Huoh, kumpa kaikki muuttuisi paremmaksi lasten kannalta ja helpottaisihan se myös omaakin elämää ja pääsisin vihdoin keskittymään itse elämiseen kuin tämä tällainen tilanne, koko ajan epävarmuutta monista asioita. Huoli, joka puskee läpi jokainen päivä.

Vaihtopäivät ovat lapsille raskaita, niin myös itselleni. Lähetän lapset viikko toisensa jälkeen suden suuhun ja se omaa oloa helpota yhtään tietäessäni heidän kärsivän isänsä luona. Sopimuksista on vain pidettävä kiinni, riippumatta siitä, millaisiin oloihin lapset menevät. Henkistä väkivaltaa kun ei mitenkään pysty todentamaan ja kun lapset on pelottelemalla saatu hiljaisiksi, he eivät puhu kenellekään asioistaan, paitsi minulle. Onneksi edes minulle, vaikken heitä voikaan auttaa isänsä luona, voin vain kuunnella hiljaa ja toivoa parasta.

Itselleni tunteista puhuminen on todella vaikeaa, yritän kannustaa lapsia tunnistamaan omat tunteensa ja viikko toisensa jälkeen annan heille luvan tuntea ja näyttää tunteensa ja kannustan kertomaan niistä. Kaikenlaisista. Meillä saa vapaasti olla tunteva ihminen, ilman pelkoa nöyryytyksestä, jota isän luona tapahtuu. Eräs lapsista sanoikin, ettei voi isän luona näyttää tunteitaan, koska isä alottaa sen kiusanteon heti. Tiedän omasta kokemuksesta mitä tuo lapsi tarkoittaa.

Vuosia on kulunut viikkoviikko systeemillä. Joskus oli jopa parempi aika, lapset saattoivat voida vähän paremmin, koskaan he eivät ole kuitenkaan voineet hyvin. Ei niin hyvin, kuin olisi ollut mahdollisuus. Olen tähän asti tehnyt sen, minkä voin, mutta samaa ei tapahdu isän luona ja se on hyvin harmi lapsille. En voi auttaa tai tukea lapsia isänsä luona ollenkaan, tiedän vain jäävuoren huipun kaiksita niistä epäkohdista, mitä siellä kulissien sisällä sitten tapahtuu.

Ongelmat, joihin törmään törmään arjessa päivittäin, ovat pienempiä ja vähän suurempia mutta mikään asia ei toimi kuten normisti eroperheissä toimii. Ei riitä, että teen itse kaiken niinkuin olen ohjeeksi saanut, pidän kiinni sopimuksista jne. Kun toinen vanhempi jatkuvasti yrittää luistaa sopimuksista, muka unohtaen ja muka niin ei ole sovittu tai hän ei ole tiennyt jne. Asioita isälle monesta suunnasta kerrottu, miten pitää toimia mutta hän ei kunnioita, koska sopimukset on hänen mielestään rikkomista varten.

Isälle olisi helpompaa pitää kiinni sovituista, mikäli ne olisivat kirjattuna todistajien kera paperille. Kaikki, mikä ei ole paperilla ja niitäkin jotka on, isä yrittää koko ajan vääntää ja kääntää mieleisiksi. Isälle on tärkeää hallinnan tunne, vallankäytön mahdollisuus ja toisten kyykyttäminen.

Itselleni on raskasta koko ajan yrittää pitää isään nahden rajat, muistuttaa sopimuksista sekä muista hänen vastuistaan, ja sitten hän syyttää minua kiusaamisesta, vaikka kyse on lasten asioista. Kuten esimerkiksi lasten kaverisynttäreiden järjestämisestä. Kun lapsi pohtii omia synttäreitään ja kysyn isältä, miten hän aikoo järjestää ne, saan vastauksena, että hyvin pitää. Ymmärtääkö lapsi sellaista, kun sanon lapselle, että isä aikoo hyvin pitää hänelle synttärit. Lapsi jää epätietoisuuden valtaan. Toki lapsi osaa itsekin kysyä isältään asiasta. Mutta nämä tällaiset on asioita, joista normaalisti vanhemmat keskustelevat ja sopivat yhdessä tai ainakin niin, että asia tulee myös toisen vanhemman tietoon ja sitä kautta myös lapselle itselleen, onhan se lapsen asia kuitenkin, jonka vastuu järjestämisestä on kuitenkin vanhemmalla.

