Mitä tehdä, kun lasten isä jälleen on alkanut peloitella lapsia miesystävästäni?

Mitä tehdä, kun jälleen isä kiristää lapsia? Kun isä uhkailee lapsia? Kun isä käyttäytyy pelottavasti omille lapsilleen?

Mitä voin tehdä, kun lasten pahoinvointi isänsä vuoksi kumpuaa yli äyräiden?

Tasapaino on jälleen heilahtanut, ja lapset kärsivät nyt.

Ja kun lapset kärsivät, minä kärsin myös. Ahdistun entisestään tietäessäni, ettei kukaan voi auttaa lapsia.

Kun minusta tuntuu, etten kykene auttamaan lapsiani, kun en tiedä, miten minun pitäisi itse reagoida lasten hätään ja pahaan oloon.

Lapset omasta kokemuksesta tietävät, ettei miesystäväni ole sellainen, kuin isänsä heille kertoo.

Isän kiristämisenkin tietyillä tavaroilla saan lapsille kerrottua ymmärrettävästi, ettei se ole kuin tavaraa, jonka voi korvata, siis isä on velvollinen korvaamaan lapsille itselleen. Uhkailunkin kerron olevan väärin, kuten kiristämisenkin. Kerron myös, ettei ole hyväksyttävää käyttäytyä pelottavasti, kerron, ettei ole normaalia hallita lapsia pelolla.

Kuuntelen lapsia. Otan vastaan sen pahan olon, minkä työntävät ulos itsestään ja rauhoitan, kerron ettei ole hätää nyt, tässä hetkessä. Kerron, ettei tarvitse pelätä, kerron, että saa tuntea niinkuin tuntee, en tuomitse lasta, en syyllistä. Lapsilla on vaikeaa, koska kiiltokuvahahmo isästään on tipahtanut pala kerrallaan pois.

Isän naamio on tipahtanut lastenkin edestä pois, ja tilanne on isän luona vaikea. Lapset pelkäävät isäänsä nyt kovin. Minulle tilanne on todella vaikea myös.

Kaikki mitä lapset minulle saavat sanottua, on vain jäävuoren huippu. En tiedä kuin minimaalisen osan kaikesta siitä, mitä isänsä luona tapahtuu. Näin siis ollut jo vuosia.

Lakkasin valehtemasta lapsille isästään, lopetin isän puolustamisen ja hänen tekojen, ja tekemättä jättämisten selittelyn. Lopetin omalta osaltani isän kulissien ylläpidon. Kaikessa kurjuudessaan lapset ovat kokeneet ihan itse isänsä mahdottomuuden, kykenemättömyyden vanhemmuuteen jokaisessa asiassa.

En kerro enää lapsille, että isä on kiukkuinen, koska on väsynyt töistään. En puolustele isää isän töillä, että tarvitsee unta ennen ja jälkeen työvuorojen ja siksi isä ei jaksa. Sanon vain, etten tiedä kun joku lapsista kysyy minulta, miksi isä tekee niin tai näin. Ja tottahan se onkin, en tiedä miksi isä kohtelee lapsiaan huonosti, miksi tekee kiusaa jopa omille lapsilleen ja miksi hän ei ymmärrä tekevänsä kiusaa lapsilleen.

Lapset tunnistavat mikä on kiristämistä, mikä uhkailua, mikä pelottelua. Lapset myös tietävät, että isän tahtoon pitää taipua, vaikka ei tahtoisikaan. Niin he säästyvät ehkä kostolta, joka sekin tulee tai on tulematta. Lapset ovat oppineet miellyttämään isäänsä keinoilla millä hyvänsä, jotta isä ei raivostu. Tosin, yllätyksiäkin tulee, eli lapsetkaan eivät osaa ennakoida arvaatonta isäänsä.