Fyysisesti olen saanut olla turvassa, omassa kodissani. Minun ei ole tarvinnut pelätä, kuin vuosia sitten lasteni taholta kumpuavaa väkivaltaa itseäni kohtaan.

Mutta, minun ei ole tarvinnut enää vuosiin pelätä fyysistä väkivaltaa exän taholta. Sen jälkeen kun ymmärsin kieltää häntä tulemasta ovelleni, astumasta kynnyksen yli ja vaatien häntä jättämään lapset vaihtotilanteessa parkkipaikalle, josta osaavat itse kipittää ovelle. Joskus harvoin isä on pyytänyt lapsia pyytämään minut luokseen autolle, on ollut muka jotakin asiaa. Nyt sitäkään ei ole enää onneksi tapahtunut. Viimeksi viedessäni lapset isälleen, isä oli ulkona lakaisten lunta pihatieltä, pelkäsin. Onneksi en ollut autossa yksin, miesystävä on yleensä mukana vaihtotilanteissa.

Kaikki muu väkivalta onkin sitten ihan normaalia, en itse ymmärrä edes kaikkia niitä tapoja, joilla ex edelleen hallitsee minua ja elämääni. Ja nyt kun yritän miettiä pääni puhki, saan hirveän päänsäryn jo pelkästä yrityksestä ajatella näitä kuvioita, joilla ex hallinnoi elämääni.

Fakta on, että edelleen ex tietää pelottavan tarkasti minun liikkumiseni esim. kaupungilla. Syytökset ovat sitä luokkaa, ettei kukaan voi hatusta semmoisia arvailla ja sitten on tosiaan liian monta kertaa huonoa tuuria viikonkin aikana, kun ex jostain kulman takaa ilmestyy autollaan, liikun vähän ja silti jokainen kerta tuntuu, että ex pilkistää jostakin esiin tai lapset sitten bongaa hänet autollaan jostain. Ei voi olla sattumaa tai huonoa tuuria. Tai exän valheet lapsilleen, että isi on jossakin toisella paikkakunnalla ja sitten lapset bongaa isänsä kuitenkin kaupungilla. Tai isi on töissä, ja kuitenkin ei ole.

Tuo on sellainen asia, mitä en ole edes halunnut ajatella, että vieläkin seuraisi minua ja minun liikkeitäni ihan fyysisesti, en halua sitä edelleenkään ajatella. Mutta syytökset olivat viimeksi hurjia väitteitä, ja johonkinhan hänen on ne pakko perustaa, vaikkakin senkin tiedän, miten kova on luulemaan ja olettamaan asioita.

Senkin tiedän, että ex käyttää hyväkseen kaiken tiedonjyvän, minkä minusta ja elämästä saa irti. Kääntää omituisella kaiken tiedon minua itseäni vastaan omien luulojen ja arvailujen pohjalta. Esimerkkejä on paljon. Kuten, että lapsi kertoo huoneessaan olevan reikiä seinässä, ex vääntää asian niin, että me olemme ne reiät hakanneet nyrkein sinne seinään ja todellisuus on kuitenkin se, että reiät ovat edellisen asukkaan hyllyn kiinnityksen aiheuttamat reiät, jotka siis tavallista suuremmat johtuen kiinnitystavasta, jotta hylly pysyy seinällä turvallisesti. Pitkään itseihmettelin, mitä ihmeen reikiä meille on ilmestynyt muka riidan seurauksena, ja meni puoli vuotta, että ymmärsin itse, että lapsi oli puhunut inhostaan niitä reikiä kohtaan minun luona ja sitten oli isä väänt'nyt ja kääntänyt asian mieleisekseen luuloksi.

No, kuitenkin. Olen jo vuosien ajan pyrkinyt minimoimaan syystä isälle menevää tietoa elämästäni. Jotta luuloille ei olisi sijaa ja turhilta syytöksiltä välttyisin. Tämä on käytännössä tarkoittanut lähes täydellistä elämää lasten kanssa, niin etten voi oikeastaan hengähtää hetkeksikään, koko ajan joudun miettimään sitä, että teen lasten kanssa kaiken täysin ooikein, ettei luuloille jäisi mitään sijaa. En korota ääntäni, ettei isä käännä lasten kertomuksia niin, että meillä huudetaan koko ajan esimerkiksi. En näytä oikeastaan tunteitani lapsille, ettei lasten kertomuksista isälle isä saa väärää mielikuvaa, että olisin jotenkin epätasapainoinen tai että yrittäisin vaikuttaa lapsiin omilla tunteillani. Tietyt aiheet kokonaan rajattu pois minun ja lasten keskusteluista, ettei isä saa pontta syyttää minua lasten pelotteluista, mieleen vaikuttamisesta ym.

