Syytöksiä, huonoja arvailuja, valheita, luulottelua jälleen. Sitä se on aina näköjään näiden tapaamisten kanssa sitten isän kanssa. Ja sitten kun minutkin syyllistetään samaan syssyyn, vaikka nyt tiedän, että olen tehnyt oikein lasteni kanssa. Vuosia tein väärin, alistuessani kaikkeen siihen isän mielipuoliseen vedätykseen ja tuin lapsia siihen samaan, alistumaan.

Lapsilla on oikeutensa elää täysipainoista, omanikäistä elämäänsä eikä miettiä aikuisten välejä, tai sitä kumpi aikuinen on vastuussa milloin mistäkin. Meidän tilanteessa vain se aikuisen vastuu lapsista on jakaantunut yksin minulle, samoin velvollisuudet. Lasten isä napsii sitten lasten rahat ja kaikki muu lasten elämässä jää varjoon ja pois. Lapset sanovat minulle hyvin usein, ettei isänsä välitä heistä. Ja en ole enää väittänyt vastaankaan, en sen jälkeen, kun nuorinkin sanoi minulle, että miksi valehtelen heille, kun he tietävät itsekin, ettei isä heistä välitä ja liuta asioista tuli samaan lauseeseen asioita, mitkä isälle tärkeitä ja lapset tai heidän asiansa ei ollut siinä.

Tällä kertaa isän syytökset menivät ohi korvien, koska tiesin, että olin jo etukäteen tehnyt hänen valheensa tyhjäksi, olen saanut kerrottua jo etukäteen myös minun näkökulmani, minun ei tarvinnut siinä hetkessä alkaa puolustautua, ei selitellä. Kiitos joillekin ihmisille, jotka kertoivat minulle miten taltioida kirjalliseen muotoon minun ja lasten isän välinen kommunikointi tekstiviestein.

Aiemmin en voinut mitenkään todentaa isän juttuja valheiksi, nyt pystyn sen tekemään. Se on lasten etu, että tällä hetkellä heidän hätä on otettu todesta. Mutta, se minua pelottaa, miten jatkossa isän köytös lapsiin kohdistuu ja mitä kaikkea isä keksii, nyt jo isä on käskenyt lapsia valehtelemaan ja laittanut sanoja lasten suuhun. Lapsen oma paha olo ja ongelmat jäävät näin pimentoon ja lapsi ei saa apua, mitä tarvitsee.

Onneksi en ole nyt yksin tässä ihmeellisessä maailmassa, jossa jo monta vuotta olen joutunut tasapainoilemaan lasten edun ja isän välissä. Olen huojentunut jotenkin ja se on näkynyt suurena väsymyksenä, nukahdan jopa sohvalle ennen aikojani ja viime yönä nukuin peräti 12 tuntia. Ja heräsin hyvin nukkuneena.

Ainoa, mitä tästä nyt seuraa, on isän kaltoinkohtelun lisääntyminen pienempiin lapsiin nähden. Pienin jo pelkää kaikkea sitä,mitä isänsä tekee hänelle ja pelkää isänsä raivoamista ja huutoa. Sitä ei kukaan pysty kuvittelemaan, ellei ole itse sitä kokenut. Se on pelottavaa jopa aikuiselle,saati lapsille.