Isä syksyllä itki minulle puhelimessä. Soitto oli ensimmäinen sitten yli vuoteen. Isä siis lopetti kaiken yhteydenpidon syksyllä 2017 ja syy selvisi sitten vasta keväällä 2018. Mutta, tuolloin isä ei vastannut lasten asioihin koskeviin viesteihin ja ei enää vastannut puheluihin, olimme silloin ns. väleissä ja jopa puhelimessa saatoimme sopia lasten asioista. Sitten se loppui kuin seinään. Isä alkoi pelaamaan ja esittämään ilmeisesti uhria itse. Yksi lapsista alkoi saman syksyn aikana masentumaan, oireilemaan kunnolla ja puheisiin tuli myös itsemurha-ajatuksia sekä kuoleman toiveita ja haluttomuutta yhtään mihinkään.

Otin sitten yhteyden perhe-neuvolaan, koska lapsen oireilu oli todella huolestuttavaa ilman mitään näkyvää syytä tai tapahtumaa. Viimeinen pisara oli sitten selkeä viesti lapsen leikkiessä tulitikkuleikkejä ja syyksi sanoi huolestuttavia asioita. Itse romahdin myös, koska työssäkäyntini oli jo hyvin haastavaa silloin osin lasten vuoksi ja itseni myös, en silloin vain tunnistanut omaa pahaa oloani työssä johtuvaksi itsestäni, tai eletystä elämästä ja karmeista kokemuksista pitkässä liitossa. Keväällä 2018 sain sitten isän viestin, jossa hän oli yksipuolisesti päättänyt muuttaa paikkakuntaa pienimpien lasten kanssa. Ja tätä tapahtumaa hän sitten oli lapsille pohjustanut jo pitkään, ainakin kesästä 2017 lähtien, ja lapset olivat tienneet muutosta, mutta isä oli kieltänyt minulle kertomasta ja se oli yksi iso syy lapsen oireilulle ja selvälle pahalle ololle. Kevät 2018 oli rankka kaikille, lapset eivät tahtoneet muuttaa isänsä mukana, ja itse en voinut tätä hyväksyä, koska lasten elämä nyt on tällä paikkakunnalla. Syksystä 2017 asti isä myös alkoi järjestelmällisen kieltäytymisen lasten tarpeissa. Hän kieltäytyi osallistumasta yhtään mihinkään tai kenenkään lapsen tarpeisiin, harrastuksista tuli muistutusta maksamattomista maksuista, samoin kaikki muukin meni hankalaksi lasten elämässä ihan käytännön arjessa. Itse jouduin hyvin tiukoille, koska jos en olisi hankkinut lapsille, sitä mitä he tarvitsevat, olis mm. harrastukset jääneet pois, ja sitähän se isä halusikin, ettei lapsilla olisi mitään sidettä enää tänne. Ihmettelen vieläkin, miten isä kykenee niin pitkäjänteiseen suunnitelmallisuuteen ja kykyyn tuhota jopa omien lapsien elämä?

