Olen helpottunut, koska vasta nyt olen ymmärtänyt yhden perusasian.

Tämä yksi perusasia on se, että parisuhteeni oli todellista vain minun osaltani. Tunteeni olivat totta vain minun osaltani.

Vain minä rakastin, ja koko loppuelämä perustui tuohon rakkauteen.

Totuus on, ettei ex rakastanut koskaan. Kaikki se seurustelun alkuhuuma ja onni ja mukarakkaus oli vain näyttelyä exän puolelta.

Kaikki rakkaus oli vain taitavasti näyteltyä ja minä uskoin, minä luulin. Menin lankaan.

Tämä tieto, ettei ex koskaan rakastanut, päästi minut irti jälleen yhdestä silmukasta, joka on kietonut minua.

Elin ja olin avioliitossa kuvitellen, että siinä miehessä oli tosiaan kaksi puolta, hyvä ja paha. Mutta sitä en olisi koskaan itse ymmärtänyt, että se hyvä puoli oli vain rooli, joka vedettiin tarpeen tullen esiin.

Oikea ex on siis kokoajan ollut paha, jonka onnistui peittämään, todellakin siihen pisteeseen asti, kunnes suhteemme oli niin vakaalla pohjalla, että oli enää vaikea irrottautua siitä.

Nyt ymmärrän, ettei tämä ex ole myöskään koskaan rakastanut lapsiamme. Hän ei kykene siihen, muutoin kuin näytellen ja tarpeen niin vaatiessa.

Avioliiton aikoina ajattelin itse virheellisesti, että kun muutun, teen kaiken kuten ex haluaa, jne. apua, miellytin, olin vain orja ja kynnysmatto hänelle. Uskoin hänen olevan kuitenkin sisimmältään se hyvä mies, johon silloin aikanaan rakastuin ja tuo usko jaksoi kyteä mielessäni vuosikymmenet, näyttihän hän aina välistä sen hyvänkin puolensa, joka olikin vain näyttelyä.

Minulta on mennyt yli kaksikymmentä vuotta tämän ymmärtämiseen. Ja nyt olen sen vasta käsittänyt. Olen aavistellut asiaa, pohtinut silmänräpäyksen ajan ja aina jokin muistuttanut minua siitä alkuaikojen hurmasta. Kuherruskuukausi tosiaan.

Nyt voin hyvällä omallatunnolla unohtaa, koska teatteri ei ole totta. Se on illuusio, kuvitelma, näytelmä ja näyttelijä ei ole oikeasti sama, kuin rooli, jota esittää. Rakastuin siis roolihahmoon, en oikeaan ihmiseen. Se oikea oli juurikin sen naamion takana, roolin alla piilossa astuen esiin sitten kun saalis oli koukussa tukevasti kiinni.

Pahaa on olemassa. Toiset ihmiset ovat pahoja, näköjään. Sitä ei tapahdu vain saduissa, vaan ihan oikeassa elämässä, arjessa.

On ihanaa päästää irti, nyt tiedän rakkauden olleen totta vain omalta kohdaltani. Minä tunsin ne tunteet, hän vain esitti niitä, hyvin taitavasti. Olin rakastunut, syvästi ja intohimoisesti ja se liekki jaksoi palaa toivona vuosia.

Nyt se liekki on sammunut, puhallettu tyhjiin. Yksipuolinen rakkaus on kokemus sekin, samoin yksipuoleinen viha, josko sekin oli vain tarkoitushakuista näytelmää?

Olin hauska leikki, joka muuttuikin ikäväksi todeksi vuosien vieriessä eteenpäin. Minut piti juuri ja juuri hengissä, jotta hänen leikkinsä saattoi jatkua. Pois en saanut lähteä, mutten saanut olla olemassakaan, kuin silloin kun hänen teki mieli leikkiä sairasta leikkiään kanssani.

Tästä oivalluksesta onkin hyvä jatkaa, asia jota olen aavistellut mutta nyt ymmärrän ja tajuan sen.

Yksi solmu on jälleen auennut omassa päässäni ja minun ei tarvitse enää ihmetellä asiaa, suhteemme perustui vain yksipuoliseen rakkauteen, minun kuvitelmiini sen jälkeen tästä suuresta tunteesta. Se on ohi nyt.