Isä on uhkaillut lapsia monilla tavoin jo pitkään. Yksi pelottava uhkaus peliriippuvaiselle lapselle on pelikoneen pois ottaminen kokonaan kostona siitä mitä lapsi on puhunut elämästään isän luona minulle ja muille. Nyt jo isä oli käskenyt lapsen valehdella sosiaalityntekijöille pelaamisestaan ja jo keväällä viimeksi lapsi itse kertoi kärsivänsä liiasta pelaamisesta, jota ei osaa itse säädellä ja aikuisen vastuuhan se onkin. Kun ei aikuisetkaan kaikki kykene hallitsemaan pelaamisiaan. Samainen lapsi on kertonut isänsä väkivaltaisesta kohtelusta lemmikkiä kohtaan, lapsi pelkää ja säälii tuota eläintä eikä ymmärrä, miksi isä kohtelee lemmikkiään huonosti. Toinen asia, mitä lapsi pelkää on se, että isä ottaa puhelimen pois ja lapsi ei saa pitää yhteyttä kavereihin tai minuun ollessaan isän luona. Tätä on tapahtunutkin usein, jo vuosien ajan ja yleensä lapset soittavat minulle heti, kun isä poistuu talosta ja lopettavat puhelun sanoihin, isä tuli, heippa. Se kertoo minulle sen, minkä olen jo kuullutkin, eli isä edelleen saa raivokohtauksen lasten pitäessä yhteyttä ihmisiin, ja minuun ollessaan isän luona. Lapsi pelkää myös isänsä sulkevan hänet huoneeseensa ja kerroin, ettei niin saa tehdä ja lapsi pääsee kyllä sitten kouluun, jossa pitää kertoa sellaisista asioista aikuisille, jos ei saa puhelintaan käyttää ja soittaa minulle.

Jatkossa on tiedossa hyvin hankalat viikot lasten kannalta. Turvattomat ja pelottavat. Pienin pelkää isänsä reaktioita ja kaikkea sitä, mitä isä mahtaa tehdä hänelle. Mutta toivon, että tilanne ratkeaisi positiivisesti, jotenkin lapset voisivat kokea turvallisuutta, elää lapsen elämää myös isän luona, mutta se ei taida olla mahdollista.

Jos olisin aikanaan itse tiennyt lasten oloista isänsä luona, olisin jo silloin yrittänyt toimia heidän edukseen. Mutta lapset eivät puhuneet ongelmistaan, osa jopa luuli sitä elämää isän luona normaaliksi ja syyttivät minua kaikista heidän kokemistaan ongelmista. Olinkin syyllinen, mutta minulla ei ollut mitään tietoa heidän kauheista oltavista siellä. En voinut kuin omilla viikoillani yrittää tehdä sen, minkä äitinä voin vastaten heidän hätäänsä.

Nyt kun olen kuullut vähän näitä tällaisia erikoisia erojuttuja, olen kuitenkin kiitollinen siitä, että lapset ovat saaneet pitää elämässään molemmat vanhemmat, ovat itse voineet muodostaa oman käsityksen molempien vanhempien kanssa elämisestä, vaikka ovatkin joutuneet vuosia elämään sellaisessa omituisessa ristipaineessa ja ristiriidassa kahden kodin niin erilaisessa ilmapiirissä.

Nyt kun nuoremmatkin lapset alkavat olla isoja, heille ei enää riitä toisen kodin kylmä ja vihamielinen ympäristö, jossa lapsen elämää ei tueta ikäkauden mukaisesti. Heitä lapsia ei tueta missään asiassa oikeastaan, päinvastoin. Lyödään lyttyyn, arvostellaan ja vaaditaan olemaan näkymättömiä omassa kodissaan, jotta toinen vanhempi saa rauhassa keskittyä lääkkeiden tuomaan hyvään oloon sekä nukkumaan kyetäkseen käymään töissään, joka sekin osaltaan hankaloittaa lasten omaa arkea, koska toinen vanhempi näin jättää lapset heitteille ja esimerkiksi harrastukset jäävät lapsilta pois silloin kun isä niin haluaa.

Lapset oireilevat kukin tavallaan. Olen itsekin niin turtunut heidän asioihin, että joskus tuntuu, että itseltäkin on hämärtänyt jo se, mikä on normaalia ja mikä ei. Tähän tarvitse apua itse, erottamaan sen, mikä on normaalia ikäkauteen kuuluvaa ja mikä taas pahaa oloa. Itse kovin mielelläni selitän monia asioita normaaleiksi ja ikäkauteen liittyviksi jutuiksi kykenemättä ilmeisesti näkemään sitä, mikä ei ole enää normaalia.

Kouluhaluttomuus, se ei ole normaalia tai tekosyiden keksiminen ja kipeäksi tulemisen toiveet kielivät väsymyksestä. Enää ei riitä se, että vaikka minun luona pidän kiinni riittävästä levosta unesta, ja vaikka vaadin sänkyyn ajoissa, ja vaikka pidän kiinni ulkoiluista, harrastuksista jne. Arjen jutuista ja ruokailut meillä on säännöllisiä jne. Se ei enää riitä, kun se sama tulisi olla myös siellä toisen vanhemman luona.

