Olen jo monta monituista vuotta yrittänyt säästää pienen pieneen lomamatkaan ja jokainen vuosi on tullut eteen niitä yllättäviä ja täysin puuntakaa tulleita yllätyksiä, joihin sitten säästöt olen joutunut laittamaan. Vuosi sitten yhden tenavan lemmikin lopetus sekä hajonnut tiskikone sekä lasten harrastuskulut veivät vuoden säästöt. Nyt en ole edes mitään yrittänyt säästää, koska se on aina aiheuttanut vain turhan pettymyksen.

Eron jälkeen yritin monta vuotta säästää lomaan lapissa, mutta käytännön toteutus on aina kaatunut sitten taloudelliseen mahdottomuuteen. Sen haaveen hylkäsin toivottomana. Sitten tuli ajatus edes risteilystä lasten kanssa, mutta se kaatuu aina siihen puuttuvaan passiin, sekä käytännön hankaluuksiin muutoinkin. Kaksi hyttiä ehkä riittäisi, kahdella autolla tai sitten kuljetus lisämaksusta. Hankalaa ja todennäköisesti lasten isä laittaisi kapuloita rattaisiin reissun suhteen, vaikka itse on vienyt lapsia ulkomaille ilman minun lupaani juurikin risteilemään. Viime syksynä hän olisi halunnut viedä lapset kesken kouluviikon, ja lasten olisi pitänyt olla pois koulusta ja sitten hänen epätasaarvoinen kohtelunsa eritellä lapset, siis omat lapset niin, että hän haluaa viedä lapset mutta kustannukset olisi minun pitänyt maksaa, joten ei käynyt. Ei käynyt myös sen vuoksi, ettei lasten koulupoissa-olot turha takia häiritse jo nyt huonosti sujuvaa koulunkäyntiä tulosten perusteella.

No, risteilykin on täysin mahdoton ajatus toteuttaa sen kalleuden vuoksi. Ei riitä se 100 euroa per nuppi, ja kun nuppeja on on enemmän kuin tarpeeksi, voi tuollaiset unelmat haudata kokonaan minun osaltani. Ja ei ole reilua lasten jäädä rannalle ruikuttamaan, hekin ovat odottaneet pientä lomaa kanssani jo vuosia, ja joutuvat odottamaankin vielä. Köyhän ei tarvitse lomailla. Köyhä voi varojen salliessa mennä metsään paistamaan makkaraa, samoamaan luontoon. Mutta itse inhoan makkaraa yli kaiken, inhoan kylmyyttä ja märkyyttä, jota tässä maassa riittää. Pukeutumiskysymus niille, joilla on varaa hankkia ne vedenpitävät ja lämpimät varusteet sinne metsäretkelle. Ja sanomista tulee lasten isän taholta, mikäli lapset minun luona pilaisivat isän ostamat talvivarusteet noella tai muulla metsästä tarttuvalta lialta, joten ei houkuta.

Suksia on olemassa yhdet kappaleet, luistimia ei riitä koko porukalle. Joten emme voi mitään koko porukalla harrastaa. Iltäkävelyllä käymme silloin tällöin, mutta muutoin joudumme olemaan kotona. Aina kaikki lasten ehdotukset ja omat ideat kaatuvat rahan puutteeseen ja siihen, että koko porukan vieminen jonnekin maksaa maltaita, emme mahdu siihen normiin kaksi aikuista ja kaksi lasta. Aikanaan olisin vienyt porukan kylpylään, mutta homma kaatui siihen, ettei samaan hotellihuoneeseen saanut majoittua niin montaa lasta ja yksin en olisi kyennyt jakautumaan kahteen huoneeseen.

Lomailu olisi mukavaa vaihtelua arkeen, ja ei auta vaikka seinät kaatuu tasaisin väliajoin päälle. Loma ei ole mahdollista kohdallani, ei yksin eikä lasten kanssa. Turha toivo. Työtön ei lomaile, muttei myöskään työssäkäyvä ainakaan minun kohdallani. Palkkani ei mitenkään riittäisi ja lomia nyt olisi turha odottaa ensimmäiseen vuoteen. Joten parempi kun en ajatele asiaa ollenkaan., säästyn itse mielipahalta ja pettymyksiltä ja yritän keskittyä vain arkeen, puuduttavaan arkeen jossa ei yleensä mitään iloja ole, ellen tekopyhästi keksi asioita, jotka muka tuovat iloa.

