Vahvuus, yksi minkä nyt kykenen tunnistamaan itsessäni on vanhemmuus ja ennenkaikkea äitiys. Se on minussa tällä hetkellä ainoa siis, minkä kykenen allekirjoittamaan itselleni. Muuta sitten ei tunnu olevankaan.

Tuosta ei vielä pitkälle ponnisteta omassa elämässä, ei ainakaan työelämään tai mihinkään kouluun. Äitydestä ei vielä tähän mennessä ole meriitiksi ollut, päinvastoin. Yleensä työnantaja kavahtaa kuullessaan sanan äitiys, kokemusta on.Työnantajaa helpottaa sitten, kun sanoo, ettei ole enää päiväkoti-ikäisiä lapsia, eli turhat sairasvapaat lasten kanssa ei hankaloita arkea siinä kohtaa enään.

Joo, työllistymiseni ei ole nyt tämän hetken asia, ensin minun on kuljettava tämä oma henkilökohtainen helvettini läpi kunnialla ja sitten uskoisin vasta miettimään edes omia työjuttuja, tai kouluttautmista. Juuri nyt nuo ajatukset saavat minut täysin kauhun valtaan, koska en ole vielä valmis siihen urakkaan itseni kanssa.

Siinnepäin olen kuitenkin menossa, olen jo kuitenkin raottanut ovea sinnekin suuntaan, ja hiljaa hyvä tulee, asia kerrallaan. Opettelen nyt myös itseäni, täysin eri näkökulmasta käsin. Aiemmin olen kovin keskittynyt vain siihen pahoinvointiin ja oma kokemukseni oli, ettei kukaan koskaan kykenisi auttamaan. Olin hyvin väärässä tuon asian suhteen. Toki omat kokemukseni erilaisista avuista ja ihmisistä on olleet hyvin kielteisiä ja jotenkin epäolennaisia ja suuripiirteisiä, joten ymmärrän itseäni tuonkin suhteen.

Ja vaikka olen aiemminkin tiennyt ja osin myös ymmärtänyt, saamaton apu on jäänyt pois aikanaan. Nyt olen toisenlaisella mielellä, olen kiitollinen siitä, että en ole ihan yksin tässä hetkessä, olen uskaltautunut itsekin toimimaan ymmärtäessäni, etten yksin kykene esimerkiksi lasten asioista isän kanssa huolehtimaan. Ja nyt välissä on siihenkin suuren suuri apu. Minulle jää aikaa huolehtia itsestäni ja miettiä sekä opetella ajattelemaan myös omaa hyvinvointiani ja ehkäpä jonain päivänä niitä asioita alkaa putkahdella elämääni ja palaset loksahtavat paikoilleen.

Juuri nyt olen uudelleen kiitollinen ja jotenkin uudella tavalla vielä. Minusta tuntuu, kuin olisin jonkin uuden kynnyksellä oman elämäni kanssa, hyppäämässä ihan uuteen aikakauteen ja luvan kanssa.

Kaikkeen kun tarvitsen luvan, edelleen. Jopa positiivisiin tunteisiini ja niiden näyttämiseen. Sama juttu on jokaisella lapsella myöskin ja miesystäväkin on joutunut alistumaan siihen, ettei tässä perheessä ole ollut tilaa ilolle tai muille näkyville tunteenpurkauksille positiivisuuden saralla. Siihen on kuitenkin tulossa suuri muutos, siihenkin.

Tunteiden näyttäminen, kokeminen on ollut sallittua kodissani, mutta ymmärrän että se tietynlainen ahdistus positiivista asioista ja niiden iloitsemisesta on sekin tullut exän perintönä. Ja nyt siihen on oikea mahdollisuus puuttua, niin että myös positiivisuus saa näkyvän paikan kodissani. Kenenkään ei tarvitse pelätä jatkossa muiden reaktioita omista iloisuuksistaan ja kenenkään ei tarvitse syyllistyä tai syyllistää toinen toista tai kyseenalaistaa tunteita, ei niitä positiivisiakaan.

Itselläni on vihdoinkin lupa keskittyä myös omaan elämään, omaan hyvinvointiin. Kauan siinäkin on mennyt, vuosia erosta. Lupa, semmoinen kuvitteellinen, minä saan ja minä voin, koska se on minulle itselleni hyväksi. Kuin tunne, ehkäpä. Hassua, mutta miten opinkin siihen, että jokaiseen asiaan tarvitsen luvan, jonkun muun hyväksynnän jopa minun omiin henkilökohtaisiin asioihin.

Lupa tunteisiin, elämiseen itseensä. Omiin juttuihini. Vihdoinkin opettelen itse itselleni antamaan tuon luvan kaikkeen. En tarvitse kenenkään lupaa minun elämääni, kuten aiemmin minut ahdettiin siihen ahtaaseen muottiin, missä käteni sidottiin ja silmäni peitettiin ja korvani tukittiin ja pyysin anteeksi aiheuttamaani vaivaa olemassa-olollani ja tarpeillani.

Siihen en enää tarvitse lupaa, että minullakin on tarpeeni. On tunteeni ja elämäni, jota etsin. Minä olen minä, en sivustaseuraaja omassa elämässäni, kuten olen tähän asti ollut. Kuka minä sitten olen, se jää nähtäväksi, mielenkiintoiseksi nähtäväksi.

Juuri nyt oloni on loistava, parempi kuin ikinä ja tiedän, että tästä tämä vielä paranee. Olen kiitollinen juuri nyt.

Ilo, kiitollisuus, tulevaisuuden usko