minulla on nyt lähes 30 vuoden kokemus asiaan, siihen että tiedän mikä ja millainen lasten isä on. Sillä ei vain ole merkitystä, koska lapsilla ei ole hätää siellä isän luona. Ei juuri nyt. ja en uskalla edes tulevaisuutta ajatella, se on samanlainen, kuin mikä on ollut tilanne eron jälkeen ja ei kovin hyvä siis.

Hienosti auttava taho pesi kätensä pois, mahdollisimman nopeasti ja todeten, ettei ole ongelmaa ja mikään ei ole vialla. Lasten isän teatteri meni täydestä auttaviin ihmisiin, ja minut syyllistettiin siitä, ettei meidän vanhempien välinen vuorovaikutus toimi, syy onkin minussa ja minun tavassa suhtautua ja reagoida asioihin. Ainoa, minkä totesivat itsekin, että mahdollisimman vähän pitää olla yhteyksissä lapsiin liittyvissä asioissa ja minun tulee luottaa siihen, että isä hoitaa hommansa. Mutta, tiedän ettei hoida ja siinäpä se. Mihin se nyt yhenäkin olisi muuttunut siitä, mitä se oli jo alun alkaen kun lapset sitten syntyivät? Isää ei voinut silloinkaan vähempää kiinnostaa lasten asiat ja olin käytännössä yksinhuoltaja jo tuolloin lapsille. Ja samaa oli nytkin nähtävissä, kun oli erään toisen lapsen koululääkärin tapaaminen ylipainon ja muiden juttujen vuoksi, kun yhen äkin on lapselle alkanut tulla lisää kiloja kilo per kuukausi. Isää ei näkynyt vastaanotolla, vaikka hänelle oli kahdesti asiasta ilmoitettu. minulle laittoi isä viestiä, ettei ollut koskaan kuullutkaan lapsen lääkäristä. Vaikka siis oli ja kaikesta on mustaa valkoisella, onneksi.

Mutta sillä ei ole merkitystä lapsen hyvinvoinnin kannallta, kun isän luona asiat on niin hyvin. Lapsi saa tai siis joutuu syömään sitä, mitä isä kantaa jääkaappiin eli kaikenmaailman roskaruuan ja nyt on ongelmat suuret sen vuoksi. Itse olen tiennyt tästäkin asiasta ja olen joutunut jo vuosia kompensoimaan asiaa niin, että joudun pitämään erityisen hyvää huolta lapsten syömisistä meidän luona, omilla viikoilla ja nyt se ei enää riitä ainakaan tämän lapsen kohdalla. Lapsi on kuitenkin puolet ajasta isän luona, mutta isä saa herkutella lasten kanssa silloin tällöin, sehän on vain hauskaa kivaa kuten minulle asiaa puolusteltiin. JOka päivä pitää olla hauskaa ja kivaa naposteltavaa ja roskaruokaa siis todellisuudessa. Ja ongelma on vain minun päässäni.

En saa olla huolissani lapsen terveydestä, jota lasten isä tuhoaa ihan järjestelmällisesti ja tietentahtoen, koska isä tekee kaiken toisinpäin kuin on ohjeistettu. Aikanaan, kun lasten hammahoidosta tuli terveisiä, ettei mehuja, ja karkkeja muita herkkuja saisi syödä ollenkaan, mitä teki isä? K'vi ostamassa lapsille juurikin niitä kiellettyjä asioita ja oikein käski lasten herkutella ja vaikka lapsi itsekin vastusti vedoten saamiinsa ohjeisiin, isä mitätöi ohjeet ja sanoi, että että he vain puhvat paskaa ja kiusaavat lasta, että isä kyllä tietää mitä saa syödä ja mitä ei.