Ilon teeskentely on jokseenkin helppoa, itselleen on helppo valehdella, että jokin tekeminen toisi jotakin iloa. Totuus on, että tekeminen vie vain ajatukset toisaalle, itse tekemiseen. Toki sitten vaikka käsityön valmiiksi saaminen tuo ilon sen saajalle ja itselleni tulee hyvä mieli, mikäli saaja pitää siitä, lähinnä villasukista. Mutta, onko elämäni yhtä villasukan neulomista sitten?

Onko elämäni yhtä käsityötä? Kotitöitä? Lasten tarpeisiin vastaamista? On, sitä nyt tuntuu olevan. Muuta ei ole elämässäni ja ilman rahaa muuta ei ole tulossakaan.

Olen kotona, yksin päivät pitkät. Se on puuduttavaa, kun ei ole mitään muuta kuin koti. Ja arjen ongelmat, joihin pitää löytyä aina ratkaisuja. Kuten siihen, että pitää olla kahdessa paikassa yhtäaikaa kun lasten harrastusten ajat menevät päällekäin ja vielä täysin eri suunnissa lääniä. Tänään on sellainen päivä, ja ahdistaa jo etukäteen, miten illalla saan lapset vietyä niin, että pääsevät omiensa pariin.

Sitten on nämä harrastusten vaatimat vanhempien velvollisuudet osallistua varainkeruuseen ja sekin osuu jälleen samana aikaan yhden lapsen harrastuksen kanssa. On ikävää, jos lapsen harkat jäävät välistä pois vain sen vuoksi, etten voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Mutta, minkäs teet? Olen yksin, lasten isää ei kiinnosta osallistua lasten harrastusasioihin kuin pakon edessä maksuihin, jotka maksaa niistä lapsista, jotka hänen kirjoillaan on, tämäkin on jo todella vaikeaa isälle ja aina kysyy minulta uudestaan ja uudestaan maksanko harrastusmaksuja, mutta nyt minulle on kerrottu, ettei ole minun vastuulla, koska se on isän tehtävä ja pitkin hampain sitten näitä maksuja on tämän syksyä maksanut, ainakin yksi muistutus on jo tullut asiasta ja en todellisuudessa tiedä edes, onko isä maksanut vaiko ei harrastusmksut, ja jos ei ole, niin on syyksi laittanut minut ja minun vastuuttomuuden ja on kertonut todennäköisesti koko kylälle, miten en osallistu lasten harrastusmaksuihin vaan jätän ne maksamatta ym.

Sain yhdeltä lapselta kirjan joululahjaksi, aloitin sen ja jatkan jälleen kun lapset ovat isällään. Kirjaan keskittyminen vaatii näköjään ihan oman aikansa, jota minulla ei ole niillä viikoilla, kun lapset ovat kanssani. Haluan, että kirjan lukuhetket ovat ihan omaa aikaani, ilman häiriötekijöitä ja nythän se on mahdollista, vielä.

Koko ajan eron jälkeen minusta on tuntunut siltä, että eläisin elämääni puolikkaalla, vajaalla teholla. Niillä viikoilla, kun lapset ovat luonani, elämäni tuntuu oikealta ja täydeltä, nautin elämästä täysillä, vaikka onkin ollut paljon haasteita ja raskaita asioita lasten elämässä, silti olen kyennyt olemaan täysillä äiti heille. Olen vuosikymmenien aikana kasvanut tuohon äitiyteen ja se onkin ainoa asia, mikä elämässäni kantaa, mistä voin kokea onnistumista ja eläväni.

Sitten on se toinen, ne viikot kun lapset on isällään. Elämäni on täysin tyhjää, vailla mitään sisältöä. Yksinäisyys ja hiljaisuus talossa on jotakin uskomatonta. Jokainen viikko, kun lapset on isällään, elämästä putoaa pohja pois, minulla ei yhenäkin ole mitään virkaa, olen täysin tyhjä ja ikäänkuin en olisi edes olemassa.

Olen yrittänyt kaikenlaista, miten täyttää päivien tyhjyyttä. Mutta en vain saa otetta elämään ilman lapsia. Aikuiselle en halua olla mikään keinoemo, en siis halua passata miesystävääni kuin lapsia. AIkuinen osaa itse huolehtia itsestään, joten syököön mitä syö, kun lapset eivät ole paikalla. Itse yritän säästää nekin rahat niille viikoille, kun lapset on jälleen luonani. Säästötalkoisiin joutuu myös luonani koko aikaisesti asustelevat, ja vähän kerrallaan on alkanut huomata säästäväisyyden kannattavan.