Kaksi ammattia, molemmat yhtä tyhjän kanssa tällä hetkellä. Kolmas olisi mietinnässä, se tietäisi taas uuden sivun kääntämistä omassa elämässä. Haluanko, jaksanko, opinko? Mitä jos haasteet oppimisessa koituvat liian suuriksi? Mitä jos en kykene oppimaan uutta?

Voisiko käydä jokin onnenpotku ja jokin työ löytäisi minut? Jokin missä ei kehoa ei tarvitsi rasittaa, jokin mitä voisi tehdä paikallaan, kenties istuen? Jokin, mikä ei tarvitsi aivokapasiteettia?

Kyllä, olisi mukava käydä töissä, rajoitusteni puitteissa. Se vain ei ole nykymääilmassa mahdollista. On oltava tehokas,jaksava ja kaikkea sellaista mitä en ole lähimainkaan. Hetken jo mietin tuossa eräänä kauniina aurinkoisena aamuna paluuta vanhaan toimenkuvaani. Ajatus tuntui lämpimältä ja mukavalta, palkkakin houkutteli. Siinä sitten siivousten lomassa ravistelin isoa mattoa, kun tajusin yksinkertaisesti, etten jaksaisi sitä enää. Miten jaksaisin fyysistä työtä sen kahdeksan tuntia, kun jo pelkkä siivous ja erityisesti se maton ravistelu kävi käsiin ja sen jälkeen kädet olikin makaronia loppupäivän. Että niin, ajatuksena hyvä, toteutus huonompi homma.

Fyysinen ja raskas työ on minun osaltani loppu, se on yksi elämääni rajoittava iso ongelma ja kyse ei ole edes huonosta kunnosta, jolle siis voisin itse tehdäkin jotain. Jotain muuta sitten, mutta mitä?

Olipa jännä, tuossa taannoin. Ex ilmoitti minulle yhden lapsen hammashoitoajan, ensimmäistä kertaa eron jälkeen. Aiemmin ei ole moista vaivaa viitsinyt nähdä, on olettanut, että tietäisin jotenkin. Hyvä niin. Samoin erään toisen lapsen liikkuminen on jälleen ok, kun ex näki vaivan, että hankki lapselleen sopivan ja kunnossa olevan polkupyörän. Kyseinen mukula on ollut ihan innoissaan liikkumaan jälleen, kun pyörät kulkevat alla. Hyvä.

Tuostakin pyöräasiasta tosin meinasi tulla farssi, mutta osasin olla lähtemättä mukaan exän juttuihin. Yhtenä iltana lapsi kertoi puhelimessa saaneensa siis käytetyn, mutta hänelle uuden pyörän. Jee, pisteet isälle. No, sitten tulikin ihan puskista lapsen pyyntö alkaa myymään hänen vanhaa pyörää eteenpäin. Tuli lapselta kysymys, voiko hän myydä pyörää torissa ja pitää rahat itsellään sitten. Hetkinen, minun piti miettiä kuviota vähän tarkemmin. Sanoin lapselle ei, en suostu ehdotukseen ja kehotin lasta hoitamaan pyörän myynnin isänsä kanssa ja sopimaan isänsä kanssa rahoitakin. En halunnut puuttua asiaan millään tavoin.

Miksi? Ensinnäkin, isä ei kysynyt minulta asiaa, siis että haluanko myydä lapsen vanhaa pyörää. Tämäkin asia tuli lapsen suusta. Mielestäni lapsi ei voi sopia tällaisia asioita tai myydä ominpäin isoja asioita ja tarvitsee siis hommaan aikuisen avun. Toisekseen, pyörä on virallisesti isän hankkima, joten katson sen isän omaisuudeksi, johon minulla ei ole lupa kajota. Kolmanneksi, toisen omaisuuden myyminen on rikos.

