Lasten asioista sopiminen tai siis yrittäminen ei ole kiusantekoa. Johan sen sanoo järkikin. Siis lasten tarpeiden sopimisesta, kumpi hoitaa vaiko molemmat vanhemmat ja miten.

Nyt jälleen kerran minun tekee mieli tappaa itse, koska jälleen eilen illalla yritykseni toimia toisin lasten isän kanssa kääntyi jälleen niin, että minä olen sairas.

Tilanne alkoi niin, että lapsi ollessaan isäviikolla, laittoi minulle viestin, jossa kertoi oleellisen harrastusvälineensä menneen rikki. Tätä olen kesästä asti ennakoinut, on ollut vain ajan kysymys, milloin hajoaa ja eilinen oli tuo päivä sitten.

Tämä lapsi on siis isänsä kirjoilla, eli isänsä kuuluisi tämäkin asia mukisematta hoitaa. Kuten nyt kausimaksut muut vastaavat, välineet mukaanlukien. Lapsen harrastus ei ole myöskään minun aikaansaannosta, ei minun vaatimusta vaan vain ainoastaan lapsen ihan halu, jota harrastaa omaksi ilokseen ja nauttii siitä myös, että pärjää lajissaan ja haluaa kehittyä ihan itse. Vähempikin riittäisi mielestäni, mutta lapsi on onnellinen omasta suoriutumisestaan.

Aikuisena ihmisenä siis reagoin lapsen tarpeeseen. Laitan lapsen isälle viestiä ja tarjoudun osallistumaan hankintaan ja käydä sen myös ostamassa lapsen kanssa, jotta tulee varmasti oikeanlainen ja sopiva hänen käyttöönsä. Isää ei ole tähän astikaan kiinnostanut samaisen lapsen harrastus ja välinekustannuksista tuumaa vain, että on välineurheilua, vaikka jokaisessa lajissa on omat tietyt vaatimuksensa ja en toivoisi lapselle sitä tilannetta, että hankitaan kallis väline, joka onkin sitten käyttökelvoton, ja ei esimerkiksi sitten kestä kovaa käyttöä jne. Tarjoouduin myös osallistumaan kustannuksiin puoliksi, koska olemme jo kesästä asti lapsen kanssa vertailleet hintoja ja pari sataa euroa siis menee välineen hankintaan, joka kyllä sitten kestää taas sen muutaman vuoden. Isällä ei ole hajuakaan hinnoista, muttei myöskään vaatimuksista, koska ei kiinnosta. Tarjouduin siis hoitamaan asian, koska kokemuksista tiedän, ettei isä sitä asiaa halua hoitaa, tai sitten vetkuttaa ja vetkuttaa asian hoitamista kuten aina ennenkin. Ja se ei ole lapsen edun mukaista olla ilman oleellista välinettä, johon koko harrastus perustuu.

Mietin myös jo illalla, että isä on itse edesauttanut tuon välineen rikkoontumista, koska ei voi sietää lapsen harrastamista ja voisi näin estää lapsen innon harrastamiseen, jos lapsi päättäisikin luopa harrastuksestaan, kun oleellinen välinen meni rikki ja uusi olisi liian kallis hankkia ja näin lapsi jättäisi harrastuksen. Samahan se jo aiemmin, kun lapsi oli siinä luulossa isänsä puheiden perusteella, ettei hän voisi ensi kaudella osallistua kilpailuihin kun isä oli sanonut lapselle, että liian kallista ja ei ole varaa. Oikaisin lapselle nämä isänsä puheet, ja muistutin lasta, että sitä vartenhan lapsi juurikin harjoittelee ja harrastaa ja rahasta lapsen on turha murehtia, jos isä ei huolehdi kustannuksista, niin sitten minä sen teen, kuten aina ennenkin, ettei lapsen tarvitse murehtia, vaan keskittyy nyt siihen omaan juttuunsa ilman murheita.

sitten siihen eiliseen viestinvaihtoon siis

"x:llä siis meni rikki xxxxx. Voin osallistua puoliksi sen ostoon. Hintaluokka on kallis ja lapselle ei enää sovi mikään vähiseen harrastekäyttöön tarkoitettu xxxxx. Viestittelen valmentajan kanssa millainen olisi sopiva uusi ja voin sitten sen käydä lapsen kanssa hankkimassa ja laitat sitten puolet mun tilille. "

Viesti muotoutui tuollaiseksi, koska isä on syyttänyt minua siitä, että hankin lapsille asioita ja vaadin isää sitten jälkeenpäin osallistumaan kustannuksiin, vaikkei niistä ole ole yhdessä etukäteen sovittu. Olen hankkinut lapsille heidän tarpeitaan, pakollisia asioita, joista isä on minulle kieltäytynyt hankkimasta ja samoin on kieltäytynyt lapsilleen hankkimasta niitä,joten minun on ollut pakko hankkia. Koska jokainen kerta, kun olen isältä kysynyt, hän on kieltäytynyt vedoten siihen, ettei hänellä ole rahaa. Yritin nyt siis etukäteen sopia asiasta, ettei pääse syyttämään minua myöhemmin ja kieltäytymään osallistumasta hankintakustannuksiin vedoten siihen, etten ole etukäteen yrittänyt sopia asiasta. Teen siis toisin, niinkuin on ohjeistettu.

Isän vastaus viestiini oli

"EI TARVI VAIVAUTUA. . "

Vastasin itse " Mitä tarkoitat tuolla? "

Ja isä vastasi takaisin " Kuuleppas kirjakieli ja minun nimi perään, voin minäkin sen ostaa ilman sinua"

Sitten laitoin viestin takaisin ja kysyin, milloin isä on menossa ostamaan välineen?

