Niin, uhmaan tarkoituksella sitä jotakin, joka päättää onnesta tai hyvästä tuurista tai jotain.

Eilinen oli katsoakseni hyvä päivä, yleisesti ottaen. Mieli oli hyvä ja vastoinkäymisiä arjessa ei ollut.

Tänään on ainakin tähän asti, melkein kahteen siis ollut hyvä päivä.

Hyvä päivä siis on sellainen, ettei tule niitä itsestä riippumattomia vastoinkäymisiä, kenelläkään muksulla ei ole mitään akuuttia "hätää", siis juuri nyt reagointia vaativaa ongelmaa.

Sain jopa aamusta imuroitua, tosin syystä. Kotimme hajuongelman lähde alkaa selvitä, vettä tulee jostakin rakenteiden läpi ja vesi oli lätäkkönä erään tilan lattialla, johon myös suola oli levinnyt kosteuden myötä. Pieni kirjahylly oli imenyt itseensä vettä, mutta se oli jo muutoinkin poistoon menossa...

Niin, aina kun olen iloinnut siitä, että on ollut jotakin hyvää ja positiivista, niin sen jälkeen olen saanut niin tuta kaikkea kökköä niskaan oikein kaksinverroin. Nyt haluan siihen muutoksen, jokunen päivä takaperin jo totesin, että kun olisi edes yksi päivä, kun kenelläkään perheessä ei olisi mitään murhetta, ei ongelmaa jne. Ja nyt takana on yksi kokonainen päivä, eilinen. Kiitos siitä!

Oma olo on myös parempi kuin kuukausiin, sen syvällinen ymmärtäminen, etten ole vastuussa toisen ihmisen teoista ja turha syyllisyyden taakka ovat myös osaltaan pitäneet minua kiinni mielipahassa. Syyllisyyden taakka on hirveä, oli se oikeutettua tai ei. Ja minun kohdallani se on ollut vieläpä sellaista, ettei minun olisi missään tapauksessa kuulunut kantaa sitä syyllisyyttä, jota olen kantanut. Siis täysin aiheetonta syyllisyyttä, toisen ihmisen teoista ja sanoista.

Olen onnistunut kanavoimaan heränneen vihani hyödyksi, omaan käyttööni. Se on juuri se polttoaine ja energia minussa, jota olen tarvinnutkin. Saan siis ikäänkuin energiaa siitä vihasta, joka nousee minussa. Minun ei tarvitse kuin lukea exän viestit ja se riittää. Hoen itselleni, etten ole syyllinen hänen toimintaansa, se ei ole minun vikaa jne.

Ja tämän haluan myös ehdottomasti antaa lapsillekin. He eivät ole syyllisiä vanhempiensa yhteistyön toimimattomuuteen, eivät siihen miten heitä kohdellaan jne. He eivät ole myöskään vastuussa aikuisten toiminnoista missään kohtaan. Samoin heidän ei pidä hävetä omaa eloaan kurjassa tilanteessa esimerkiksi kavereidensa seurassa.

Viime viikkoina olen päässyt oman häpeäni kanssa silmätysten. Olen hävennyt omaa olemassaoloani jo ihan kyllin, sekä häpeääni on lisännyt vielä omat kokemukseni exän kanssa. Jotenkin koen, ettei minun enää tarvitse hävetä niitä, eikä varsinkaan sitä, ettei yhteistyö toimi meidän vanhempien kesken.

Häpeäni on saattanut minut toimimaan salailevasti, olen tahtonut suojella exän mainetta, koska pelko oli niin suurta, että hän vahingoittaa lapsia tai jopa minua tai itseään. Pelko siis viimeistään on saanut minut pitämään suuni supussa.

Mutta, nyt se on loppu. Salailla en enää aio jatkossa, en ole vastuussa siitä, mitä isä lapsilleen tekee omalla viikoillaan. En pääse lapsia suojelemaan sinne isän luokse, ja se riski on vain otettava jatkossa. Tapahtui mitä tapahtui, se ei ole minun syyni, en ole vastuussa lasten isän toimista. Olen huoleni monesti yrittänyt kertoa, isoimpien lasten kohdalla seuraukset on jo näkyneet selkeästi, ja ja...

Mutta, tänään toivon voivani jatkaa netflix-sarjan katselua. Yksi villasukka on kohta valmiina ja pääsen aloittamaan toista. Mietin mennyttä viikkoa ja sitä, kuinka ihmisten ilmoilla oleminen tuntuu olevan juuri se, mitä tarvitsen. Pala kerrallaan.

Ja toivon samanlaisten päivien jatkuvan, että saan vain olla ja nauttia hetkistä ilman jatkuvaa suurta huolta asioista ja ihmisistä.