Eli, isä oli ehdotellut lapselle, että lapsi voi myydä pyörän minun kanssani ja lapsi saisi rahan itselleen. Tähän kun en suostunut, ja kerroin tästä lapselle, lapsi haistatteli minulle ja löi luuria korvaan sekä viestillä sitten vielä kärtti asiaa ja sain lisää v...lua lapsen kirjoittamana. Lapsi ilmoitti minulle, että miksi minun pitää tehdä aina pikkuasioista numeroa ja olla hankala. Tuo syytös on suoraan isänsä suusta. Toisen omaisuuden myyminen ei ole pikkuasia, eikä varsinkaan tässä meidän hankalassa tilanteessa, jossa lapsi toimi jälleen viestinvälittäjänä, joka sekin väärin siis.

Ex on kiero, hän siis edelleen itse tekee niin, että myy minun omaisuuttani, jonka olen lapsille hankkinut ja joit lapset ovat sitten isälleen vieneet. Niin vaatteet kuin esim. lemmikkien tarvikkeetkin ja kaikenlaista muuta. Normistihan ihminen palauttaa takaisin toisen hankkimat asit, ellei nimenomaan ole muuta sovittu. No, meillä suunta on aina exän kotiin kun kyse on lasten asioista. Ex kuvittelee itse omistavansa mm. minn hankkimat siat lapsille ja hyötyy suoranaisesti rahalliselti itse minun lapsille hankkimista jutuista.

Tämä pyöräepisodi on niin räikeän hyvä esimerkki siitä, miten ex itse tekee ja syyttää sitten minua, että toimisin samoin. Näin siis olisi käynyt, jos olisin mennyt ns. lankaan ja myynyt pyörän. Ex olisi päässyt syyttämään minua lasten omaisuuden hävittämisestä sekä siitä, että hyötyisin taloudellisesti. Tähän leikkiin en nyt haksahtanut onneksi ja kiikutin lapsen pyörän ja ex sai ihan itse viedä pyörän pois sekä myydä sen ihan itse, koska itse oli sen myös aiemmin lapselle hankkinutkin.

Jotenkin tilanne oli hassu, lapsi suuttuu minulle kun en suostunut isän hänelle tekemään ehdotukseen pyörän myymisestä. Lapsi kertoi minulle vielä myöhemmin, ettei isä suostu ottamaan pyörää takaisin, vaan kuulemma saisin heittää sen jopa roskiin. En suostunut siihenkään, vaan kiltisiti pyysin isää ottamaan pyörän mukaansa viestillä, jotta välttyisin itse exän syytöksiltä lapsen pyörän suhteen jatkossa.

Aika hullua, ja uskoisin, että normieroperheissä tällainenkin asia hoituisi yhteistuumin jaa yhdessä vanhempien kesken voisi sopia ja suunnitella asioita, miten niitä hoidetaan. Meillä lapset kertovat asioita minulle, siitä mitä isä haluaa minun tekevän ja sitten kuitenkin isä kääntää asiat väärin ja alkaa syyttämään minua väärintekemisestä, kuten monesti aiemminkin olen haksahtanut lasten puheisiin.

Nyt tavallaan osasin kokemuksen kautta kieltäytyä lapsen omasta ehdotuksesta, vedoten myöskin siihen, ettemme ole isän kanssa sopineet mitään asiaan liittyvää. Ja toisekseen, kun emme ole sopineet, en lähde myymään toisen omaisuutta sopimatta siis. Ja vaikka olisi isä minulle pyynnön esittänytkin, en olisi lähtenyt leikkiin mukaan, koska siitäkin olisi tullut samat syytökset.

Nyt en muista, olenko koskaan kirjoittanut siitä, kuinka ex ottaa kunnian itselleen asioista, joita hän ei ole tehnyt tai joihin ei ole ollut osallisena, kehuu kuitenkin miten on hyväisä ja muka itse hoitanut asioita. Tästäkin on nyt jäänyt kiinni ikävllä tavalla ja itselleni oli suuri hämmästys, kun kuulin miten isä oli mainostanut suureen ääneen hoitaneensa lapsen asiaa, jonka minä olin kuitenkin jo viikkoa aiemmin hoitanut. Uskomatonta, kuinka toinen kehtaa niinkin räikeästi valehdella? Mutta se on exän tapa toimia.

