Kovin montaa päivää ei ole jälleen kulunut, kun yksi lapsista laittaa viestiä isänsä luota.. Totean, että pitäisi mennä jo lääkäriin. Lapsi itsekin sitä toivoo, koska on jo aiemmin käynyt asiansa kanssa terveydenhoitajalla. Laitan asiasta viestiä isälleen, joka määrää lapsen menemään terveydenhoitajalle, vaikka viestissä ilmaisen, että nyt pitäisi lapsen mennä ihan lääkäriin asti.

Emme siis pääse yksimielisyyteen lapsen isän kanssa lapsen käynnist'ä lääkäriin. Isä kieltää ja minun minelestä pitäisi. Lapsi on isänsä luona, joten minun pitää vain luottaa tuohon toiseen ns. aikuiseen, että hän osaa katsoa, onko tarvetta käydä lääkärissä ja hän osaa aikuisena arvioida lapsen voinnin.

Tiedänkin jo, että terveydenhoitaja kehoittaa lääkäriin. Laitan kehoituksesta lapsen isälle viestiä ja vastaus on sellainen, että isä kyseenalaistaa jopa lääkärin, onhan lapsen isä suoraan jumalasta seuraava, kuten on niinkin minulle aikanaan sanonut. Sillä ei ole merkitystä, että lapsi kokeee kipuja. Isä on sitä mieltä, ettei lääkäriä tarvita.

Minä olen sitä mieltä ollut jo useamman kuukauden, että pitää kayttää lääkärissä. Lapsi ei ole puhunut isälleen kivuista, vaikka itse isä väitti eräässä palaverissa, että hänellä ja lapsilla on luottamukselliset suhteet ja lapset puhuvvat hänelle ja kykenevät kertomaan hänelle ongelmistaan. Oliko se valhetta, koska

Lapsi otti minuun ensin yhteyttä ja toivoi pääsevänsä lääkäriin. Minä sitten toimin kuten pitääkin eli yritän asiaa sopia isän kanssa ja isä sitten ilmoittaa minulle, ettei lääkäri voi auttaa lasta, no kuka sitten voi? Ja ettei tämä lapsi ole kertonut isälleen kivuistaan.

Kumpaa nyt sitten uskon? Lasta itseään vaiko isää? Kumpiko puhuu totta?

No, mikäli lapsi nyt sitten valehtelee minulle, niin mitä hän hakee sillä, että ollessaan isäviikolla hän kertoo minulle tarpeestaan päästä lääkäriin? Lapsi tietää kyllä, että jokainen lapsia koskeva isän kanssa sovittava asia aiheuttaa riitaa ja epäselvyyksiä ja mielenpahoitusta vanhempien välissä, joten en ihan heti usko, että lapsi huvikseen niin toimii, vain saadakseen riitaa aikaan vanhempiensa välillä. Ellei lapseni ole sitten jotenkin sairaita ja saa jotain kiksejä siitä, että saavat aiheutettua vanhempiensa väliin kitkaa.

Ristiriita on kovin suuri sitten, koska lapset ovat itse tuottaneet, että toivovat vanhempiensa riitelyn tekstiviestein päättyvän. Lapset kokevat ja tuntevat aina sen myös itse, kun me vanhemmat emme pääse yksimielisyyteen missään lasta koskevassa asiassa. Ja usein sitten lapset myös vetäytyvät normitarpeistaan sen vuoksi, ja jäävät ilman, kun eivät halua omilla tarpeillaan aiheuttaa ylimääräistä riitaa vanhemmilleen.

Mitä jos lapsi nyktin valehtelee, ja hän ei koe kipua. ? Koska lapsi ei ole isälleen mitään sanonut kivuista. Isä väitti minulle, ettei lapsi ole ollut kipeä, joten kumpi puhuu totta? Isä vai lapsi?

Eilen mietin, että tämä sama paska alkaa jälleen, lasten asiat eivät toimi isän mielivallan vuoksi ja sen vuoksi, ettei isä kykene ollenkaan olemaan aikuinen lapsilleen. Tosin nyt minun pitää kyseenalaistaa myös itseni, se ei ole ilmeisesti normaalia viedä lapsi lääkäriin, ei edes terveydenhoitajan kehoituksesta. Turhaa kai lapsi höpisee ja valehtelee minulle?

Olen ilmeisen hermoheikko jotenkin, koska otan todesta lapsen puheet kivusta jota kokee ja niin en saisi toimia, se ei ole ilmeisesti normaalia. ? Arvioin i,lmeisesti väärin, samoin tereydenhoitaja myöskin lapsen tarpeen lääkäriin? Kun isä on sitä mieltä, ettei lapsi tarvitse lääkäriä, niin eihän hän silloin sitä tarvitse, sitä tahtoa on  kunnioitettava tai helvetti pääsee irti.

Kovin ristiriitaista, isällä on oikeus kyseenalaistaa jopa alan ammattilainen, monet heistä, jopa lääkarin itsen. Lapsen isä tietää kaiken, on jumalasta seuraava, joten alamaisilla ei ole oikeutta sanoa asioihin omaa näkemystä.

