Hallinta, valta suunnattuna toiseen ihmiseen. Olen tällä viikolla ymmärtänyt hyvin olellisesti, että olen edelleen valitettavasti hallinnan alla, lasten kautta.

Edelleen teen ja toimin monissa asioissa samoin kuin aina ennenkin ja tietoa minusta vallanpitäjä käyttää hyväkseen.

Se on hyvin sairas kuvio, jota en itse ymmärrä kuinka toimii. Elämäni on kuitenkin jatkuvaa vastaamista aina johonkin kiusanteon yritykseen, kiusanteon ja hallinnan ennaltaehkäisyä, niin pitkälle kuin oma ajatukseni riittää.

Ex olisi kovin mielellään siirtänyt lasten puhelinlaskut minulle ja mukava herra sieltä puhelinyhtiöstä soittikin kysyen lupaani laskun siirtoon. Olin exälle viestillä ilmaissut maksavani luonani olevien laskut mielelläni, kunhan siirtää koko liittymät minun nimiini. Syystä, että ex voisi jatkossa hyvinkin tehdä kiusaa lasten liittymillä joko minulle tai lapsille itselleen ja en voisi siihen itse vaikuttaa mitenkään sitten.

Millaista kiusaa? Nostaa vaikka käytössä olevaa nettiä paremmaksi ja minä maksaisin sen sitten. Tai voisi kiusallaan pätkäistä netin poiskin tai jotain muuta ihmeellistä säätöä ja jokatapauksessa laskunmaksaisin minä, voimatta itse vaikuttaa lasten juttuihin. Sen vuoksi haluan koko liittymän omiin nimiini, ja maksan sitten laskutkin.

Tiedän sen, että exällä on jokin perhepaketti otettuna lasten puhelin,-netti liittymiin. Siihen alunalkaen liitetty x määrä liittymiä. Ex hankki lasten puhelinliittymät aikanaan kysymättä minulta mitään, exä lupasi maksaa myös maksaa jokaisen liittymät ihan itse, juurikin koska oli ne itse ottanut, koska oli saanut hyvän tarjouksen paketissa.

Nyt kuitenkin, kun ex ensimmäistä kertaa elämänsä aikana joutuu omasta pussista maksamaan elatusmaksua minun luona asuvien lasten kustannusten tasaamiseksi, ex alkoi vaatia, että maksan sitten myös näiden lasten puhelinliittymät ja laskut myös. Kuinka ikävää tuollainen, ensin ottaa ja homma toimii vuosikausia ihan ok, ja nyt sitten on vaatimassa muuta.

Voisinko minäkin sitten alkaa kiusaamaan takaisin ja ottaa vaikka lapsille sitä ja tätä ja vaatia sitten exää maksamaan? No, en viitsisi alentua samalle lapselliselle tasolle sen kanssan.

Olen huomannut, miten perheessä ei yksikään asia ole mitenkään yksiselitteisen yksinkertainen asia. Aina käsiteltävä asia on laajempi ja suurempi ja paisuu vuosien päähän nykyhetkestä. Kuten lasten hiihtimet. Kouluhiihto alkoi jälleen, meillä on yhdet sukset, joita sisarukset vuoronperään käyttävät. Nämä sukset hankittiin vuisi sitten sen jälkeen lasten isä oli kieltäynyt niitä lapsille hankkimasta, siis niille lapsillekin, jotka hänen luonaan virallisesti on kirjoilla.

Tänä vuonna isä sitten kysyy viestillä, onko meillä suksia kun kouluhiihtoon tarvitsee. Laitan takaisin viestiä, että on ja ne pitää sitten meille palauttaa takaisin, jos lainaa niitä. Isällään on tapa, että myy kaiken eteenpäin myöskin, jopa ne asiat lapsilta, joita käyttävät ja jotka olen minä heille hankkinut, kuten aikanaan pyöriä ja edelleenkin isä myy lasten vaatteet, myös ne jotka minä olen ostanut lapsille ja yhdenkin mukulan kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että minä ostan vaatteet ja isä myy ne sitten eteenpäin. Ei ole reilua lasta kohtaan muttei myöskään minua.

No, mutta suksista tulikin yllättävä riita ja odottelen siis edelleen kahden viikon jälkeen, että tulee hakemaan sukset, kun niin aikoi tehdä. Tiedän kuitenkin lasten kautta, että isä oli samana iltana kuitenkin käynyt ostamassa omaan kotiinsa lapsille yhdet sukset, joita siellä sitten käyttävät vuoronperään. Hyvä niin.

Paljon muutakin, ihan pelkkää kiusantekoa lasten asioilla. Missään kohtaa ei voi puhua normaalista, ei sitten missään.

Ja minä itse sitten. Teen edelleen elämässäni asioita, usein en edes ajattele, asioita niin exän tarpeista ja hallinnasta käsin. Miten se edes on mahdollista, kun emme ole tekemisissä muutoin kuin satunnaisissa lasten asioissa tekstiviestein? Samaa ihmettelen itsekin.

