Sain edelleisen yön nukuttua hyvin pitkään aikaan. On jännä olo hyvin nukutun yön jälkeen.

Itse en ole edes ymmärtänyt, miten huonosti voin nukkua yöni. Tiedän, että nukun huonosti, mutta vasta nyt herätessäni levänneenä ja virkeänä ymmärrän ihan kunnolla, miten huonosti oikeasti nukun yöni ja kuinka väsyneenä taaperran päivästä toiseen. Kaikkeen vaan tottuu.

Puhuin illalla miesystävälle suuni puhtaaksi, tajusin itse eilen jotakin merkittävää käydessäni ensimmäistä kertaa kampaajalla leikkuuttamassa pehkoni pois, etten koe kosketusta hänen taholtaan koskaan. Liekö tuo illallinen jutusteluni ja suuni avaaminen sai aikaan jonkin ihme patouman pois, että osasin nukkkua kunnolla? En tiedä.

Mutta nyt olen ihmeissäni siitä, että olen virkeä, ja päässäni ei ole sellainen aivosumu heti aamutuimaan ja koko kroppa on rento, kuten yön jälkeen pitäisikin olla. Unilääkkeiden kanssa en halua alkaa pelleilemään, kokeilin joskus luontaistuotteista saatavaa melatoniinia ja seuraavana aamuna jalkani eivät kantaneet ollenkaan, olin kuin spaghettia kauttaaltaan aamulla yrittäessäni liikkua, joten pelkään, mitä varsinaiset unilääkkeet sitten saisivat aikaan kropalleni.

Hyvin alkoi aamu mutta en ehtinyt olla kovin montaa minuuttia hereillä, kun lasten isä pommittaa minua, tällä kertaa oikein puhelinoperaattorin myyjän kautta. Myyjä puhelimen toisessa päässä oli siirtämässä yhden lapsen laskuja minulle. Isä otti ja avasi vuosia sitten nimiinsä lasten känny liittymät ja nyt kun isä joutuu oikeasti maksamaan suurista tuloistaan elatusmaksua minulle, omasta palkastaan hän riitautti lasten puhelinlaskutkin. Ilmoitin isälle, että maksan kyllä laskut, mutta sillä ehdolla, että siirtää liittymät sitten minun nimiini ja hallintaan. Miksi minulle ei sitten riitä, että pelkkä lasku tipahtaa postista? Siksi, koska isä voi halutessan muutella sopimuksia tietämättäni kalliimmiksi ja minun pitäisi sitten vain maksaa aiempaa kalliimmat laskut, voimatta itse vaikuttaa siihen. Eli isä pystyy kiusaamaan nimissään olevan puhelinliittymän kautta minua ja siihen en suostu. Kun liittymät on nimissäni, isä ei voi tehdä muutoksia aina niin halutessaan ja näin kiusata lapsia tai minua omilla tekosillaan.

Eli, kun maksan laskut, liittymä on myös minun hallinnassa ja nimissä ja voin halutessani siis myös siirtää liittymän toiselle operaattorille, joka toimii paremmin tässä meilläpäin. Tai hankkia paremmin toimivan netin tai jotain muuta.

Tuli mieleeni tuosta puhelinjupakasta, ihmettelen vielä edelleenkin tänä päivänä, miten lasten isä on onnistunut ottamaan minulle omiin nimiinsä henkivakuutuksen? Yritin kerran irtisanoa sitä, mutta en onnistunut. Eli lasten isällä on tänäkin päivänä minulle henkivakuutus, jonka edunsaajana hän on, mikäli sattuisin kuolemaan. Isä oli tämän vakuutuksen ottanut hyvissä ajoin, hän oikeasti suunnitteli ennen eroamista minun tappamista joko niin, että saa minut tappamaan itse itseni tai sitten hänellä oli jokin suunnitelma olemassa, miten sitten saa minut pois hengiltä. Vakuutussummakin oli mielestäni todella korkea. Ja raha kun on tuon ihmisen elämän tärkein asia, se on niin tullut huomattua tässä vuosien aikana.

Lasten isä aikanaan kykeni jotenkin tekemään kaikenlaisia virallisia sopimuksia puolestani, ilman että olisin itse tiennyt niistä mitään. Puhelinoperaattoreiden kanssa, samoin vakuutusjuttujen sekä muiden virallisten tahojen kanssa, puhuen pelkästään puhelimessä. Niin lipevä kieli tuolla ihmisellä on aina ollut. Juurikin tuli viestiä, että puhelimien liittymän siirto menee ensiviikkoon, en käytä sähköpostia virallisissa yhteyksissä ja joutuu menemään liikkeeseen hoitamaan asiaansa. Noh, se ei ole minun ongelmani ollenkaan.

Eilen sain herjaviestin isältä, jälleen. Tasapaino on alkanut heilahdella ja minun pitäisi olla nyt vahva kestääkseni sen ja tulevat hetket myös. Oma mielikuvitus ei riitä enää kaikkeen siihen, mitä tuleman mahdollisesti pitää. Pelkään, ja samalla en tiedä mitä edes pelkään. Oman vai lasten hengen menetystä? Yhä tiiviimpää kiusantekoa ? Lasten kärsimystä, joka ei ainakaan helpota yhtään.