Tänään isä on edelleen sitä mieltä, ettei lapsilla ole mitään hätää, edelleen ongelmat ovat hänen mukaansa vain minun sairaassa päässäni. Hän tahtoo todistaa olevansa mallikelpoinen isä, jolla on kotonaan kaikki hyvin. Tämä oli isän vastaus kysyttäessä mitä isä toivoo lastensuojelun väeltä. Omat toiveeni olivat lasten suhteen hieman toisenlaisia. Mutta, kiitos ihmisille, jotka ottivat huoleni todesta lapsistani, he eivät ole yksin siellä isänsä armoilla enää. Kuten oli jo tiedossa, isä käänsi minun huoleni kiusanteoksi häntä kohtaan. Hänen luonaan lapset eivät kuulemma oireile ja siellä ei ole mitään ongelmaa. No ei ole, ei. Koska lapset pelkäävät isäänsä ja hänen reaktioitaan. Jokainen lapsi kertoo viikottain samaa minulle. Isälle ei voi sanoa yhtään mitään kun jo suuttuu ja alkaa raivoamaan ja lapset pelkäävät, että isä hajottaa koko talon. Saati sitten kaikenlaiset muut jutut, joita isä tietämättään tekee lapsilleen ja hän ei ymmärrä, että niillä on pysyvät vaikutukset lasten elämässä. Pelko jättää aina jälkensä, samoin isän nöyryytys, jota kaikki joutuvat siellä kokemaan. Samoin alistaminen isän tahtoon, kuten myös huomiotta jättäminen, sellainen epäterve kohtelu. Paniikin ja vihan lietsominen ja sitten näitä asioita tulee meille minun viikoilla.

Käytännön ongelmat on valtavat lasten isän kanssa.Meillä ei siis ole mitään keskusteluyhteyttä, jos ei satunnaisia tekstiviestejä oteta lukuun. Emme esimerkiksi kommunikoi lasten kuulumisia mitenkään tai itse yritän laittaa lyhyeen viestiin esim terveysasiat, jos joku lapsista on kipeänä tai nyt viimeksi oli käynyt terveydenhoitajalla, josta oli saanut ohjeet. Juurikin olen huolissani, koska isä ei hanki lapselle niitä mitä pitäisi edes terveysasioissa, hän ei huolehdi jostain syystä, vaan unohtaa tai ei vain välitä.

Siitä isä sai muhevan riidan siis, kun muistutin isää siitä, että suostuin elatusmaksun alentamiseen ja hän lupaa jatkossa osallistua omalla puolikkaalla sitten nuoren koulukirjahankintoihin ja hankkia hänelle mm. vaatetta. Yritin luottaa isän sanoihin, mutta isä väitti minua kiristäjäksi ja valehtelijaksi ja kieltäytyi ensialkuun osallistumasta lapsen koulukirjahankintoihin. Oliko vaimonsa sitten muistuttanut isää puhelimessa sovitusta, koska laittoi sitten myöhään illalla puolet kirjamaksuista tilille?

On todella epäreilua niin itseäni kuin lapsia kohtaan se, että isällä tuntuu olevan jokin oikeus kieltäytyä lasten tarpeista ja hän voi jättää ne minulle ja minun hoidettaviksi ja minun vastuulle ottaen sitten itse kuitenkin valheellisesti "kunnian" itselleen ja väittäen valheellisesti, että hän on kaiken hoitanut ja tehnyt jne.  Tämä ei ole kuitenkaan ainoa, vaan jokainen päivä, viikko tulee esiin asioita, joista isä vetäytyy vastuustaan lapsiinsa nähden.

Tulossa on yhden lapsen isommat juhlat. Nuorelle isä oli ehdottanut, että juhlat saa pitää isän luona ja nuorelle asia oli ok. Tämä nuori ei vain tiedä sitä minkä isä tietää, eli minulla ei ole lupaa tulle isän taloon elokuussa tulleen isän kiellon ansiosta, kun tarjouduin menemään lapsen kanssa isän luo selvittämään siellä tapahtunutta kahnausta, johon isä ilmoitti, ettei minulla ole mitään asiaa hänen taloonsa nyt tai koskaan myöhemminkään ja tämähän tarkoittaa myös sitä, etten voi osallistua lasten isän luona järjesttäviin juhliinkaan. Sääli tuota nuorta, mutta minkä minä sille teen, että isä on kieltänyt. Se ei ole nuoren vika, ei minunkaan. Juhlia ei myöskään todennäköisesti kukaan suostu järjestämään mihinkään neutraaliin paikkaan, ei tietenkään. Joten käyköön juhlissä sitten minun sukuni mutta minä en ole isän luo tervetullut ja haluan kuitenkin, että lapsi voi juhlansa pitää siellä, missä ne on ennenkin pidetty, riippumatta siitä, voinko itse osallistua.