Mitä minulle kuuluu nyt?

Uskomatonta, mutta miljoona kertaa parempaa kuin aiemmin.

Oloni on kevyt, oikeastaan höyhenen kevyt entiseen verrattuna. Hymyilen sata kertaa enemmän, koen iloa ja kutkuttavaa jännitystä hetkittäin, ihan kuin aikanaan lapsena. Jokin on muuttumassa ja se muutos tuntuu hyvältä, oikealta.

Olen joskus kuvannut omaa oloani, mieltäni asteikolla, samanlaisella kuin lämpömittari plus ja miinusasteineen. Viivan jakana toimii nolla.

Koko ikäni olen elänyt asteikon miinuspuolella, alle 5 plusasteessa korkeimmillaankin. Asiat olleet jokseenkin hyvin, kun asteikko om ollut nollan hujakoilla. Harvinaisia ovat olleet ne hetket, kun nollaraja on ylittynyt plussan puolelle. Ja suurin osa elämääni on mennyt pakkasen puolella.

Jokin on siis jo muuttunut, parempaan päin. En kärsi sanan varsinaisessa merkityksessä. Ahdistus, joka oli kaverini on poistunut. Iltaisin nukahdan ilman järkyttävää painon tunnetta sisuksissa, koen keveyttä ja vapautta.

Jatkuva sisäinen paha olo on väistynyt jotenkin, jonnekin. Jokin on muuttunut ja arjessa tämä näkyy asioina, jotka yllättävät minut yhä uudelleen, hyvällä tavalla. Odotan pahinta ja yllätys onkin ollut suuri, kun jokin asia meneekin täysin odottamatta juuri kuten pitääkin.

Vuosikausien vellominen synkissä ja toivottomissa ajatuksissa ja ikävissä tunteissa vaihtuu vähän kerrallaan parempaan. Uskallan jo ehkä tai oikeastaan minun pitäisi sanoa, voin luottaa...

Niin, voinko todella luottaa? Kyllä.

Koen jotakin uutta, sanoja en löydä ja ei tarvitsekaan löytää, riittää että tiedän opettelevani elämään toisenlaisesta näkökulmasta käsin, omastani. En muiden ihmisten odotusten ja oletusten ja toiveiden ja tarpeiden mukaisesti, vaan opettelen elämään omasta näkökulmasta ja tekemään asioita myös itseäni ajatellen.

Yksi suuri elämääni haittaava tekijä on ollut ex ja hänen valta ja hallinta minun yli. Tuota hallintaa ja valtaa olen saanut nyt edelliset viikot "purkaa" pois itsestäni ja vapauden tunne tällä hetkellä on jotakin aivan uskomatonta. Ex ei määrittele minua enää ja toivon tämän myös pysyvän, ettei hän pääse enää koskaan niskan päälle sanelemaan yhtään mitään.

Ensimmäistä kertaa minusta tuntuu siltä kuin minulla olisi jokin kiintopiste, ikäänkuin majakka, jota kohti kulkea. Turvasatama. Kaikkialla, mihin suuntaan sitten katsonkin voin luottaa siihen, että koen olevani ikäänkuin turvassa. Ensimmäistä kertaa elämässäni.

En pääse vajoamaan, en vaikka tahtoisinkin velloa mustaakin mustemmassa, vaan oikeastaan en edes tahdo. En tänään, en tässä ja nyt.

Keveys kovastaa oloani juuri tällä hetkellä, toisenlainen vapauden tunne jollaista en ole ennen kokenut. Opettelen olemaan iloinen, ilman pelkoa, että se kostautuu jotenkin ikävällä tavalla takaisin, kuten ennen on käynyt.