En ymmärrä itsekään, miten pahasti olen jumissa exän tekoihin lasten kautta. Sehän on minun normaalia elämää, ei tosin sellaista mitä haluan ja toivon. Elämäni on exän haasteisiin vastaamista jokainen viikko, kiusanteon minimointia, mahdollisuuksien minimointia. Joka kerta ex näkee mahdollisuutensa minun kiusaamiseen, kun on kyse lasten asioista, niin kurjaa kuin se on ja en ole itse voinut vaikuttaa moniinkaan asioihin.

Tiedän, exän valehtelevan lapsille, kuten tällä viikolla yksi nuorista oli sekaisin kuin seinäkello isänsä puheiden jälkeen. Isä oli väittänyt, että minun pitää kaikki elämän perustarpeet huolehtia sinne isän kotiin. Ja jälleen oli isä kieltäynyt esim. ostamastaa dödöä loppuneen tilalle. Oli sanonut, että minun se pitää hankkia, vaikka nuori on isänsä luona. ja kun vastaavasti isä ei huolehdi samaa asiaa minun luokse, niin mikä järki siinä on, että minä huolehdin kahden kodin perustarpeista ja isä voi huoletta kieltäytyä osallistumasta mihinkään? Ei mikään. 

Itselläni on  ikäänkuin selkärangassa opittuna ne tavat ja toiminnot, joiden mukaan edelleen toimin ja ex tietää sen. Onhan hän itse minut koulinut haluamakseen ja tietää tasantarkkaan miten ja millä tavoin esim. reagoin mihinkin asioihin. Halutessaan siis pystyy edelleen vaikka lamauttamaan minut täysin, ilman että olisi edes paikanpäällä. Hän tietää mistä naruista minua vedellään.  Ja homma toimii hyvin lasten kautta.

Kohta kuvioissa on mukana myös sitten lastensuojelu, jonka hän myös ottaa hoviinsa, huomaamatta ja erittäin taitavasti kykenee heidätkin manipuloimaan ja näkemään sen mitä ex haluaa. Se on pelottavaa, koska kyseessä on lasten kannalta viimeinen toivo, että heidän elämänsä muuttuisi paremmaksi siellä isänsä luona.

Isä oli jo käskenyt osaa lapsia valehtemaan työntekijöille, isä oli laittanut lauseet lasten suuhun sekä pelotitellut yhden lapsista täysin hiljaiseksi. Isommat olivat osanneet kertoa oman kokemuksensa ja näkemyksensä, onneksi. Ja tuolle pohjalle nyt sitten pitäisi alkaa jotakin rakentamaan, valheille. SIlle, että isä tahtoo todistaa olevansa mallikelpinen isä ja hänen luonaan ei ole ongelmia ollenkaan, vaan edelleen kuten olen jo vuosia isän suusta kuullutkin, ongelmat ovat minun päässäni ja minä keksin niitä isän kiusaksi. Tuohon halpaan menin itsekin eron jälkeen, olin siinä uskossa itsekin että ongelmat ovat minun päässäni. Ja lasten etu ei toteutunut. Isä sai mitä halusikin, eli puitteet itselleen rakentaa mielipuolista neljän seinän sisällä tapahtuvaa lasten henkistä ja joskus myös fyysistäkin kidutusta, käyttäen aseinaan taitavaa manipulointia, uhkauksia, lasten pelkoja minun menettämisestä jne. Lupauksia, katteettomia sellaisia, lemmikkejä jne.

Pelko on suurin yksittäinen minun ja lasten toimintaa ohjaava tekijä. Vieläkin vuosien jälkeen. Minäkin toimin pelosta käsin ja en ymmärrä miksi? Eilen ymmärsin vanhimpien lasten toimintaa suhteessa isäänsä juurikin tuon pelon kautta, olen kyllä tiennyt, että osa lapsista pelkää isäänsä avoimestikin, mutta en ole osannut ajatella, että myös isommat pelkäävät edelleen isäänsä ja heidänkin toimintansa on lähtöisin tuosta pelosta.

Olen tähän asti ollut iloinen niiden lasten puolesta, jotka omillaan asuvat ja saavat olla poissa ja sivussa näistä kahden kodin ongelmista ja he ovat voineet ihan rauhassa rakentaa suhteitaan molempiin vanhempiin uudelleen, toisella tavalla. En osannut ennen tätä kevättä edes pelätä, että isä onnistuisi omilla puheillaan jotenkin vaikeuttamaan näiden nuorten suhteita minuun, uudelleen. Niin siinä sitten kävi kuitenkin. Isä onnistui näyttäytymään itse uhrina ja kiusanteon kohteena yhdellekin nuorista, joka ei siis ole tietoinen edelleen jatkuvista kahden kodin ristiriitaisuuksista. Mietin, olenko tehnyt virheen itse, kun nyt isällään on jälleen mahdollisuus puhua mitä sylki suuhun tuo ja valehdella nuorelle asiat näyttämään haluamallaan tavalla, ihan kuten jo eron jälkeenkin.

