Eletään vuotta jotakin, on kevät ja mummon kissa on jälleen saanut poikasia. Koko kevään käymme ihastelemassa ja kauhistelemassa mummon luona poikasia, siis silloin kun mummo meitä jaksoi ottaa vastaan. Vaari oli jo tuolloin kovin arka meiltä saaduille taudeille, ja jokainen sairastettu tauti keuhko-ahtaumapotilaalle oli rankkaa, joten kävimme melkoisen harvoin mummon luona, kun aina oli jokin tauti lapsilla. Samoihin aikoihin ex alkoi minun kotiin eristämisen myös oikein tosissaan.

Kesän korvilla alkoi sitten olla kissanpoikien luovutusikä lähentyä ja pennuille löytyikin nopeasti uudet kodit. Tarjottiin meillekin pientä karvapalleroa ja kerroin, ettemme huolisi, koska olimme juuri edellisenä talvena ottaneet eläimen, joka vieläpä totutteli eloonsa meidän luona ja itsellekin oli rankkaa huolehtia niin lapsista kuin eläimestä, joten yksi eläin taloudessamme sai riittää lasten lisäksi. Kaksi pienintä oli tuolloin vieläpä vaippa-iässä, joten arki oli sen mukaista.

Oli myös ex antanut paljon aihetta eläimen ottamisen myötä katumiseen. Ex oli pitkin talvea rääkännyt meille otettua eläintä, heitellyt sitä ulos lumihankeen, 20 asteen pakkaseen, hän potki sitä aina kun eläin meni exän ohi sekä teki kaikkea muuta kiusaa tuolle raukalle. Monesti jouduin menemään väliin, ihan huutaen ja raivostuen, että lopettaa sen eläimen kiusaamisen ja kuinka lapset näkevät sen kaiken ja luulevat, että eläimille voi sillätavoin tehdä tai kohdella. Pienin oppikin näkemällä isänsä kautta kohtelemaan eläimiä julmasti ja oli suuren työn takana opettaa, ettei kenellekään semmoista tehdä, mitä lapsi sitten teki ja kohteli. Nykyisin hän jo onneksi tietää, että eläinkin on arvokas yksilö, jota ei saa kiusata.

Kuitenkin, kesän alussa sitten ex toi meille pussukan. Tunnistin sen mummon pussukaksi ja ihmettelin, miksi exällä oli se mukanaan. Ex heitti pussukan minulle syliin ivallisella äänellä sanoi mummolta terveisiä. Lapset tietysti tapansa mukaan olivat siellä, missä minäkin eli keittiössä ja näkivät koko alkaneen episodin.

Olin nimenomaan kieltänyt, ettei meille tule toista kissaa, yhdessäkin oli jo tarpeeksi opettelua, vaikka olikin kiltti kuin mikä, kissaksi siis. Usein kävi sääliksi tuota eläinraukkaa, koska en voinut suojella sitä isältä, joka rääkkäsi sen henkihieveriin ja niin, että tuo otus kulki seinän viertä pitkin ja pelkäsi kaikkea. Tämä kyseinen kissa oli jälleen isän päähänpistos, ei siinä mitään, sopi se itsellenikin, koska olin lapsesta asti haaveillut kissaa sitten joskus otettavaksi, mutta ex oli jostain kumman syystä saanut päähänsä, että se piti ottaa juuri silloin kun se otettiin.

No, palataan tuohon kesän alkupäiviin. Mummon pussukasta kömpi esiin pieni karvapallero, joka ensi töikseen takartui minun olkapäähäni ja alkoi pureksia sormiani. Lapset näkivät pennun ja olivat siitä niin iloisia. Itse suutuin miehelle, aloin tapani mukaan kertomaan ensin rauhallisesti, ettei meidän pitänyt ottaa kissaa, etten halunnut yhtään hoidettavaa lisää talouteen ja osasiko tuo pentu edes vielä käydä hiekkalaatikollakaan, ja kuka tämän nyt hoitaisi jne. Kysyin, oliko mies yhtään miettinyt, mitä teki? Ja siitä sitten kehkeytyi jälleen muheva riita, kissanpennusta, josta olin jo kieltäytynyt niin mummolle kuin isällekin ja lapsille, jotka olivat mankuneet meille uutta pentua. Edelleen olin sitä mieltä, että yksi eläin taloudessa sai riittää ja mielessäni ajattelin miehenkin olevan yksi eläin, kun porsasteli aina syödessään olohuoneessa ja sotki ja minä olin hullu akka, kun suutuin ja jouduin aikuista ihmistä ohjaamaan jälkiensä korjauksessa olohuoneesta. Se siivoaa, joka sotkeekin, jos ei osaa samassa ruokapöydässä syödä yhdessä toisten kanssa, oli minun vakiolause. Tai, kun herra jätti avonaisen maitotölkin ja kaatoi sen itse pitkin lattioita ja odotti, että minä tulisin siivoamaan ja aina tuli riita siitäkin, kun en suostunut, kun olin lasten kanssa syömässä keittiössä, pöydän äärellä.

