Kaksi päivää, kaksi sellaista päivää, ettei minun tarvinnut ajatella että milloin olisi päivä, ettei olisi yhtään vastoinkäymistä. Kaksi edellistä päivää, tai no, puolitoista. Illalla turhauduin miesystävään, kuten jokainen päivä jo pitkään. Yksin en saa olematonta parisuhdetta toimimaan, hän vetoaa aina vain siihen, että jonkun on tienattava muksuille rahaa, koska jos hän ei osallistu lasten kuluihin, heillä ei ole mahdollisuutta lähes normaaliin elämään, mitä lasten tarpeisiin tulee.

On niin väärin, että lasten isän jatkuva kieltäytyminen lastemme hankinnoista vaikeuttaa minun ja miesystäväni parisuhdetta. Miesystäväni ei ole millään lailla velvollinen osallistumaan toisen miehen lasten elämiseen! Mutta tekee sitä kuitenkin, vain koska lasten isä on suoraan sanottuna kusipää.

Tämäkin ongelma ratkeaisi sillä, että lapset jokainen alaikäinen heistä asuisi kanssani virallisesti. Itselläni ei ole koskaan ollut tarvetta kyseenalaistaa lasten perustarpeita, kuten isällään on tapana. Tähän tilanteeseen verrattuna lapset todellakin eläisivät kanssani jopa "ruhtinaallisesti" , mikäli heidän osoitteensa olisi luonani. Toivon niin kovin, että lasten asuminen ratkeasi lasten etuun nähden oikein. Isä ei halua, ei kykene huoehtimaan asioista, jotka isälle kuuluvat, hän ei kykene kantamaan vastuutaan lasten asioissa, ei taloudellisesti kuin ei muutenkaan. Sitä hän on saanut harjoitella nyt vuosien ajan, mutta ei osaa eikä halua osata.

Ja mitä tulee sitten lasten psyykkiseen vointiin, isän luona sekään ei ole normaalia. Kuka vanhempi kiristää lapsia, jotta isän tahto toteutuu? Esimerkiksi yli kymmenvuotiaan mukulan hiusasioissa. Jos lapsi vastustelee hiusten leikkuuta, isä myy lapsen yhden tärkeän asian pois. Ja eipä auta lapsen kuin totella isäänsä, vaikka lapsen toive onkin täysin päinvastainen kuin se, mitä isä haluaa.

Itse ymmärrän tämänkin lapsen kohdalla toiveen omasta ulkonäöstään. Samaistua ikätovereihin, joka on tärkeää jokaiselle lapselle ja nuorelle.

Entäpä sitten isän jatkuva raivo, huuto ja poissa-olevuus joko nukkuen tai työvuorojen ajan? Tai sitten eri asioiden arvostelu, lyttyyn lyöminen ja pilkan teko? JOpa lasten harrastukset isä arvostelee, mollaa ja hankaloittaa lasten osallistumista esim. harkkoihin ja peleihin. Asiat lapsille todella itselleen tärkeitä, eivätkä voi ymmärtää isänsä käytöstä ollenkaan.

Entäpä millainen ihminen koko ajan hankaloittaa ja yrittää vieraannuttaa lastensa äitiä lapsistaan? Isä tekee sitä edelleen, vaikka erosta on jo vuosia aikaa. Lapset eivät voi ymmärtää isänsä puheita minusta, isänsä luuloja ja nyt viimeisimpänä muttei kuitenkaan uutena ilmiönä tämä isä on alkanut jälleen pelotella lapsia miesystävästäni ja luulotella hänestä asioita, jotka eivät pidä paikkaansa.

Millainen isä valehtelee lapsilleen siitä, että minä ja isä olisimme sopineet lasten asioita yhdessä vanhempina, vaikka se ei siis pidä paikkaansa? Kun isä tekee asioita ja päätöksiä ilman minua ja uskottelee lapsille, että olen ollut mukana, vaikkei se ole totta.

