Vuosien ajan olen kuunnellut lasten puheita isän luona syötävästä "ruuasta".

Rasvaisia lihapiirakoita, hampurilaisia, ranskalaisia, pizzaa, kananugetteja, makkaraa ja nakkeja. Harvoin perunaa, yleensä terveellisin ruoka on ollut kanaa ja riisiä ja kuulemma salaattia joskus. Isä lähtee töihin, lapset lämmittävät euron pizzaa ravinnokseen ja usein olen kuullut myös sitä, ettei ole ruokaa ollut jääkaapissa, ei rahaa käydä kaupassa, paitsi ettei tuonikäisten vielä tarvitsi huolehtia ruuan hankinnasta kotiin edes.

Makaroniruuat on olleet isän luona se perusravinto, jos sekään muiden valmiiden roskaruokien viedessä huomion, samoin kuin se ulkona herkuttelu heidän käydessään kovin usein jossakin hampurilaispaikassa, joka on näkynyt jokaisen lapsen vyötäröllä vuosien epäterveelisyyksien myötä.

Olen ollut huolissani ja kun olen tiennyt isän lapsille tarjoaman "ravinnon" sisällön, olen itse joutunut kompensoimaan lasten ruokia niin, ettei minun viikoilla sitten herkutella ollenkaan. Lapset ovat olleet tästä pahoillaan, koska äidin luona ei saa herkkuja, joita saa isän viikoilla sitten ihan enemmän kuin tarpeeksi.

Limsat, sodastreamin juomat, mehut ja karkit ja sipsit ym. muut kuuluvat lisänä isäviikkojen ruokavalioon, joten nekin on minun luona olleet kovin vähissä jo vuosien ajan.

Olen vierestä seurannut, miten lasten makeanhimo ja napostelun tarve jäävät minun viikoilla kokonaan pois, ja kun he tulevat jälleen isän luota, heillä on kamala tarve syödä jaktuvasti jotakin. Nykyisin meillä on jopa makaronit lukkojen takana ja olen siis jo vuosia joutunut olemaan kotona jääkaappivahti, koska syöminen on lapsille se elämän suola, ihan kuin ei muuta tekemistä olisi pelaamisen ja somettamisen kanssa ja rinnalla.

Aina vaan vaikeammaksi on mennyt lasten motivoiminen esim. liikuntaan ja ylipäänsä ulkoiluun, joo, se vähenee kyllä heidän kasvaessaan isoimmiksi ja lisääntyy jälleen kun pitää päästä pörräämään kylille murrosiässä. Silti, sellainen normiliikkuminen on tullut aina vaan vaikeammaksi. Eikä asiaa helpota se, että isä ei laita yhdenkin lapsen kohdalla asianmukaisia ja säänmukaisia vaatteita mukaan lapselle, vaikka siitä on  myös isälle sanottu monen monta kertaa.

Huoli, mikä on kalvanut minua lasteni syömisissa, on alkanut nyt konkretisoitua ihan kympillä. Yksi lapsista on lihonut kilon per kuukausi viimeisen puolen vuoden ajan. Ja ilmeisesti sen johdosta tuli selkä kipeäksi, koska painonnousuun ei muut lihakset ja jänteet ehdi mukaan tukemaan kasvanutta painoa. Lääkärissä sitten tuli punnitus, ja järkytys oli suuri, koska painoa oli tullut viime marraskuusta juuri se kilo per kuukausi. Siitä sitten lähti tämä huoli liikkeelle itselleni ja huolestuttavat tulokset ei ainakaan ole rauhoittanut minun mieltäni lapsen suhteen.

Paino nousee, ja enää ei riitä, että kompensoin lasten ruokavaliota omilla viikoilla. Lapsen kolesteroliarvo on koholla ja suhde hyvän ja huonon kolesterolin kanssa on väärinpäin. Nt sitten lisätutkimuksissa veren paastoarvo oli koholla hieman ja ongelma on siis olemassa, ei ole minun päässäni siis, asiasta on nyt ihan mustaa valkoisella.

Kun sain tietää tuosta veren paastoarvosta, purskahdin itkuun, koska tätä olen pelännytkin. Tiedän sen, että lapset saavat isällään huonoa ruokaa, joka altistaa kaikille ongelmille terveyden suhteen. Lasten isä ei välitä, ei tiedosta itse aiheuttavansa ongelmaa lapsille syöttämällä lapsille epäterveellisiä asioita ja oma huoleni on suuren suuri.

Mietin jo, uskallanko enää lasta päästää isälleen, koska tuo ruokavalio on nyt erityisen tärkeä, jottei puhkea lapselle se kakkostyypin diabetes, joka sitten aiheuttaa lapselle lisää ongelmaa. Lapsi ei voi valita, mitä aikuinen kaupasta ostaa lapselle ruuaksi, ja lapsen on pakko isänsä luona syödä sitä, mitä isä ostaa jääkaappiin, koska nälkä. ja tarve saada jotakin sokeria jatkuvasti.

Samoni isän vastuuttomuus lasten fyysisen turvallisuuden kanssa. isä on itse ollut vastuuton lapsen mopoilun kanssa, ajattaen lasta ilman suojavaatetusta ja kun tuli haaveri, isä syyttääkin nyt minua siitä, että minun olisi jotenkin pitänyt tietää asiasta. isälle on sanottu useita kertoja, että tapaturmista pitää infota minua myös ja nyt jälleen isä ei toiminut niin vaan jätti lapsen itsensä hoitamaan omat vammansa ollen huolehtimatta niistäkin.