Niin, siis riita tuli jälleen kissanpennusta. Olisin vienyt sen takaisin, mutta lasten isä alkoi käyttää lapsia tässä kohden ikävällä tavalla hyväkseen. He olivat isänsä kanssa samaa mieltä, että olisin elämänpilaaja, jos veisin pennun takaisin ja ilonpilaaja myös. Sekä kaikkea muuta. Alistuin sitten enemmistön päätökseen.

Siitä alkoikin sitten oma tarinansa, tuo pieni pentu raukka eli pienen, mutta jokseenkin hyvän elämän. Villi tapaus, joka otti itselleen pissipaikaksi tv:n nurkan. Jokainen päivä sain olla kuivaamassa parkettilattiaa, desinfioimassa sen ja opetin pentua hiekkalaatikolle. Onnistui sitten viimein, mutta raskasta oli. Isommat lapset opettivat pentua valjaisiin, ja sitten pentu alkoi karkaamaan ulos, aina samalla livahti kun joku aukaisi ulko-oven. Kissa oli tyttökissa, ja kävi ulkona. Itselläni oli vaippa-ikäisissä ja kodissa paljon työtä, ja isästä ei tuolloin ollut mihinkään, paitsi minun ja muun perheen kiusaamiseen ja härnäämiseen. Tuli syksy, pentu oli sopeutunut ja itselleni heräsi huoli leikkuuttamisesta, koska siis ulkoili ja en todella halunnut yhtään pentua enää taloon. Minun oli paljon vahdittava pienimmäisiä, jotka kiusasivat eläimiä isänsä tavoin ja en voinut jättää eläimiä samaan tilaan pienten kanssa, en myöskään isänsä kanssa. Yhtenä talvi-iltana sitten otin puheeksi kissan leikkuuttamisen. Minulla ei ollut omaa rahaa, vaikka kävinkin töissä. Ex siirsi palkkani itselleen, samoin kuin muutkin tililleni tulleet rahat, joten minun oli pakko pyytää exältä rahaa eläinlääkäriä varten. Siitähän ex suuttui silmittömästi. Pelkästä ajatuksesta, ehdotuksesta leikkauttaa kissa, joka alkoi olla melkein vuoden ikäinen.

Jotenkin yllättävää, että eräänä talvisena iltana, kovimpien pakkasten aikaan kissa oli päässyt illalla ulos ja sitä ei enää kuulunut kotiin. Lasten isä oli ollut iltavuorossa ja ennenkuin isä tuli sisälle, oli hetkeä aiemmin kuulunut kuulunut kovaa kissan ääntä, sekä kolaus. En tuolloin ymmärtänyt mitä oli käynyt, tajusin tämänkin tapahtuman kulun vasta vuosien päästä ja olen ollut kovin kauhuissani siitäkin. Kissaa ei kuulunut sisälle sen yön aikana, heräsin monta kertaa huutelemaan sisälle, ja tuo pikkuinen ei tullut kotiin. Kolmantena iltana olin jo aivan varma, että kissa oli lähtenyt jonnekin, eikä osannut enää kotiin, kunnes isä saapuu iltavuorosta jäinen pieni kissa käsissään jäätyneenä kuin tarjotinta olisi kantanut. Näky oli hirveä, ja lapset näkivät kaiken. Isä kertoi, että kissa löytyi talomme takaa, seinän vierestä. Miten isä osasi käydä katsomassa talon takaa, jonne emme kukaan mene talvisin? Ulkona oli koko illan tuiskunnut lunta, kissa oli vain vähän lumenpeittämä mutta täysin jäinen ja tuskin hengitti kunnolla. Oli lauantai ilta ja soittelin päivystävälle eläinlääkärille, kissa ei siis liikkunut ollenkaan, pää retkotti ja sitä piti tukea, jalat eivät liikkuneet ollenkaan ja siihen asentoon kissa sitten jäikin. Vein kissan saunaan, joka oli talon lämpimin paikka, tein pehmeän pesän, ja peittelin sen lämpimästi, vein ruokakipot eteen ja kissa yritti syödä, siitä ei vain tullut mitään ja aloin lusikalla kaataa suusta vettä ja maitoa sen suuhun. Ajattelin kissan olevan niin jäätynyt, etteisen vuoksi pystynyt liikkumaan, mutta seuraavana päivänä kissa ei vieläkään liikkunut, makasi samassa asennossa kuin oli isä sen kantanut kotiin ja olin todella hädissäni. Soitin uudelleen päivystävälle eläinlääkärille, joka sanoi, että voisin odottaa maanantaihin asti ja viedä kissan sitten tarkistukseen. Olisin voinut lähteä eläintä viemään heti, mutta en olisi kyennyt lasten kanssa semmoista matkaa taittamaan yksin ja minulla ei edes ollut auto käytössä.