Koko tämänhetkinen elämäni koostuu niistä asioista, että mietin automaattisesti miten jokin juttu vaikuttaa isään, exään ja mitä hän sitten tekee, sanoo tai luulee ja olettaa ja syyllistää ja syyttää minua lapsille ja muille ihmisille. En todella halua antaa aihetta hänelle yhtään mihinkään olettamukseen tai paskan jauhantaan minun elämästäni. Ja siltikin, tiedän että tekee kuitenkin.

Juurikin ymmärsin, että isä saa tietoa minun menoistani esim. Lasten harrastusten vanhempainryhmien kautta. Miten hän sitä tietoa sitten käyttää hyväkseen, on arvoitus. Mutta käyttää kuitenkin, se on varma asia.

Isä saa edelleen tietoa minun tekemisistäni vanhimpien lasten kautta, kalenteriin katsoen ja nämä lapset sitten tietämättään jakavat tietoa minun tekemisistä isälleen isän osaten taitavasti urkkia tieto lapsista kysellen niitä näitä esim.

Isä myös osaa lasten ollessa äitiviikolla kysyä lapsilta suoraan minun menoista ja tekemisistä. Siitä, mitä kodissamme tapahtuu on lapset tilivelvollisia isälleen. Joskus aikanaan isä oli äskenyt lapsia laittamaan kuvia kodistani isälleen.

Minulla ei ole mitään yksityisyyttä siis edelleenkään suhteessa lasten isään. Joskus aikanaan lapset luulivat, että isällä oli minun lupa tulla kotiini kun en ole paikalla. Kun tästä jäi kiinni, osasin kertoa lapsille, ettei isä tulla kotiini ollenkaan, edes heidän kanssaan ja varsinkaan kun en ole itse kotona.

Sitä kuviota en tunne, miten isä hallitsee minua psyykkisesti edelleen. Miten onnistuu esim. lasten kautta muistuttamaan minua omista peloistani, joita isä siis aiheuttanut minulle vuosien työllä ja kohtelulla. Manipuloinnilla. Minulta on mennyt vajaa kymmenen vuotta siihen, että olen ymmärtänyt joutuneeni järkyttävän manipuloinnin kohteeksi exän taholta.

Se, että ex on halunnut minun käyttäytyvän, toimivan ja ajattelevan ja tuntevan ja kaikkea niinkuin hän on halunnut ja on käyttänyt siihen hyvin taitavaa manipulaatiota itseni sitä edes tiedostavan, on mekoisen pelottava ajatus näin jälkikäteen. Ja vielä pelottavampaa on se, että se toimii edelleen, ihan itsestäänkin jopa.

Sitten olen huomannut näitä, jokin sana, lause, tilanne, ihan mikä vaan laukaisee minussa jotakin, ellei muistoja ja takaumia niin sitten jonkin yleensä tuon pelon ja alankin toimimaan entiseen tapaan, opittuun ja ehdollistettuun tapaan ja en itse sitä edes tajua. Alan ajatella asioita pelosta käsin, ja siis toimin kuten ex haluaa, edelleen.

Ja lasten kauttahan tuo sitten onnistuu oikein hyvin. Ex puhuu lapsille jostakin asiasta, ja tietää, että lapset puhuvat asioista myös kanssani, ja sitten tavoite onkin saavutettu.

Syyllisyys ja pelko on olleet hyviksi havaittuja keinoja hallita inua ja saada minut tekemään melkein mitä vaan.

Mietin mennyttä jälleen, kuinka aikanaan aloin haaveilla lomamatkasta jonnekin etelään, työkavereiden kertomukset omista kokemuksista etelän lämmöstä alkoi kutkutella omaakin ajatusta ja mitä sitten kävikään kun aloin suunnitella perheen yhteistä matkaa? Jonkin ajan päästä huomasin, kuinka olinkin yhtääkkiä liian peloissani edes ajatella lentokoneeseen menoa. Ex istutti minuun pelon lentämisestä ja vasta näin vuosia jälkikäteen tämänkin asian ymmärrän. Miten pelko lentämisestä voi tulla ihan yhtäkkiä? Muutoin kuin taitavalla manipuloinnilla, jonka ex siis osaa. Hän ei halunnut lähteä koskaan perheen kanssa minnekään, ellei reissuja typerällä matkailuautolla oteta lukuun, jolloin minä kärsin, ilo lomasta oli kaukana monien vaippa-ikäisten ja hankalien tilanteiden takia, ahdettuna pieneen säilypurkkiin, kun kuitenkin isää ei saanut häiritä, lasten piti istua hiljaa aina kun isä oli paikanpäällä jne. Minä hoidin lapset, tein ruuat jne. Pienessä säilykepurkissa elämä meni kurjaakin kurjemmaksi.

