Fyysisessä elämässä elatusapuasia ratkesi, vuosien epäreiluus ja huijaaminen on vihdoinkin tullut päivänvaloon. Ainoa, mikä nyt sitten huolettaa, on se, että toinen voi alkaa pelaamaan maksujen kanssa, toki toivon, ettei näin tapahdu ja sain ohjeeksi viranomaiselta laittaa mahdollisesti maksamattomat maksut suoraan perintään, eli maksut sitten peritään aina suoraan lasten isän palkasta seuraavan kuun aikana. Työtä se tuo lisää, mutta näin kuulemma on järkevin tapa lapsia itseään ajatellen. No, aika näyttää tämänkin, kuinka homma lähtee toimimaan. Ihan jo vuoksi toivon, että homma lähtee kitkattomasti sujumaan.

Pitkään on itselläni mennyt osin kieltäessäni oman avun tarpeeni, osin olenkin pärjännyt olosuhteisiin nähden näinkin. Nyt vain tuli stoppi omalle jaksamiselle, kiusantekoa ym. ikävää jokainen viikko, lasten huolta lähes jokaisessa elämän asiassa, ja kun en mitään ole voinut asialle, kuin omilla viikoillani tehdä parhaani ja kun se ei aina riitä, koska lapset tosiaan vuoroviikoin, pitäisi vanhempien kyetä yhteistyöhön, joka meidän kohdalla täysin mahdotonta.

Omalla kohdallani olen keskittynyt lasten hyvinvointiin, olen siirtänyt ja siirtänyt omia asioitani typerästi hamaan tulevaisuuteen. Nyt on myös ajateltava omaa päätä, omaa kehoa myös. Sen olen onnistunut loistavasti unohtamaankin jopa. Aina vaan ollut lapset ja heidän mahdollisimman paras.

Ja mitä kävikään, isä yritti alkaa sanalemaan minulle, miten hän maksunsa minulle maksaa ja kun se ei käynyt hän ilmoitti, että maksaa sitten myöhemmin. No, raha oli tullutkin kuten sovittu, eli jälleen omituista pompottelua tälläkin asialla.

Käytännössä minun on mahdotonta aajatella omaa hyvinvointia, arki ja lasten hyvinvointi menevät aina ja joka tilanteessa minun tarpeiden ja minun hyvinvoinnin edelle, jopa siinä tilanteessa, kun minun hyvinvointi olisi lasten etu. Käytännössä se vaan on koettu ja nähty, etten voi edes ajatella asiaa, kun aina tulee jokin yllättävä asia, joka kaataa arjen hetkeksi.

Episodi toisensa jälkeen, alkuunpanijana yleensä lasten isä, joka tasaiseen tahtiin kokeilee kepillä jäätä. Haluaa rikkoa lasten tasapainoisuuden, heidän sopunsa ja heidän ilonsa elämään.

Sitä mukaa, kun olen alkanut ymmärtää isän kuvioita, ja nähnyt hänen toimivan lasten kannalta epäedullisesti, olen aina vaan enemmän alkanut katua sitä, että aikanaan olen ikipäivänä suostunut esimerkiksi vuoroviikkoasuiseen. No joo, kyllähän se oli silloin kaikkein parhain ratkaisu lapsia ajatellen, näin vältyttiin esimerkiksi vuosien oikeustaisteluilta sekä lasten isän taholta tulevasta järjettömästä manipuloinnista, jota tosin edelleen tekee lapsille sekä edelleen isä yrittää kaikin tavoin erkaannuttaa minua lapsista.

Oma huoleni on vain lisääntynyt edelleien vuoden aikana. Huolta lisää erityisesti se, kun isä ei halua tehdä yhteistyötä kanssani. Siis ihan järjetöntä lasten kiusaamista siis. Kyse ei ole minusta, vaan lapsista. Jos vaan tilanne niin sallisi, en olisi eron jälkeen itsekään ollut missään tekemisissä tuon ihmisen kanssa, mutta kun ollut pakko yrittää, lasten vuoksi ja heidän takiaan. Ja nyt se mahdotonta, toivotonta ja lapset kärsivät.

Ja kun lapset kärsivät, myös minä kärsin.