Maanantaina sitten kysyin isää, voiko viedä eläimen lääkäriin ja hän sanoi, että taittaa siltä niskat nurin ja heittää sen roskiin. Siihen suostunut, kysyin sitten, voiko vahtia lapsia sen aikaa, että menen viemään sen itse siine eläinlääkäriin ja siihen ex sanoi vain, että minun pitää ottaa kaikki lapset mukaan, hän ei suostu vahtimaan lapsia. No, ei auttanut muuta kuin soittaa mummolle, pakata lapset autoon ja hakea mummo meille siksi aikaa, kun käyn käyttämässä kissanpoikasen eläinlääkärissä. Lähtiessä lapset onneksi silittelivät ja hyvästelivät kissan, koska sinne eläinlääkäriin kissa sitten jäi. Odotin vieressä silitellen ja itkien kunnes nukahtaa. Eläinlääkäri sanoi kissalta murtuneen kaularanka, selkäränka useasta kohtaa sekä jalat olivat murtuneet myös. Järkytys ja muistin kolauksen ja kissan naukumisen silloin eräältä illalta ja oletin kissan jääneen äuton alle tai kolhaisemaksi ja kerroin miten oli ollut kadoksissa ja isä oli löytänyt talon takaa kissan jäätyneenä. Minun ei auttanut muuta kuin päättää lopettaa kissa siinä vastaanotolla eläinlääkärin kehoituksesta.

Yllättäen sitten olin lähdössä pois ja tiesin, ettei tililläni ollut rahaa, koska ex tyhjensi aina tilini ja pyysin laskua mukaani, että maksaisin käynnin ja lopetuksen heti kotona. Sehän ei onnistunut. En päässyt lähtemään, ennenkuin olin maksanut laskun, eläinlääkäri ei luottanut ollenkaan, ei suostunut antamaan laskua vaan jouduin soittamaan lasten isälle, joka oli kotona nukkumassa, että laittaa minulle rahaa tilille. Jo puhelimessa sain kuulla huudot siitä, että menin sinne ja nyt vielä joutuu maksamaan lopetuksesta, kun hän olisi tehnyt sitä ja tätä kissalle ja tappanut sen itse. Sopersin puhelimeen, että laittaa sitä rahaa, että pääsen pois vastaanotolta ja pitkin hampain sitten laittoi tililleni rahaa ja sain maksettua lopetuksen. En halunnut tuhkia, en halunnut kissaa kotiin haudattavaksi. Peittokin sai jäädä sinne, en kestänyt tuskaa, jonka lapset joutuivat kokemaan, en omaa tuskaani päätöksestä lopettaa kissa, vaikka se olikin paras ratkaisu kärsimysten lopettamiseksi.

Ja kotona odotti itkuinen mummo, lapset itkivät ja minä itkin. Ex tuli ja käski lopettamaan vollotuksen, kissa sai exän sanojen mukaan ansionsa mukaan. Lapsille kerroin kissan jääneen auton töyttäisemäksi, ja he edelleen tänäkin päivänä muistelevat tuota pientä poikasta. Ja järkytykseni oli kovin suuri, kun eräs isoimmista lapsista sanoi minulle sen, mihin lopputulokseen olen itsekin tullut näin vuosien jälkeen, ex yritti tappaa kissanpoikasen omin käsin ja jätti sen sitten virumaan sinne talon nurkalle ja olisi tuonut sen näytille sitten kuolleena. Ex huomasi, miten kissat toivat iloa koko muulle perheelle, ja hän oli kateellinen ja mustis siitä, koska se ilo ei lähtenyt exästä itsestään ja halusi poistaa ilonlähteen koko perheeltä. Hän myös nautti nähdessään kauhua ja pelkoa meissä tuodessaan kissa jäätyneenä sisälle, silmät paloivat ja ex vain nauroi ja hymyili silloin. Kun me muut olimme huolesta surkeina. Voi myös olla, että ex on lapsille uhonnut tekevänsä kissalle pahaa, jos nämä tekisivät tai eivät tekisi jotain mitä ex halusi ja toteutti uhkauksensa.

Riitaa tuli sitten kissanlopetuksesta, sen hinnasta ja siitä kuinka tein väärin viedessäni kissan eläinlääkäriin. Koin niin valtavaa syyllisyyttä, ja surua itseni ja lasten puolesta. Ja nyt vielä enemmän, kun eräänä iltana tajusin sen, että ex on niin julma, että todellakin on kyennyt heittelemään ja vääntämään niskat nurin pieneltä kissanpojalta ja vielä jättämään sen oman onnensa nojaan ulos pakkaseen.