374 artikkelia pahaa oloa.

No, tulevaisuudessa on ehkä saman verran myös hyvää oloa tiedossa?

Käsitän taas, miten olen itse toiminut typerästi lasten asioissa, kun olen myötäillyt ja salaillut lasten isän tekemisiä lapsiinsa nähden.

Olen ollut todella hölmö, mutta puolustaudun ja ymmärrän itseäni ainakin pelon osalta. Olen kovin pelännyt lasten isää ja hänen reaktioitaan lapsiin sekä myös itseeni. Olen yrittänyt välttää kaikenlaisia aiheita riitaan lasten isän kanssa ja mahdottomia tilanteita, joita hän järjestää lapsilleen sekä minulle.

Mahdottomat tilanteet, ne on sellaisia, kun en tiedä olenko itse hullu vai olenko itse käsittänyt väärin, kun sisin sanoo, että teen oikein lapsiin nähden ja toinen ei sitä ymmärrä mitenkään päin.

Kun asiallinen keskustelu ei luonnistu kahden aikuisen välillä, siitä on kovin vaikeaa lähteä hakemaan lasten täyttä hyvää eloa arjessa. Kun lasten asioista sopiminen ei onnistu ollenkaan, sekin hankaloittaa lasten elämää.

Nyt on todellakin toimittava toisin kuin ennen.

Jos en itse tajua isän järkkäämissä mahdottomissa tilanteissa lasten etua, minun on se siis kysyttävä joltakin toiselta, ulkopuoliselta, joka näkee tilanteen sivusta ja ilman sitä tunnekuormaa, jota me vanhemmat kannamme. Tosin lasten isä ei kykene tuntemaan tunteita, hän vain toimii ja tekee asioita omaksi hyödykseen ja usein minun kiusaksi lasten kautta.

Itselläni hyvin korkea kynnys ottaa yhteyttä isään lasten asioissa. Vain täydellisen pakon ollessa kyseessä, olen jotakin lasten asiaa yrittänyt hoitaa yhdessä isän kanssa viestitse huonoin lopputuloksin. Yleensä niin, että minä saan lasten isältä herjaavan viestin, hän jättää vastaamatta tai sitten siirtää aiheen johonkin toisaalle ja se alkuperäinen asia jää edelleen auki. Yksi ilkeä tapa isällä on myös, kieltäytyä vedoten milloin mihinkin osallistumasta lasten arkisiin asioihin ja hankintoihin.

Noin siis kauniisti sanottuna. Olen yrittänyt suojella myös itseäni lasten isältä, kuten jo eron jälkeen heti sain ohjeita ls-työntekijöiltä. Mutta nyt vuosienkaan jälkeen yhteistyö lasten isän kanssa ei luonnistu, mitenkään. Joka viikko on jotain, ikävää ja isää ei lapset itsessään kiinnosta. Vielä vähemmän, jos kyseessä on jokin taloudellinen asia.

Minun on myönnettävä itselleni asia, minkä kyllä olen tiedostanut ja en ole voinut asiaa kuitenkaan hyväksyä ja kuitenkin olen antanut tilanteen jatkua vuosia. Lasten isä ei kykene kantamaan aikuisen ihmisen vastuuta lapsistaan millään elämän osa-alueella kunnolla. Tätä vastuuta hän on saanut harjoitella nyt riittävän pitkään, minkään muuttumatta hänen toimissaan. Isä ei ymmärrä eikä osaa ajatella lasten etua, sitä mikä on lapsille oikein.

Osaisiko hän sitten tuetusti? En tiedä. Lapset ovat hengissä, mutta hyvin huonosti voivia. Itse olen yrittänyt lasten eteen parhaani, mutta nyt tilanne on yksinkertaisesti sellainen, ettei lasten hyvinvointia lisää isän vastuuttomuus lasten asioissa. Tai toimimaton yhteistyö vanhempien välillä.

Ongelma onkin sitten se, miten esimerkiksi virallinen taho näkisi isän teatterin läpi? Oletus on edelleen esimerkiksi lastenvalvojan mielessä, että olemme ns. normaali riitelevä eronnut pari. Mikä ei siis pidä missään tapauksessa paikkaansa. Normaalius kaikessa on väärä oletus. Kun mikään ei toimi normaalisti, ei ole koskaan toiminut.

Ja tätä mahdottomuutta ei tunnu kukaan ymmärtävän. Monesti jopa on käynyt niinkin, että minut leimattu riiteväksi ja hankalaksi ihmiseksi, joka yritän tahallaan sabotoida lasten isän elämää, mikä on siis valitettavasti väärin luultu asia. Kun totuus on se, että itse olen lasten kanssa kärsijänä isän mahdottomuuden vuoksi.