Parin kymmenen vuoden aikana ex todellakin sai manipuloitua minusta esineen, käyttövälineen omille sairaille tarkoituksilleen, omalle kulissilleen, joka piti pitää puhtoisena. Samalla tuhosi minusta kaiken oman, niin ajatukset, tunteet, halut, toiveet, koko elämäni. Ja nyt siitä pitäsi pyrkiä eroon, kokonaan.

Olen miettinyt vähän sitä, kuinka hän tuhosi minun naiseuden, seksuaalisuuden kokonaan. Minusta tuli siinäkin asiassa esine, joka otetaan esiin kuin joku nukke konsanaan. Esine ei tunne, sillä ei ole aisteja, sille voi tehdä mitä haluaa ja se ei valita, eikä tarvitse mitään. Minäkin olen edelleen sellainen myös tällä saralla.

Muistan melkoisen selvästi sen ihmettelyn, kun koin epämiellyttäviä tunteita ollessani exän kanssa, jo melkein heti alkuun, mietin silloin tosin, että syy on minussa jotenkin. Mutta, kun toinen laukoo suustaan kesken herkän hetken, että nussi ite itteäs, minun olisi pitänyt jo siinä kohtaa häipyä. Ja sitten exän taholta tuntien mökötys, minun syyllistäminen minun kokemuksista jne. En olisi saanut nauttia itse, minun olisi pitänyt olla jo tuolloin vain esine hänelle.

Lapset ovat tänään hyvä esimerkki siitä, kuinka hän kouluttaa lapsista esineitä, jotka otetaan esiin tarvitessa kulissejaan johonkin näytelmään elämässään. Minun roolini oli aikanaan olla kaunis perheenäiti, siis silloin kun hän tarvitsi sitä kulissia. Hän itse toimi miten halusi, milloin halusi ja teki kaikkea välittämättä muista ihmisistä.

Ex petti minua lukuisten naisiensa kanssa jo seurustelun alkumetreiltä asti. Hänellä todella oli jokaiselle sormelle oma naikkonen odottamassa pääsyä talon ovesta sisään emännäksi. Ulkopuolelle hän esitti loistavaa perheenisää, huolehtivaa ja rakastavaa, jolla oli kaikki ulkoiset asiat, näkyvät asiat hanskassa. Itse kärsin joka ikinen päivänä esimerkiksi exän järkyttävästä seksuaalisesta halusta, mikään ei riittänyt, koskaan ja minun olisi pitänyt kyetä tyydyttämään tämä ihminen useasti päivän ja yön aikana ja kuitenkin aina koin, että olin nöyryytetty ja hän haki minusta vielä lisää ja lisää. Ja sain moitteet ja syyllisyyden, kun en kyennyt jo ihan arjen vuoksi, oman väsymisen vuoksi, jne...ja kun en jaksanut, hän nöyryytti lisää, ja vähän päälle ja syyllisti minut omasta nöyryytyksestäni vielä. Ja vuosien edetessä hän myös alkoi useammin myös väkivalloin ottamaan omansa, jopa lasten nähden välittämättä heidän hädästään.

Identiteettini on siis tänä päivänä esine. Nykyisin myös pelle tai narri exän kotona.

Vuosia elin väsymyksen valtavassa otteessa. Eron jälkeen tajusin itsekin miten väsynyt oikeasti olin. Kirjaimellisesti nukuin ensimmäiset puoli vuotta, jonka jälkeen alkoikin sitten uudenlainen helvetti exän vedätyksessä ja en öisin kyennyt enää nukkumaan, koska ex kävi portailla öiseen aikaan kurkkimassa makuuhuoneen ikkunanraoista sisälle, kyttäsi parkkipaikalla, kolisteli ulkorappusissa ja aamulla ensitöikseni ulosastuessa näin lumeen painautuneet kengänjäljet. Ja sain puheluluita, viestejä koko ajan, joissa ex edelleen teki kaiken kiusan jaa pelotteli monin eri tavoin.