Eron jälkeen minun hankaluudet lasten kanssa alkoivat kulminoitua pahoin ja meillä ollessaan sain tuta lasten vihan ja halveksunnan sekä olin syyllinen heidän pahaan oloonsa. Siedin, kestin kaiken, jopa minuun kohdistuvan kaikenlaisen väkivallan ihan lyömiseen asti, alistuinkin monessa kohtaa samanlaiselle vallankäytölle lasteni taholta kuin mitä isänsä oli minuun käyttänyt.

Vuosien tietoisen työn jälkeen moni asia on muuttunut paremmaksi, suhteeni lapsiin on säilynyt kaikesta huolimatta lämpimänä ja hyvinä. Mutta viimeisin episodi sai jälleen vanhat arvet auki yhden nuoren kohdalla, joka syyllisti jälleen minut isänsä ongelmista. Koin melkoisen karmivia tunnelmia, kun ihan puskista nuori viestillä hyökkäsi päälleni. Ja tajusin sillä hetkellä, että isänsä oli avautunut tuolle nuorelle valheillaan.

Tuo, isän tapa valehdella on ollut aina tiedossa mutta en ole uskonut, tai ymmärtänyt isän tekevän niin. Viime syksynä isä kuitenkin jäi kiinni itse teosta valehdeltuaan yhdelle lapselle, joka myönsi, että isä oli niin sanonut valheellisesti ja näin sen isän tavan toimia. Eli tuossakin jutussa isä oli lapselle valehdellut, että olimme sopineet asiasta ja minä muka olin tietoinen. Mutta en ollut, emme olleet sopineet mitään. Minä en tiennyt koko asiasta mitään ja asia tuli päivänvaloon sillä samalla hetkellä ja ei hautautunut jonnekin muistojen syövereihin. Ymmärsin, miten isä antaa lastensa luulla sopineensa jotakin kanssani ja siten saa lasten silmissä minut näyttäytymään hankalalta,kun en edes tiedä asiasta mitään, mutta kun lapset ovat luulevat minun sopineen jotakin ja en pidäkään kiinni mukasovituista, niin heräähän lapsille minua kohtaan epäluottamus ja viha siitä ,etten pidä kiinni sopimuksista.

Onneksi, minun onneksi olen vuoden päivät purkanut arkeani toisaalle, ihmiselle joka kirjaa ylös kertomani vaikeudet lasten ja isänsä kanssa. Minun ei tarvitse miettiä, olenko hullu tai olenko itse sittenkin sepittänyt juttuja, minun ei tarvitse suuttua kun toinen kertoo omaa valheellista totuuttaan asioista. Minun ei tarvitse epäillä omaa mielenterveyttäni, joka sekin on kyllä kohta mennyttä, en todellakaan jaksa tällaistä hullunmyllyä enää kauaa. Lasten hyvinvointi on kärsinyt ihan liiaksi, ja se mikä oli tilanne silloin muutama vuosi sitten, sitä vähääkään ei ole enää.

Viime syksynä isä kielsi minua koskaan astumasta hänen kotiinsa. Mitäpä sitten, kun tulossa on isot juhlat jollakin lapsella? Jään paitsi niistä. Se on ikävää lapselle. Minulle se on ehkä helpotus, koska olen nyt kokenyt senkin, miten ikävältä tuntuu olla pelkkä vieras oman lapsen juhlissa, omassa vanhassa kodissa, jossa emännöi uusi emäntä. Ja kun neutraalia juhlapaikkaa ei isä hyväksy. Juhlat pitää juhlia hänen kodissaan, hänen kulisseissaan, onhan hän niin hyvä isä lapsista tai muista välittämättä.

Koin jälleen eilen pienen kuoleman ahdistuksen multihuipentuman muodossa. Olin totaalisen väsy, en siltikään kyennyt rauhoittumaan ja nukahtamaan. Miesystävän kuorsaus ja liian hyvät unenlahjat alkoi ärsyttämään, yritin kuunnelle musiikkia, en kyennyt edes siihen keskittymään. En kyennyt mihinkään, en edes itkemään. Viimein sitten usean tunnin pyöriskelyn ja harmituksen jälkeen olin nukahtanut. SE, että nyt tiedostan exän hallinnan minuun, ei ainakaan helpota oloani. Se, että minun elämäni ja jopa kehoni hallinta on edelleen exällä, tuntuu niin väärältä ja kun en tiedä, miten päästä irti vuosikausien manipuloinneista, jokaisessa asiassa elämässäni ja kehossa myös. Mielestä puhumattakaan.