Tällä hetkellä lapset siis palautuvat jokseenkin kahdessa viikossa, pääsevät normirytmiin niin syömisten kuin nukkumisten kanssa ja kouluun meno helpottuu, niin silti aina aloitan alusta jokainen oma viikkoni näistä asioista. Ja lasten toinen toistensa kohtelu on kauheaa kun he tulevat toiselta vanhemmaltaan. Se on ymmärrettävää sen suhteen, miten kuulen isänsä kohtelevan ja puhuvan lapsilleen siellä ja kuinka isä kannustamalla kannustaa riitaan sisaruksien välillä sekä aiheuttaa toimillaan jatkuva kateutta sisaruksissa suosimalla yhtä ja mollaamalla muita. Kun meillä kohtelu on tasapuolista, en halua ketään sisaruksista asettaa paremmuusjärjestykseen missään asiassa, jokaista kohtelen samanarvoisesti ja yritän olla mahdollismman reilu jokaiselle, riippumatta siitä, mikä on nokkimisjärjestys isän luona.

Isän luona isä on kuningas ja hänellä on palvelijoita, alamaisia jotka eivät saa kyseenalaistaa, eikä nousta vastaan millään tavoin. Yritykset rangaistaan ja kostetaan lapsille pitkälläkin aikavälillä. Jopa niin, etteivät lapset itse ymmärrä yhteyttä omiin sanomisiin tai tekemisiin. Yleensä isän luona kaikki sujuu hyvin silloin, kun lapset ovat näkymättömiä ja tarpeettomia ja huomaamattomia omissa huoneissaan. Ja tulevat esille, kun isä tarvitsee kulisseja.

Isän motiivi pitää osa lapsista kirjoillaan puhtaasti vain raha. Suuren palkan lisäksi isä sa näistä lapsista mukavan summan, joka mahdollistaa hänelle itselleen mm. auto,-ja talolainan sekä paljon muuta kulissiensa ylläpitoon. Lapsiin isä ei käytä näitä lasten menoihin tarkoitettuja summia, vaan maksattaa minulla kaiken lasten tarpeet. Tämä on yksi suuri ongelma omassa elämässäni, kun kaikki roposet menevät todellakin lasten perustarpeisiin ja sitten esim. nämä minun luonani asuvat jäävät ilman monista jutuista, koska raha ei aina riitä. Isä ei ole osallistunut lasten elämään taloudellisesti oikein mitenkään ja hän ei ymmärrä, että myös hänen pitää sitä tehdä.

Isompien lasten kohdalla paha olo on ollut näkyvää, ja sitä samaa on näkyvissä jo pienimpien kohdalla. Niiden lasten elämä on kääntynyt positiiviseksi, jotka luonani asuvat tapaamatta isää. Heidän elämä on rauhoittunut ja he ovat päässeet elämässä eteenpäin ja vaikka paha olo onkin, he ovat päässeet sitä purkamaan ja ovat löytäneet jonkinlaisen yhteyden itseensä ja pystyvät keskittymään siihen, mikä on heidän ikäkauteensa kulloinkin tärkeää. Samaa haluan nyt nuorempienkin kohdalle, että pääsivät keskittymään jokainen siihen omaan elämäänsä ikäkauteen kuuluvalla tavalla ja oppimaan elämään normaalisti.

Jos olisin tiennyt kaiken sen, minkä tiedän tänään, olisin yrittänyt kovemmin ja toisella tapaa lasten parasta. Oma syyllisyyden kokemukseni kuitenkin esti minua toimimasta, samoin se pelko siitä, mitä lapsille isän toimesta sitten tapahtuu ja sitten se isän kosto niin minulle kuin lapsillekin. Olisi ollut aivan kamalaa, mikäli välit olisivat katkenneet minuun täysin. Onneksi niin ei ole käynyt, vaan välit lapsiin on pysyneet. Sen on taannut tiukasti pidetty sopimus vuoroviikoista.