Millainen isä käyttää omia lapsiaan pelinappuloina hänen typerässä pelissään, jonka tarkoitus on yrittää tuhota minut äitinä ja ihmisenä. Saada pois pelistä, kuten isä niin monesti aikanaan on sanonut. Kuka edes tuollaisia puhuu?

Millainen vanhempi asettaa lapset tahallaan vaikeisiin tilanteisiin, pallottelee ja valehtelee, että äidin siis minun pitää hoitaa kaikki lasten asiat, vaikken ole monistakaan asioista tietoinen ja isä tietää senkin, etten tiedä ja nauttii sitten siitä, että pääsee sanomaan, etten jotakin ole hoitanut tai tehnyt omilla viikoillani. Vaikeaa on, kun en ole tietoinen.

Millainen ihminen esittää olevansa kodin ulkopuolella täydellistä isää, puhuu pahaa lasten toisesta vanhemmasta ja kerää säälipisteitä jokaiselta, joka suostuu kuuntelemaan? Ja kuitenkin itse tekee kaikkea sitä, mistä minua syyttää ja väittää minun tehneen.

Millainen ihminen kääntää ja vääntää asioita mieleisikseen, edes tiukka fakta ei saa häntä ymmärtämään, kuinka hallaa tekee lapsilleen?

Lapset itse onneksi ovat omin kokemuksin molemmissa kodeissa oppineet näkemään ja tuntemaan erot molempien kotien välissä. Itse en voi enää lapsille edes valehdella isästään, että isä välittää heistä, koska he suuttuvat minulle, ja sanovat, etten saa valehdella kun se ei pidä paikkaansa, isä ei heistä välitä. Ei ole koskaan välittänyt ja se on valitettava totuus.

Nyt onkin jokaisen lapsen tehtävänä yrittää hyväksyä isänsä sellaisena kuin on, hankalana ihmisenä, jonka kanssa pitää yrittää tulla toimeen keinolla millä hyvänsä.

Minun tehtäväni on edelleen tukea lasten isän suhteita, kuten olen tehnyt erosta asti ja ennen eroa. En vain enää tiedä miten? Vetoen, kuten jo vuosia tapaamissopimuksiin, pidän kiinni niistä pilkulleen, kuten tähänkin asti. Huolehdin, että isä kantaa vastuunsa? Onko se minun tehtäväni? Ei oikeastaan, mutten saata lapsia jättää pulaankaan esim. perustarpeidensa kanssa. Ei ole reilua ja lasten edun mukaista, ettei isänsä huolehdi omaan kotiinsa lapsten tarpeita ja minun on sitten viimekädessä kaikki hommattava, kuten tähänkin asti. Mutta oikein ja reilua se ei ole ketään kohtaan.

Ja ihmettelen, miksi isä niin toimii? Hän ei kykene vastaamaan aikuisen ihmisen lailla lastensa fyysisiin tarpeisiin, muttei myöskään niihin henkisiin ja kasvatuksellisiin tarpeisiin. Lapset kasvavat isoiksi juuri nyt, tarpeet suurenevat jokaisella elämänalueella, ja se mikä on toiminut lasten kohdalla aiemmin, ei toimi enää.

Toivon, että joku näkisi isän valheiden läpi, toivon, että joku kuulisi minun hädän lasten äänitorvena. Kyse ei ole edes minusta, vaikka joudunkin myös itse kokemaan ikävää kohtelua isän taholta. Se on asia mikä ei muutu, olisi jo muuttunut, jos kyse olisi normaalista eron jälkeisestä tilanteesta. Mutta kun mikään ei ole vieläkään normaalisti, mikään ei suju normaalisti.

Isä tieten tahtoen hankaloittaa asioiden hoitamista. Kuten jo vuosikymmenet avioliitossa. Silloin kohteena olin minä, lapset olivat hänelle sivuseikka. eron jälkeen heistä tuli vain pelinappuloita isän sairaaseen peliin.

Olen itse toiminut toisin, viimeksi lapsen harrastusasiassa. Huolehdin oman mielenterveyteni kustannuksella siitä, että lapsi saa isänsä toimesta harrastusvälineensä rikkoutuneen tilalle. Mutta siitäkin tuli itselleni liuta ikäviä viestejä, viimeisimpänä toteamus, että olen sairas.