No, nyt nuo tilanteet eivät päässeet ylitsepääsemättömiksi. Eivät hetkauttaneet minua oikeastaan mitenkään. Ainoa tosiaan tuo hämmästys, kuinka kehtaa toimia niin hassusti.

Vaihtopäivä oli mielenkiintoinen kaiken kaikkiaan. Isä oli kiukunnut lapsilleen, lapset sitten syystäkin pahoin mielin meille, isä oli myös kertonut lapsilleen omista henkilökohtaisista palkkajutuistaan jälleen ja maalaillut kauhukuvia sekä pelotellut lapsia. Ei lapsille kuulu aikuisten asiat vieläkään, ei lasten pidä kantaa aikuisten huolia ja murheita, kuten nyt jälleen isä oli kaatanut omat murheensa lasten niskaan ja siten lasten taakka suuri, jälleen. Ei ollut mukavaa alkaa lohduttamaan lasta ja kertomaan, ettei muutos ole liian suuri, että kyllä aikuinen ihminen pärjää edelleen oikein hyvin, ja että lapsen ei pidä kantaa aikuisten huolia.

Niin jaa viikolla kävi selville myös se, että ex on onnistunut olemaan pelottavan tietoinen minun asioista, koska hänellä on ollut pääsy minun someen. Nyt kun kaappasin tilin jälleen täysin omilleni, en voi olla miettimättä sitä, miten suu nyt pannaan, kun ei ole tietoa senkään kautta minun elämästä. Törkeää tosin. Aloin ihmetellä jokunen aik takaperin, kun en päässyt enää ikivanhaan s.postiini kirjautumaan sisälle, joka siis oli liitetty taas someen ja oli vielä siis entisellä nimelläni ja olen jo aikoj sitten kaiken muun vaihtanut, mutta tuota yhtä sometiliä en tiennyt, miten se onnistuisi. Sitten viimein sain vaihdetua ns. omille nimilleni, kun ongelmat ilmaantuivat. Ja ei auttanut muu kuin sitten vaihtaa uuteen sähköpostiin ja uusiin salasanoihin. Tajusin, että juuri tuon kyseisin sometilin salasanan ex oli onnistunut jo kertaalleen murtamaan ja eihän se muuta tarvitse, kuin tietää sitten se sähköposti, joka on liitettynä sometiliin ja avot. Ihmettelin, kun koko ajan avautui uusi ja monta konetta tiliin, joilla sivu avoinna.

No, enää se ei ole mahdollista. Mutt nyt ymmärrän, miksi on ex ollut tietoinen monista asioista, jotka eivät ole edes häneen liittyneet ja mistä on lähteneet ne exän typerät arvailutkin. Olen hänet estänyt moniss paikoissa, kuten myös yhteisiä tuttuja ja silti arvuuttelut on myös kaikuneet tietooni. Lastenkaan kautta ei ole ollut mahdollista, joten. Se nyt onneksi historiaa ja jälleen on yksi naru katkottu, vihdoin ja viimein.

Lapset hyötyvät osin isänsä tämänhetkisestä teatterist esittää hyväisä-rooliaan. Monet aiemmin epäselviksi ja avoimiksi jääneet lasten asiat on nyt hoidettu, kuten kuuluukin ja minun ei lasten lisäksi tarvitse olla epätietoisuudessa. Asia kerrallaan, toivottavasti. Ja oikeastaan toivon, että ex väsyy siihen roolin esittämiseen, ja alkaa toimia kuten normistikin.

Olen jokseenkin iloinen, toiveikas ja luottavainen.