Jotain pitäisi keksiä, noin niikuin te-toimiston väen puolesta. Puolipäiväisiä töitä ei ole alallani ja toisekseen en todellakaan ole työkuntoinen omalle alalleni. Osaamiseni rajoittuu todella kapealle alueelle ja kukaanhan ei huoli töihin kuin rautaisia oman alan osaajia, joilla työkokemusta pilvin pimein ja kaikkea muuta koulutusta siihen päälle.

En usko, että kukaan huolii töihinsä pelkkää ihmistä.

Koulutus tietysti olisi väylä, mutta mitä se sitten käytännössä merkitsee? Opintolainaa jälleen ja edellistäkin lainaa on vielä monta vuotta maksettavana. Ei kovin houkuta ajatus, mutta. Niin, en tiedä tosiaan yhtään ja kun en minä tiedä, ei tiedä kukaan muukaan, paitsi tietysti tuo te-toimiston väki, joka kaikessa asiantuntevuudessaan yrittää nöyryyttää ja kyykyttää. Mitä sitten, jos en täytä aktiivisuusehtoa? En todellakaan ala mitään hölynpölynkurssia tekemään omalla koneella, joka ei pyöritä kunnolla mitään ohjelmaa, saati videoita, joita tuolla kurssilla kuulemmaa voi katsella. Sama virkailija tuumasi myös, että jotkut käyvät sitten ne videot katsomassa kirjastossa. No niin, tulisi kurssille hintaa enemmän kuin siitä saatava hyöty työttömyyskorvauksen pysyessä ennallaan. Kun tästä ajelen autolla kirjastolle ja takaisin, ei riitä 10 euroa bensiinin ja jos viitenä päivänä erikseen lähden vielä kirjastolle nettiviedeoita katsomaan, menee miinuksen puolelle ja reippaasti.

Jotain kyllä pitäisi tehdä, mistä saisi sitä palkkaakin. Mutta, mitä? Persettäkö myymällä sitä rahaa saa? No, ei minusta ole siihenkään, joten unohdetaan se vaihtoehto.

Yrittäjyys on poissuljettu, koska ei ole edelleenkään puolisoa, joka osallistuisi tarvittaessa myös kodin laskuihin, ainakin alkuun. Vaikka saisikin starttirahaa sen pari kuukautta, pitäisi siinä parin kuukauden aikana nopeasti saada yritys pyörimään omillaan ja se on mahdotonta yksin. Kuten oli aiemminkin. Se on kokeiltu ja yksin se on helvetin vaikeaa, jo senkin vuoksi, että lapset tarvitsee kaikenlaista, vaikka itse pärjäisinkin pyhällä hengellä. Ja kun edes voi luottaa lasten isään lasten asioiden taloudellisessa hoitamisessa, niin turhaa sekin ajatus olisi viedä yhtään pidemmälle.

Sairasloma työttömyydestä taitaa jäädä ainoaksi vaihtoehdoksi, mikäli järjetön halu työllistää tai saada minut tilastoista pois oikeammin ja samalla pois tämän virkailijan kynsistä.

On se vaan jännä, miten yksi ainoa avioliitto ja ero saa tällaistä jälkeä aikaan itsessäni. Vuosikausia yritän yksin pärjätä, edetä elämässä välittämättä itsestäni ja voinnistani sen kummempia. Ja nyt sitten opettelen välittämään, niin se pitäisi virkailijan mukaan tehdä nöyryyttävästi osallistumalla heidän työnhakuvalmennuksiin, vaikka en sellaista tarvitse. Mikään valmennus ei auta minua parantumaan tai toipumaan elämästä, se todellakaan tue yhtään vointia parempaan, vaan päinvastoin, ajaa entistäkin alemmas nöyryytyksien suossa, joita olen joutunut kokemaan jo ihan tarpeeksi. 

Olkoon aktiivisuusehto täyttämättä, en välitä siitä. Ollaan sitten vielä ahtaammaalla, sama summa kaitten se on, mikä tulee sairausloman ajalta ollessa työttömänä, joten ihan hyvä totutella vielä tiukempaan taaloudelliseen tilanteeseen. Onneksi lemmikki on jo vanha ja se alkaa vedellä viimeisiä, on sitten yksi suu vähemmän ruokittavana, vaikkei se nyt kuukudessa paljoa viekään, mutta säästöä sen on sitten sekin. Kuulostaa julmalta, välitän eläimestä paljon, ja sen poismeno olisi jotakin kamalaa, mutta köyhällä ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen, ja eläimen pito on ylimääräistä.

Kuten on paljon muutakin. Auto on ylimääräinen, mutta lasten harrastuksen vaativat autoa, matkat ovat pitkiä ja meillä ei ole sellaisia suhteita harkkakavereiden vanhempiin, että kehtaisin pyytää kyytiä ja toisaalta, kukaan ei asu lähellä. ei edes niin että olisi matkan varrella. Joten auto perusteltua pitää ja lapset tarvitsevat myös kyytinsä kouluun, matkaa on senverrran paljon meiltä ja linja-autolla olisi kohtuuton kulkea, kun pitäisi jo niin aikaisin lähteä pysäkille ja tuo uni on tärkeää ja iltaisin kun ei uni tule taas muista syistä johtuen, niin yhtälö on jotenkin mahdoton.