Monesti olen miettinyt, miksi minun toiveeni kuolla liittyy aina näihin exän kiusaamistarkoituksessa tehtyihin tekoihin ja ylipäänsä kaikenlaiseen yhteydenpitoon lasten asioissa. Epätoivo iskee juuri aina silloin, kun ex yrittää ja usein vieläkin onnistuu kiusaamisessaan ja asioiden hankaloittamisessa. Ahdistun ylipäänsä aina, kun olisi jokin lasten asia, mikä pitäisi yhdessä exän kanssa pystyä hoitamaan ja kun kokemuksesta tiedän sen olevan joko mahdotonta tai sitten monen mutkan kautta ja niin, että minä joudun syytettyjen penkille, vaikka kyseessä lasten hyväkin asia, huonoista nyt puhumattakaan. Onneksi ja lasten parhaaksi viranomaiset ovat nyt lasten tukena ja minun ei varmaankaan jatkossa enää tarvitse yrittää yhteistyötä isän kanssa, isä saa jatkossa tehdä yhteistyön lasten asioissa viranomaisten kanssa. Olen itse tehnyt ja yrittänyt vuosia ja edelleenkään mikään ei toimi normaalisti, mikään asia ei hoidu ilman isän kiusantekoa tai yritystä hallita edelleen minun elämää lasten kautta. Pienikin kontakti isään saa näköjään isässä suuren halun aikaan hallinnoida elämääni edelleen ja olen itse siihen alistunut, koska ei ole ollut muuta vaihtoehtoa, kuin yrittää tehdä parhaansa lasten asioissa.

Pääni kipeä kaikesta ajattelusta. Menen aina poissa tolaltani, kun ex ottaa yhteyttä, ja varsinkin silloin kun näen hänen kiusantekonsa lasten kautta tai sen yrityksen. Ja sitten hyvin usein olen joutunut kaikkeen siihen exän pyöritykseen alistumaan, koska en ole muutakaan voinut. Kävin väkivaltatyöntekijän kanssa tämänhetkistä elämää läpi ja ymmärsin itsekin sen, miten en ole vapaa vieläkään. Miten edelleen minun käteni on sidotut exään a hän edelleen sanelee näkymättömästi sen, miten elän tai olen elämättä omaa elämääni, kuinka hän edelleen hallitsee vaikka kuvittelinkin itse olevani vapaa. Mutta ei se olekaan niin. Ja eihän se ole niin.

Olen lasten kanssa elänyt vuosia hyvin kummallisessa ilmapiirissä, itse olen yrittänyt tasapainoilla jokaikinen päivä exän juttujen kanssa, olen yrittänyt pitää kiinni sovituista jutuista, olen yrittänyt toimia itse niin, ettei ex saa kimmoketta minun toimistani, olen yrittänyt elää elämääni koko ajan vain ex mielessäni ja ennaltaehkäistä kaikenlaista kiusantekoa, joka kohdistuu lapsiin ja itseeni. Se on yllättävän raskasta ajatella koko ajan, mitä toinen mahtaa reagoida mihnkäkin asiaan ja miten ja sitten katua ja itkeä, kun jokin oma juttu on saanut ikävän näkökulman exän mielessä ja sitten ex levittää omia päätelmiään koko kylälle mustamaalaten minut huonoksi äidiksi ja ihmiseksi. Ja kun nämä muut uskovat exän tarinointiin, hän on aina osannut sen kultaisen pojan esittämisen, hän on osannut esittää nallekarhumaista kyynel silmäkulmassa kärsijää jokaiselle joka on jaksanut kuunnella.

Mitä olen itse näiden vuosien aikana saanut aikaan? Olen menettänyt oman elämäni, työni, haaveeni, kaiken. En voi tehdä mitään, ilman että ex saa päähänsä minun mustamaalaamisensa, arvostelun ja haukkumisen ja kyseenalaistamisen äitinä.

JOkainen juttu, joka elämästäni menee exän tietoon, kääntyy exän suussa minua itseäni vastaan. Se on melkoisen tehokas keino, joka estää minua elämästä omaa elämääni. Se on kurjaa ja saa useinkin mielen todella matalalle. Ja usin jopa niin, etten itse edes tiedä, että pelkään tehdä elämässäni tai lasten asioita exän syyttelyjen pelossa, syytöksien pelossa, syyllistämisen pelossa.

En siis suomeksi sanottuna voi tehdä mitään, mikä ärsyttää exää ja kun tiedossa on, että kaikki mitä teen, ajattelen jne. ärsyttää exää, lopputulema on se, etten voi mitään tehdä, paitsi muhia kotona ja sekään kun ei ole exän mieleen, vaan syyttelee minua siitäkin, että olen työtön laiska paska.

Kun olin työssä, ex syytti minua lasten heitteillejätöstä, kun olin pari tuntia pidempään töissä, kun lapset pääsivät koulustaan kotiin. Kun järjestelin lapsille sitten iltapäivähoitoa, ja kysyin isältä sako lapset mennä hänen luokseen pitkien iltapäivien ajaksi, syytös oli se, etten kyennyt huolehtimaan lapsista ja että lapset menivät mieluummin isälleen kuin minulle ja sitten vielä sekin syytös, että työnsin lapset isänsä luokse, kun olin töissä. Iltapäiväkerho aikanaan sitten pelasti tuosta, mutta sekin päättyi aikaan. Sitten ex syytti minua lasten tahallisesta kiduttamisesta parin kilometrin koulumatkan kävelyttämisestä. Hommasin bussikortit. Sitten olikin taas uusi syytös, pitkät odotusajat bussipysäkillä. Ja nyt tilanne on se, että kuskaan jokainen viikko lapset kouluun, aamuin iltapäivin. Ja osa lapsista tarvitsi liikuntaa kuitenkin ja lihovat kun eivät liiku tarpeeksi siihen nähden miten napostelevat koko ajan.

Elämäni on jatkuvaa vastaamista exän syytöksiin. Teen edelleen ja toimin kuten ex haluaa. Ja sen ei pitäisi niin mennä.