On hyvin vaikeaa miettiä, mitä haluan? Mitä toivon?

Olen kertaalleen jo ikäänkuin menettänyt kaiken, olen kertaalleen senkin hyväksynyt, että olen menettänyt kaiken. Olen kuollut kuvaannollisesti jo kerran. Hyväksyessäni aikanaan sen, etten avioliitosta lähtisi hengissä pois. Se on järkyttävä havainto itselleni, joka edelleen vaikeuttaa minun omaa elämääni, koska kun olen ikäänkuin kuollut, ei kuolleella voi olla tulevaisuuttakaan.

Olen yrittänyt, ja ymmärrän miksei yritykseni ota tuulta purjeisiin. Edelleen olen exän näkymättömissä ohjaksissa, vaikka luulinkin olevani vapaa. En ole vapaa, en niinkauan kun ex saa sanella lasten kautta elämäni kulkua. Hallita edelleen elämääni lasten kautta monin eri tavoin. Yksi hallinnan muoto on edelleen taloudellinen väkivalta, jota ex tekee lasten tarpeiden kautta. Ex edelleen osaa vetää oikeista naruista, näkemättä edes minua. Hän tietää, kuinka edelleen reagoin mihinkin asioihin ja miten. Ex osaa käyttää lapsia tässä hyväkseen.

Lasten kautta ex saa minusta ja elämästäni tietoja. Loput hän edelleen arvailee ja luulee. Ja olen nyt joutunut uuden asian eteen myös omituisten tapahtumien ja sattumuksien vuoksi. Ex kyttää edelleen minua ihan fyysisesti, miten muuten hän voisi tietää, missä ja milloin olen ja esittää ovelia syytöksiään ja luulojaan?

Lapset ovat isänsä välikappaleita edelleen minun elämäni hallintaan. Ja suoraankin tuo kuvatus yrittää sitä, vieläkin. Hän näköjään edelleen kokee minut omaisuudekseen, jota voi hallinnoida. Ymmärsin tuon ikävän tosiasian vasta puhuttuani asiaan perehtyneen ihmisen kanssa. Hän sanoi ,että semmoinen pitää pyrkiä katkaisemaan heti, välittömästi.

Mutta, kun on pakko pitää yhteyttä exään, lasten asioissa. Niinkauan kunnes joku muu tekee ja joku muu ei ole lapset itse. Sitäkin nuo raukat joutuvat tekemään, olemaan omien asioiden viestinviejinä ja haluan sen loppuvan. Eron jäkeinen tilanne on edelleen päällä, mikään ei ole vuosien aikana muuttunut.

Jotenkin jäin yksin tasapainoilemaan lasten kanssa vai oliko tilanne silloin edes vähän parempi? Taisi se olla, mutta jälleen on niin huono tilanne ja pahemmaksi tuntuu vain menävän. Kuka kärsii lisäkseni siitä? Lapset, jotka voivat oikeastaan huonosti, hekin. Osa vähän paremmin, osa vielä huonommin. Kun kuuntelen lasten juttuja ja puheita, oma huoli herää jo ihan toisten turvallisuudenkin puolesta, kun minulta kysyy, että saako tappaa suojellakseen? Olen jotenkin järkyttynyt kysymyksestä, pienen lapsen suusta.

Onneksi hätäni lasten asioissa on kuultu .Kyse kun ei ole pelkästään näkyvästä vanhemmuudesta, siitä miten homma pelaa arjessa tai siis miten ei pelaa isällään. Tässä edellisen viikon aikana olen jälleen kerran todistanut sitä, miten isänsä saa lapset puhuttua minua vastaan ja vieritettyä pienimmätkin syyt minun harteille, syyllistäen minut omista virheistään, joita tekee itse jatkuvasti.

Lapset ovat oppineet itse myös syyllistämään aina jonkun muun, kun itse tekevät jotakin väärin. AIna löytyy jokin tekijä ja syy, jolla he oikeuttavat tekonsa, aina vika on jonkun muun. Se on väärin.

Lasten isän hallinta minua kohtaan onkin monisyisempi juttu kuin olen uskonutkaan. Ei riitäkään pelkkä fyysinen etäisyys, kun hän on minuun iskostanut paljon sellaista mikä ei edes päällepäin näy. Kuten minun syyllisyys kaikista ja kaikesta. Minussa asuu näyryytyksen ja häpeän pelko, fyysisen rangaistuksen pelko, kuten myös nyt tiedän sanankin, manipuloinnin pelko, jolla hän onnistui kaiken kääntämään minun teoiksi ja sanoiksi, vaikken olisi ollut edes paikalla tai muuta ihan uskomatonta. Tajusin, että ex on edelleen ohjaksissa minussa, halliten edelleen kaikkea minussa, jokaista elämäni osa-aluetta ja irti pääseminen tuntuu nyt kovin vaikealta.

Minulla on paljon sellaisia alitajuisia rajoitteita, jotka estävät minua toimimasta. Vuosikausien manipulointi on tehnyt tehtävänsä ja en ole moniakaan asioita osannut kuin ihmetellä, että mikä estää tai mikä minua rajoittaa, kun olen kuitenkin ns. vapaa.

Tajusin jutellessani ammattilaisen kanssa, etten ole vielä vapaa ollenkaan. Ex siis edelleen hallitsee minua. pelkkä fyysinen ero ei ole tuonut vapautta.

Ja tässä kohtaa en enää pärjää itseni kanssa, koska huomaan, että exän manipulointi on kohdentunut ihan jokaiseen asiaan minussa. Toimin edelleen monissa tilanteissa sellaisella automaattiohjauksella, ihan kuin olisin hypnotisoitu ja irtikään en pääse. Tosin, nyt kun itse tiedostan, saattaa ehkä toivoa ollakin olemassa ?Ja kun en ole yksin enää tämänkään asian kanssa.

Miten sitten tuo ex edelleen vaikuttaa elämässäni? Miten tuo hallinta näkyy? Sosiaaliset suhteeni ovat lähestulkoon nollassa edelleen. Omat lapseni hyökkävät syyllistäen kimppuuni, mikäli tietävät minulla olleen jotakin sosiaalista elämää, kuten tässä viikonloppuna kävi. Sain todella katua, että ylipäänsä toteutin omaa toivettani ulkona syömisestä ja heränneestä kiinnostuksesta erästä leffaa kohtaan. Ei ollut ollenkaan mukavaa kuunnella yhden lapsen uhkailua, kiristystä ja syytöksiä kun hän kuuli, mitä olin tehnyt. Hän uhkaili välien katkomisella jne. Vain siksi, että kävin elokuvissa ja syömässä hän ei ollut onnistunut määrittelemään minulle minun elämääni hallinnoiden tapaamisia, jotka eivät toteutuneet, koska hän saneli minulle, missä ja milloin hän haluaa minua tavata ollessaan isän luona.

Eli lapseni jatkavat sitä samaa ikävää kohtelua miten ex kohteli minua. Minun elettävä lasteni kanssa kuitenkin, ja siksi vältän jokaista sellaista asiaa, jonka olen kokemuksen kautta oppinut, että lapset hyökkäävät päälleni samoin kuin ex syyllistäen minut, aikuisen ihmisen omasta elämästä.