Tuo toteamus sai minussa niin syvän vihan aikaan, etten muista kokeneeni ihan hetkeen semmoista pyhää vihaa, joka nyt siis toimii polttoaineena arjessa, periksi en anna lasten hyvinvoinnin kustannuksella enää.

Olen itse toiminut väärin sen suhteen, etten ole vaatinut isää ottamaan vastuuta omilla viikoillaan, tosin sekään ei pitäisi olla kenenkään vaatimuksesta tapahtuvaa, vaan aikuisen terveen ihmisen pitäisi kyetä vastaamaan lapsien hyvinvoinnista ihan ilman, että kukaan siihen puuttuu. Mutta lasten isän kohdalla se ei ole niin. Vastuuttomuus lasten hyvinvoinnissa on oikea sana kuvaamaan hänen kykyään huolehtia lapsiensa hyvinvoinnista.

Harjoittelu isän vastuuseen ei ole tuottanut lapsille hyvinvointia heidän ollessaan isällään. Edes hänen uusi vaimonsa ei näytä ymmärtävän tai tietävän sitä, miten isä jättää huolehtimatta jälkikasvustaan ja kuinka isä kohtelee kurjasti lapsiaan. Tietäisipä tuo uusi vaimo myös ne isän puheet hänestä itsestään. Minä tiedän, lapset kertovat minulle harva se viikko, miten isä ei jaksaisi uutta vaimoaan tavata, kuinka hän haukkuu lehmäksi ym. ikävää tuota naista. Minua niin säälittää, koska uusi vaimo ei ymmärrä, millaisen ihmisen kanssa on tekemisissä. Mutta, ei ole minun asia, vain omien lasteni hyvinvointi on tärkeää. Mutta mielelläni kyllä vastaisilisin hänen kysymyksiinsä, jos joskus haluaisi tietää myös minun kokemukseni ja minun versioni avioliitosta ja siitä, miten mies on kohdellut minua.

Nyt, kun omaa syyllisyyden tunteeni on osoittautunut aiheettomaksi minulle itselleni, jäljelle on vain jäänyt pelko, muistuma lasten isän uhkailuista tappaa koko perhe. Se on osaltaan ollut selkärangassa niin kiinni, etten ole kyennyt toimimaan lasten todellisen edun mukaisesti. Olen itsekin vakuuttanut monissa aiemmissa tilanteissa, että asiat ovat hyvin lasten isän kanssa, mikä on minulta ollut suuri huutava valhe, mutta pelko lasten hengen menetyksestä saa varmasti jokaisen tekemään ja toimimaan niin, ettei isä ärsyynny tai saa minkäänlaista aihetta moiseen tekoon.

Lasten hätä ja pahoinvointi on aina saanut minut toimimaan. Toivon, että minua uskotaan, sekään ei ole niin varmaa, kun isä osaa kääntää ja vääntää uskottavasti asiat mieleisikseen ja niinkuin viimeksikin, hän vetosi vaimonsa ammattiin kun piti perustella hyvää isyyttä lastensuojelun tapaamisessa. Ihan kuin hänen vaimonsa ammatti tekisi isästä heti paremman ja mallikelpoisen isän? Ja kun totuus tuossakin on, ettei tuo vaimo edes tiedä lasten elämästä mitään, hän ei ole saanut mahdollisuutta tutustua itse lapsiin, kuin harvakseltaan ja lasten puheiden perusteella vaimo ei ole edes kiinnostunut lasten asioista ja ymmärrän kyllä, onhan hänellä itselläänkin lapsia, joiden asiat menee tietenkin etusijalle kaikessa.

Olen toiveikas myös sen suhteen, että vaikka lapset eivät voi suoraan kertoa asioistaan viranomaisille, he osaisivat lukea lasta itseään tai perhetilannetta ja ymmärtää, että lapsilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin salata todellisuus isänsä luona. Sitä en tiedä, miten ja kuinka pahasti isä on lapset uhkaillut olemaan hiljaa.