Jos aikuinen itse käyttää mopillessa suojavarusteita, niin miksi se ei koskisi lasta itseään? Jos aikuinen satuttaa itsensä, niin tarpeen vaattiessa menee lääkäriin näyttämään ja todennäköisesti näyttää vammoja myös muille ihmisille? Miksi tämä lapsi ei saanut laittaa kuvaviestiä minulle vammoistaan? Miksi isä ei katsonut ja hoitanut lapsen palovammoja, koska oli itse ollut paikalla ja nähnyt mitä on tapahtunut? Miksi isä ei ole vienyt lasta lääkäriin? Miksi isä ei infonnut minua tapaturmasta?

Ymmärrän joo, että aina sattuuu ja tapahtuu lasten elämässä, mutta kyllähän aikuisella pitäisi olla jokin järki ja pyrkiä jotenkin ennakoimaan mahdollisia onnettomuuksia esim juuri pukemalla lapselle asianmukaiset suojavarusteet, varsinkin kun lapsi on epävarma ja opettelee mopolla ajamista, kun kyseessä on kuitenkin vuosia pienenpi lapsi, kuin mopoikäinen, jonka motoriikka on paremmin hallinnassa ja osaa itsekin ennakoida tilanteita. Tuon ikäinen ei vielä osaa ennakoida itse, mitä milloinkin voisi tapahtua.

Lapsilla on lastensuojelun asiakkuus voimassa, onneksi. Minun huoleni lapsista on suuri ja isän vastuuttomuus on ollut jo vuosia todellinen ongelma. Kuka aikuinen ostaa lapselle k-18 aseen, oikean ja sellaisen, joka suomessa vaatii luvan? Ja kuka aikuinen ampuu hotellin kattoon reikiä pitääkseen hauskaa lapsen kanssa? Kuka aikuinen hankkii eläimelle sähköpannan kouluttaakseen eläintä? Vaiko lapsia?

Yhdellä toisella lapsella on mystinen kiputila yhdessä raajassa, ja tämän lapsen hoitoon pääsy oli kuukausien mittainen, ja viimein isä vielä pitkitti asiaa puolella toista viikolla. Murtuma, joka nyt sitten ei ollutkaan murtuma, vaan normaali kasvulinja raajassa ja ietin itseksi tietäen isän kyvyn vahingoittaa lapsia, mietin mitä jos isänsä on tuonkin lapsen kipujen takana ja olisi kovistellut lasta kuultuaan lapsen toivovan isän luo muutoksia elämäänsä. Viime syksynä tämä lapsi pyysi itse, että pääsisi jonnekin puhumaan asioistaan ja minun oli isältä jälleen kysyttävä lupa siihen, ja lapsi sai ajan ja seuraavalla viikolla lapsi ei enää halunnutkaan puhua ja hänellä ei ollutkaan ongelmaa minkään asian suhteen. Ja itseasiassa tuo kipu lapsella alkoi juuri noihin aikoihin.

Kuitenkin, isän luona on kaikki hyvin, niin sanovat lapsetkin itse ja olen ihmeissäni muutoksesta, joka on tapahtunut kuin yhdessä yössä isän kodissa. Silti nämä ristiriitaisuudet vain jatkuvat.

Onko normaalia huolenpitoa isän käytös lapsiaan kohtaan? Minun mielestäni ei ole, ja isä on vaarantanut lapsen turvallisuuden ollen huolehtimatta lapsen asianmukaisista suojavarusteista ja nyt kun kävi tapaturma, ja sen hoidon laiminlyönti ja lapsen kärsimykset eivät ole isän mielestä isän syytä. Isä vieritti syyn minun niskoilleni yrittäen keksiä selityksiä minun toiminnasta.

Ja viranomaiset eivät päässeet näihin tilanteisiin, he eivät kuunnelleet aiempia lasten ongelmia isän luona. he eivät ottaneet kuuleviin korviinsa lasten syömisiä isän luona, ei sitä, että verikokeet ja lapsen paino ovat huolestuttavia. Minulle sanottiin, että on normaalia herkutella joskus, ja ei kuunneltu sitä, että se isän joskus on joka päiväistä. Minun huoleni jälleen lytättiin turhaksi. Ja onko nyt huoleni ollut turhaa, kun lapsi kärsii lihomisesta ja nyt muut veriarvot on pielessä myös, verensokeria myöden.

Olen jotenkin niin vihainen ja voimaton enää auttamaan lapsiani. Minun huolia ei oteta eikä ole otettu todesta, ei ole kuunneltu huolta lasten turvallisuuden ja terveyden vaarantamisesta. Päinvastoin, minut on äitinä isän toimesta kyseenalaistettu ja lapset leimattu valehtelijoiksi ja tarinoiden kertojiksi.

Lasten kertomaa vuosia jatkuneesta roskarruuan syömisestä nyt kuitenkin tukee lapsen veriarvot ja lihominen. Lapsen kertomaa tukee nyt myös vammat, joita ei kotona voida hoitaa. Hoito myös viivastyi kohtuuttomasti, koska isä ei katsonut lapsen saamia vammoja, vaan käski lpasen itsensä hoitaa vammansa. Ja lapsi yritti, koki kipua kovin ja asianmukainen hoito viivästyi. Sekö on normaalia sitten ?

Kuka auttaa lapsia, jos edes viranomaiset eivät muuta voi kuin nostaa kädet pystyyn ja todeta, ettei ole huolta lasten elosta isänsä luona? Ei kukaan. ja minun pitää elää suunnattomassa huolessa lasten suhteen heidän ollessaan isänsä kanssa missään tekemisissä. Pitää odottaa, että tapahtuu jotakin vakavaa, ennenkuin minun kokemat huolet otetaan todesta ja pahimmillaan isä vierittää syyt minun niskoille vieläpä. Kuten nytkin palovammojen kanssa.