Isä vastasi " En tiiä just nyt" eli tuo tarkoittaa kokemuksesta isän puheissa, ettei ole edes hankkimassa sitä tai haluaa vetkuttaa hankkimista mahdollisimman pitkään toivoen lapsen kyllästyvän odottamaan välinettä ja lopettavan koko harrastuksen.

Vastasin sitten isän viestiin

"Ok. Ymmärrän viestistäsi ettei mun tartte osallistua xxxxxx kustannuksiin. Haluat hoitaa asian itse siis. "

Isä vastasi takaisin perinteisen epämääräisesti eli " Ymmärtä mitä haluat"

Toistin kysymykseni isälle toisessa muodossa varmistaakseni oman ymmärrykseni, ettei jäisi epäselvyyttä siitä, kuka nyt välineen sitten hankkii eli

"eli mun ei siis tarvise osallistua xxxxx maksuun ja jätän asian sun hoidettavaksi. Toivottavasti lapsen ei tarvitse kauaa odottaa."

Ja sitten tulee isän tyypillinen takinkääntö ja vastuun vierittäminen takaisin eli isän viesti oli seuraavanlainen

" Sä voit ostaa koko xxxxxx. . mähän täs joudun maksaa kaikki muut kulut harrastuksista"

Ja tuo edellinen väite siis valhe, isä ei ole osallistunut kuin murto-osaan tähän mennessä lasten ylipäänsä mistään kustannuksista. Mutta nyt yritti valheella heittäytyä marttyyriksi.

Vastasin sitten isälle " Sinä lupasit jo hoitaa joten pidä puheesi." Lyhyt muistutus aiemmasta halusta hoitaa asia siis ja vastuunsiirto isälle, joka aiemmassa viestissä ilmoitti munulle, ettei mun tarvitse vaivautua.

Isä laittaa hymynaaman takaisin ja heti perään "LOPETA SE HÄIRITSEMINEN"

Niin, isä kokee häirintänä yhteisten lasten asioista sopimisen yrittämisen.

Vastaan jälleen tapojeni vastaisesti isän viestiin ja perustelen oman viestittelyni eli

" Lastensuojelu pyysi minua toimimaan toisin eli huolehdin omalta osaltani lapsen edusta."

ja mikä oli isän vastaus ? "OOT SAIRAS" .

Näinkö tosiaan eroperheissä sovitaan yhdessä lapsen perustarpeista?

Olenko sairas, kun teen kuten minun on toivottu tekevän pitääksenilasteni puolta ja etua heidän ollessaan myös isällään? Onko häirintää yrittää varmistaa, että isä kantaa vastuunsa lapsiin nähden? Kun tiedän, miten se vastuu jää ottamatta ja sitten on helppo syyllistää minut siitä, etten ole kiinnostunut lapsistani, en huolehdi heistä jne.

Onko se tosiaan sairautta minussa ja häirintää, kun pidän lasteni puolta heidän perustarpeidensa täyttymisessä tai yritän toimia oikein ja niinkuin vanhemmat normaalisti tekevät eli sopivat yhdessä lapsen asioista. Tämä oli jälleen miljoonas esimerkki toimimattomasta yhteistyöstä ja isän kiusanteosta minua kohtaan.

Koska, illalla lapsi sitten viestii minulle, että isänsä oli luvannut käydä seuraavana päivänä ostamassa kyseisen välineen lapsen kanssa.

Mitä olis käynyt, jos en olisi reagoinut isän viestiin siitä, että mun ei tarvitse vaivautua lapsen asian eteen? Isä olis syyttänyt minua oman puheeni perumisesta eli lupauksen pettämisestä riippumatta siitä, että isä käski minun olla vaivautumatta. Eli jos olisin antanut viestinvaihdon jäädä siihen, isä olisi jatkossa voinut syyttää minua siitä, että ensin lupaan osallistua kustannuksiin ja sitten osallistukaan. Nyt varmistin isältä itseltään, ymmärsinkö oikein hänen kehotuksensa ja lopputulos oli kaikkea muuta, kuin lapsen asian ja edun varmistaminen.

No, hyvä jos isä nyt sitten pitää lupauksensa lapselle ja osaa vieläpä sitten hankkia oikeanlaisen välineen. Tätä tosin epäilen, koska isä välittää vain rahasta, ei siitä mikä on oikeanlainen ja sopiva lapselle. pelkään, että lopputulos on se, että joudumme vielä menemään uudelleen välineostoille, toki toivon, että menisi nyt asia kerralla oikein, mutta harvoinpa se menee.

Sama juttu kesältä, toisen lapsen harrastusvälineen kanssa. Oli kyllä hankkinut, mutta vääränlaisen ja vääränkokoisen ja lapsi ei voinut sitä sitten omassa ryhmässään käyttää, koska oli vääränkokoinen asia. halvin hinta oli silloinkin ratkaissut, isä ei välittänyt lapsen tietämyksestä omassa harrastuksessaan, vaan hankki lapselle tenavien kokoista, koska hinta oli niin edullinen verrattuna siihen, mikä olisi ollut se tämän lapsen lajivaatimuksen mukainen väline ja siitä oli sitten tullut noottia valmentajalta, koska ei ollut enää sopivan kokoinen tuolle lapselle. Pitkään sitten säästin ja hankin uuden, enkä kysynyt isältä osallistumista asiaan. Siitäkin tuli sitten myöhemmin syytös, että olen omin lupineni mennyt hankkimaan ja isä oli jo unohtanut, että hänen hankkimansa ei ollut sopiva jne.