Vaikka nämä lapset pärjäisivät yksin muutaamia tunteja koulun jälkeen siltikin oma työnteko tuntuu mahdottomalta tavoitteelta ainakin sen suhteen, miten sitten pystyisin yhdistämään lasten harrastukset ja minun työsskäynnin. Väistämättä jäisi suurin osa harkoista käymättä ja se ei taas aja asiaansa. Olisi eri asia, jos minulla olisi ystäviä, sukua tukemassa niinkuin lasten isällä, joka ei taas turvaudu ,vaikka voisikin ja sen takia lasten harkat jäävät välistä isän työvuorojen vuoksi, kun hän ei viitsi pyytää vanhempiaan kuskaamaan lapsia, vaikka heillä aikaa olisikin.

Pitää odottaa vielä monta vuotta, että pääsen tekemään oman elämän ratkaisuja. Asiat kun ei ole niin yksinkertaisia, kuin niiden voisi olettaa olevan. Kun olen täysin yksinäinen, ilman tukiverkostoa, niin tietyt asiat elämässä on vain kyettävä hoitamaan sitten yksin. Ja jo se pelkästään estää minua työllistymästä. Kuka sitten mahdollistaa lasten opinnot ja harrastukset ja kouluunviennit ja haut? Ei kukaan ja lapset jäisivät oman onnensa nojaa, kuten he ovat heitteillä isällään hänen työnsä vuoksi. Ovat liian paljon keskenään, yksinään siellä ja sitten juuri harkkapäivinä isä vie heidät mummolaan, joka ei kiusallaan varmaan vie lapsia harrastuksiin, kun on liian laiska tai ajttelee, ettei hänen tehtävänsä ole kuskata lastenlapsia minnekään.

Vituttaa tämä kaikenlainen ongelmien olemassa-olo ja se, ettei niille asioille voi oikeastaan mitään. Lapset menevät kaikessa edelleni, kuten aina. On tilanteita, kun joudun valitsemaan itseni ja lasten väliltä ja kyllä lapset vie aina voiton. Niin olen valinnut aina. Ja tulen jatkossakin valitsemaan.

Olen vuosien aikana yrittänyt tehdä töitä, enemmän ja vähemmän. Mutta aina sitten joku lapsista kärsii sen vuoksi ja se ei ole oikein ketään perheenjäsentä kohtaan. Olen todennut tämän kotonaolemisen parhaimmaksi vaihtoehdoksi olla läsnä ja saatavilla lapsille ja mahdollistaa heille heidän elämänsä paras mahdollinen hyvinvointi tukemalla harrastuksian ja koulunkäyntiä sekä sitten vielä kuskaan kavereille tarpeen mukaan, ainakin näin talvella kun pyörällä on vaarallisen liukasta liikkua.

No, hieman olen poissa tolaltaani tuon työnvälityksen kanssa. Pakko se on kuitenkin jotenkin yrittää vähän edes esittää kiinnostunutta, vaikkei tällä hetkellä kiinnosta työt pätkän vertaa, juuri sen vuoksi, että olen juuri päässyt itseni jäljille myöskin, olen päättänyt antaa mahdollisuuden itselleni myös eheytymiseen jaa sen jälkeen voin uudelleen miettiä näitä työllistymisjuttuja. Sanoinkin virkailijalle, että tarvittaessa saan sen sairausloman työttömyydestä, niin ei tarvitse minua minua ahdistella, en tosin sanonut tuota ahdistella mutta ajattelin niin mielessäni.

Mutta, työhön minua ei motivoi mikään typerä verkkokurssi, tai muu vastaava sonta, jota minulle tarjosi ihan siinä ohimennen vain. On se kumma, ettei ihmiseen itseensä luoteta, kun en koe olevani työkykyinen, niin miksi pitää väkisin vielä tiristää, josko minusta vähän irtoaisi haluja työhön? Olenko suuri pettymys? Onko se ihme, että väkivalta ja kiusanteko on tehnyt minusta ihmisraunion? Syytön olen kokemuksiini. Sori.

Työkokeilu olisikin ihan jees, jos työtä todellakin voisi vaan kokeilla, mutta tiedän kuinka työkokeilijat kulutetaan loppuun ja uutta pukkaa heti tilalle ilmaiseen työhön ja näin korvataan se oikea palkansaaja. Varsinkin pienissä yrityksissä, joissa työvoima todellakin maksaa maltaita ja jokainen ylimäätäinen käsipari on tervetullutta ilmaiseen työhön. En halua tukea sellaista, jossa työnantaja ei ole velvollinen sitoutumaan mihinkään, paitsi osallistumaan kyykytykseen riippumatta siitä, mitä tämä työkokeilija olisi kyvykäs tekemään ja kokeileman. Työnantaja ei kykene välttämättä joustamaan, koska puuttuvä käsipari onkin tarkoitus korvata tällä työkokeilijalla, joten yrityksellä ei ole varaa joustaa työkokeiljian suhteen, jonka varaan osa tulosta on laskettu ,että on se yksi ilmainen työntekijä tekemässä osan työstä, josta pitäisi oikealle työntekijälle maksaa palkka, oikea palkka.