Hetken, siis pienen hetken ehdin jo tottua ajatukseen, että isän luona lapsilla on kaikki hyvin ja tämä laakari-episodi mursakasi jälleen omat toiveikkuuteni perin pohjin. Hetken jo mietin, vihodinkin voin huokaista helpotuksesta silloin, lapset eivät ole luonani ja voin alakaa elämään ihan sitä omaakin elämää, ja paskan marjat.

Tulihan lapselta viestiä kivuistaan, saan olla vihaisena täällä kotona ja olen nyt asiaa yrittänyt isälle kertoa, lapsen tarve lääkäriin ja isä mitätöi asian. Ja minä en saa olla huolissaan, en saa miettiä asiaa, vaikka jälleen lapsen terveys vaarantuu isän luona. Kyseessä ei tosin ole mikään ensiapua vaativa asia, mutta silti sellainen, jolla on hoitamattomana suuret vaikutukset tuon lapsen elämään. Sitä se isä sitten vetkuttaakin, jotta lapsi ei kykene enää jaktamaan hänelle rakkaan toiminnan parissa ja isä pääsee siitä pälkähästä, hänen ei tarvitse enää sitten kustantaa lapsen toimintaa ja eikä tarvitse aikatauluttaa elämäänsä lapsen vuoksi. Siinä on isän yksi motiivi olla huolehtimatta lapsen kivuista.

Eilen olin jälleen hyvin vihainen, koska kun lapset on isällään, en voi lapsiani auttaa mitenkään. Ainoa on, että voin kehoittaa lasta menemään lääkäriin. Yritin myös isää informoida kahdella eri viestillä ja jopa kysyin, kuinka toimitaan ja sehän antoi isälle sitten vallan jälleen lapsen yli, ja tuota valtaansa isä nyt sitten käytti lapsen edun vastaisesti.

Toki lapsella voi siis olla keksittyäkin, mutta aika kauan on jälleen samainen lapsi kyennyt esittämään, sitkeästi. Onkohan lapsella jokin tarve esittää kipuja ja jos on, niin miksi? Onko se jotenkin hienoa, että on kropassa jokin ongelma ?Onko se muoti-ilmiö nyt kavereiden keskuudessa, että käydään laakarillä hakemassa jotakin? ja voi sitten kavereiden keskuudessa kerskua käynnillä? SIitäkö on nyt kyse tässä tapauksessa ja itse en siis tunne lapsiani, joten en osaa tuollaista vaihtoehtoa ottaa todesta, koska luulen tuntevani lapsen tässäkin tapauksessa ja otan tosissani lapsen kokeman kivun? Lapsi on niin tunnollinen, että menisi jopa sairaana kouluun ja harrastuksiinsa, ja monesti olen joutunut vääntämään kättä, ettei esim. kuumeessa mennä kouluun. Ilmeisesti olen siinäkin toiminut jotenkin väärin ja olisi pitänyt päästää lapsi kouluun kuumeessa. Ja lapsi on saattanut esittää minulle kuumetta, mittarikin on valehdellut.

On tämä vaan uskomatonta, viranomaisten työ on ollut hyvää, puolueetonta ja silti, kuten tiesinkin, he eivät päässeet näkemään sitä todellisuutta, jossa lapset oikeasti elävät ja kuinka vaikeita nämä tilanteet on niin lapsen kuin minunkin kannalta. Kaikki on ihan normaalia ja nytkin isä toimii ilmeisen oikein, kun ei otakaan todesta lapsen kipua, jonka lapsi on minulle ilmaissut ja ei ole halukas hoitamaan lapsen asiaa.

Miksi lapsi ei ole isälleen ilmaissut kokevansa kipua? Miksi? Isä on sanonut, että hänellä on luottamukselliset välit jokaiseen lapseensa ja lapset kykenevät puhumaan hänelle asioistaan. ?Menin aikanaan isän puheisiin halpaan yhden lapsen kohdalla. Hän maireasti kertoi, kuinka hänellä on oikeinlämpimät ja hyvätt välit siihen lapseensa ja lapsi kertoo isälleen kaiken. Se oli niin suuri valhe, jonka uskoin itsekin ja kun olen jälkeenpäin saanut tietää lapsen suusta totuuden, en voi kuin hämmästyä siitä, kuinka isä kykeni suoltamaan sellaista suustaan vain vakuuttakkseen silloinkin viranomaisia.

No, uskoin ja lopputulos oli huono tuon lapsen kannalta. Silloinkin oli esitys niin taitavaa ja isä skarppasi silloinkin lasten eduksi. Nopeaan tosin tapahtui paluu vanhaan välinpitämöttömyyteen silloinkin. Ja nyt se jopa nopeaa, ei yhtä viikkoa isä enää jaksanut toimia esimerkillisenä malliisänä.

Ja minä en saa olla huolissani lapsista. Vaikka tiedänkin totuuden lasten isästä. Minun totuuteni on sitten vain minun totuuteni, parikymmentä vuotta yhteiseloa on ihan turha kokemus, kun viranomaiset pääsivät toteamaan muutaman kuukauden ja parin tapaamisen aikan isän olevan oikein erinomainen isä. Joten mitä huolta minulla sitten on?