En ole vielä neljääkymmentä, silti minusta tuntuu kuin olisin vanhus. Koko elämä on elettynä ja enää voi odottaa kuolemaa. Parisuhde on tyyliä pidä kädestä kiinni, se riittää vaikkei riitä. Lapset ovat isoja, no melkein isoja. Ei ole tiedossa enää mitään oman elämän suhteen. Se tuntuu kurjalta ja lopulliselta. Yksinäisyyskin kuuluu vanhuuteen ja olen ollut hyvän aikaa jo yksin.

En ole koskaan miettinyt kehoni ulkonäköä, nyt mietin. Olen ruma, ei mikään ihme ettei seksi kiinnosta miesystävääni, ei ainakaan minun kanssa. Ruma ja rupsahtanut kuori. hampaani ovat vääntyneet pois paikoiltaan, kiille vaurioitunut, ja ei ole varaa hoidattaa hampaita. Onneksi reikiä ei ole. Kuulemma kasvoni ovat epäsymmetriset, sekin tieto satutti minua. Ei ennen ole ollut, tai en ole tiennyt sitä.

Vanhuudessa ei ole mitään odotettavaa, paitsi tietysti se oma kuolema. Sitä minäkin olen odotellut, joskus mietin, kun sairastuisin nopeasti tappavaan tautiin, en millään jaksaisi enää. Olen todella väsynyt. Teen tiliä itseni kanssa, yritän miettiä syitä ja seurauksia, huomaan aina, ettei minulla ole enää mitään odotettavaa tulevaisuudessa. Tämä yksinäisyys on kestänyt jo liian pitkään, asiat eivät suju koskaan edes yhdellä kertaa oikein tai nprmaalisti, vaan aina pienimmässäkin jutussa on jokin, joka mättää.

Harvoin vanhukset ovat iloisia? En ole tavannut vanhaa iloista ihmistä koskaan. Vain elämäänsä kyllästyneitä, yksinäisiä ja onnettomia sieluja. Olen itse niiden kaltainen. Oma elämänilo on poissa.

Vanheneminen on luonnollista. Mutta, en koskaan päässyt aukeamaan kukkaan. Nyt olen kuin kuivettunut varsi, ilman että sain mahdollisuutta edes muodostaa aihiota kukkiakseni hetken. Kaikki elämä ja vuodet menivät jo. Nyt on myöhäistä.

Nuoruuteni valui hukkaan, samoin koko aikuisikäni. Ja nyt kun voisi ollakin mahdollisuus, se on liian myöhäistä, auttamatta liian myöhäistä. Katson ja yritän kannustaa nuorisoa elämään, minun elämäni loppui 15 vuotiaana. Tässä iässä on enää liian myöhäistä opetella elämään. Ymmärrän sen nyt. Olen liian vanha.

Minulta on jäänyt pois kaikki normaalit jutut nuoruudessa kavereiden ja opintojen ohella. Samoin työyhteisojen normaalit kuviot jäivät. Minult on jäänyt kaikki normaali kodin ulkopuolinen elämä elämättä, kokematta.

Koskaan minulla ei ole ollut muuta kuin koti, lapset ja epäterve parisuhde. sairaita ihmissuhteita, joista osasta olen päässyt eroon, ja osaa joudun pitämään yllä velvollisuuden vuoksi.