Vielä tänäänkin, ennen nukahtamista en voi olla kuuntelematta ulkoa tulevia ääniä. Pelkään siis edelleen ja usein sekin häiritsee omaa rauhoittumista ja nukahtamista. Yleensä juuri niinä iltoina, kun tiedän exällä olevan jokin syy kostoon, kun jotakin on tapahtunut lasten elämässä tai ex on joutunut kantamaan vastuuta jotenkin lapsista.

En ymmärrä itse kaikkea sitä, mihin ja miten manipulointi vaikuttaa, ja se hankaloittaa suuresti omaan elämään kiinni pääsemistä, kun koko ajan takapakkia tulee, joka päivä ja joka viikko ainakin, juuri lasten kautta, ellei ex sitten saa päähänsä laittaa jotakin viestiä suoraan minulle.

Olen manipuloitu mm. siihen, että olen vain ja täysin exän omistuksessa, hän omistaa minut ja jos hän ei saa minua, niin kukaan muukaan ei saa ja siihen on ollut myös hyvä keino eli viedä minun naiseus kokonaan pois erilaisin keinoin. Hävittää minun itsearvostus ihmisenä, normaalina seksuaalisena olentona, jne.

Esineellä, joka otetaan esiin tarpeen vaatiessa ei ole mitään arvoa, paitsi se kulissi, joka luo hyvän vaikutelman muille. Tajusin, että edelleen kärsin ja kamppailen olemattomasta olemisestani. Ihan jokaisella elämän osa-alueella.

Edelleen olen siinä tilassa, että minulla ei ole oikeuksia, ei vapautta mihinkään normaaliin. En edes itseasiassa tiedä normaalista mitään, en ainakaan henkilökohtaisessa mielessä.

Äitiyteen ex yritti ja yrittää edelleen päästä käsiksi ja romuttaa senkin, mutta siinä on aina astunut mukaan se kuuluisa eläimellinen leijona-emo, joka suojelee ppoikasiaan ja siihen ex ei ole päässyt käsiksi. Äitiys on oikeastaan ainoa melkoisen ehjä osa minussa. Kaikki muu onkin sitten sirpaleina, hävitetty, hukassa, poissa kokonaan jne.

Luulen hajonneeni persoonana useampaan osaan, en ole varma tästä, mutta monissa tilanteissa olen huomannut, että ikäänkuin toimin ja ajattelen tietyissä tilanteissa eri tavoin, kuin vaikkapa normaalisti tai saatan tehdä asioita toisin, kuin normaalisti riippuen ihan siitä, mikä tilanne on kulloinkin on.

Sitten olen huomannut hyvin lyhyessä ajassa myös sen, miten itse hajoan aina uudelleen exän järjestämien ristiriitaisten asioiden keskellä. Hajoita ja hallitse siis toimii edelleen kohdallani. Sen ymmärsin jo tuolloin avioliiton aikana, kun mietin syytä sille, miksi ex tekee asioita niinkuin tekee ja ymmäsin, että järjestämällä kaaoksen ympärilleen hän pääsee hallinnoimaan koko perhettä mieleisellään tavalla, erityisesti lapsia.

Ymmärsin jo avioliiton aikana tuon exän hallinnan tarpeen minua kohtaan, ja sen miten hän käyttää valtaa minuun nähden. Siihen se ymmärrykseni sitten päättyykin.

Se, että en itse ymmärrä tai tiedosta sitä, että olen vain kohde exälle, joka pitää pitää ns. ruodussa ja tarvittaessa poistaa tieltään, on suojannut minua vuosien aikana monelta, mutta irti en ole päässyt, ja en ole päässyt elämään omaa elämää, en ole voinut toipua, vaikka en varmaan koskaan tule toipumaan täysin tai löytämään enää sitä mikä on tuhottu.

Elinvoimaisesta ihmisestä esineeksi on melkoinen matka ja vaikka satu pinokkiosta onkin kovin lohdullinen, en silti usko satuihin. Mieleeni tulee tällä hetkellä esine, koriste, puinen koriste, hylätty vieläpä.  Ja mitä sellaiselle voi tehdä? Siitä pääsee eroon kun polttaa sen. Jäljelle jää vain tuhkat.

Onpa kiva, hei olen esine. Olin ennen ihminen, tunteva ja tiedostava ja elinvoimainen tuore ihmisen alku. Tänään olen esine, tarpeeton ja ruma ja vanhanaikainen ylimääräinen taakka, josta pitää päästä eroon, jonka ihmiset ovat unohtaneet.

Ja en halua olla esine.