Mitähän jälleen tapahtui? Olen niin ymmyrkäinen taas, en ymmärrä itse mistä taas tuulee lasten kohdalla, yhden lapsen ainakin.

Isä kiristää lapsia. Isä jälleen pelottelee lapsia. Isä uhkailee lapsia.

Nuorin puhui eilen autossa, ihmetteli, miksei hänellä voisi olla sellaista mukavaa isää. Sellaista kuin kavereilla on.

Saman olen kuullut jo aiemminkin isompien lasten suusta, mikään ei ole muuttunut vuosien saatossa.

Tämä lapsi ei tiedä ollessaan isäviikoilla, mitä isänsä tekee kotona ollessaan. Siis what? Rumasti sanottuna, mitä helvettiä? He eivät isänsä kanssa tee mitään yhdessä. Lapsi kärsii vain siitä, kun isä omilla viikoillaan jatkuvalla syötöllä huutaa ja raivoaa sekä jää yksin omien asioidensa kanssa.

Lapsi pelkää isäänsä. Lapsi pelkää isänsä toteuttavan uhkaukset, joita on tiputellut tuolle lapselle pitkän aikaa jo.

Paha olo lapsessa näkyy ja kuuluu, voimakkaasti. Se tuntuu kauhealta, nähdä lapsensa pelkäävän isäänsä niin paljon. Tuonikäisen pitäisi vielä elää huolettomana, keksittyä kavereihinsa, kouluunsa ja harrastuksiinsa.

Meillä elämää varjostaa synkkääkin synkempi verho. Itse en voi sanoa juuta enkä jaata.

Viime isäviikolla lapsi kävi pikaisesti hakemassa isänsä kyydillä unohtuneita harkkakamoja, isä oli huutanut lapselle aiheutunutta ylimääräistä mutkaa matkaan, lapsi tuli luokseni itkien, kiroten isäänsä ja hänen käytöstään lapsta kohtaan. Kaikki inhimillisyys puuttuu isästään, lapsi syyllistetään ja saatetaan kokemaan kamalia tuntoja, vain koska oli yksi tärkeä asia unohtunut meille. En voinut kuin sanoa lapselle, että ei tee enää mitään sellaista, mistä isä suuttuu ja lapsi vastasi, että isä suuttuu aina, joka asiasta ja huutaa ja uutuutena on tullut nyt sitten lapsen puheisiin tämä pelikoneella kiristäminen. Isä kiristää lasta tottelemaan sillä uhalla, että myy pelikoneen pois, jos lapsi ei tee kuten isä määrää. 

Minun viikolla sitten tämä samainen lapsi sai kohtauksen, huusi ja kiukkusi ja löi pöytää nyrkillä ja itki, koska oli unohtanut harkkakamoja isälleen ja pelkäsi mennä niitä hakemaan isänsä luota. Jälleen lapsi kirosi isäänsä, huusi paskaa isää. Lapsen onneksi isä ei ollut kotona.

Jos minulla ei olisi kokemusta siitä, miten järjettömällä tavalla lasten isä kohtelee ihmisiä ja eläimiä, en osaisi olla huolissani lapsista. Mutta kun tiedän omassa selkänahassani sen tavan, sairaan ja hullun puheen, jolla saa toisen niin maanrakoon ja syyllistämään itse itsensä jokaisesta asiasta mikä herraa nyt sitten sattuu vituttamaan eli ihan jokainen asia, niin nyt lapset ovat ovat kohteena sitten herran pahalle ololle.

Kun tämä ihminen ei ole terve. Mutta miten tämän saisi myös ymmärrettävästi kerrottua muillekin. Ei itenkään, koska osaa esiintyä vieraille edukseen, osaa kääntää asiat niin, että vika onkin minun pääässäni, hän on täydellinen ihminen, hänellä on jokainen asia kunnossa.

Tämänkin lapsen on pakko mennä isälleen vuoroviikoin. Tämä lapsi ei ole koskaan halunnut mielellään mennä isänsä kiusattavaksi sinne. On kuitenkin alistunut ja mennyt ja yrittänyt sietää. Nyt se meneminen alkaa olla kortilla, pelkään sitä päivää, kun kieltäytyy enää lähtemästä ja joudun poliisin? kanssa lapsen sinne sitten viemään, väkisin. sopimuksista pidetään kiinni. Sudensuuhun.

Lasten isä on aloittanut jälleen pelottelun. Isä kertoo lapsilleen omia valheitaan esimerkiksi miesystävästä ja kertoo lapsille miesystäväni olevan muka väkivaltainen. Isä siis aivopesee lapsia ja he ovat omituisia tullessaan minun luokse. Sitten he jälleen omasta kokemuksesta muistavat ja huomaavat, ettei isän kertomukset pidä paikkaansa. Lapset huomaavat kerta toisensa jälkeen, ettei ole mitään syytä pelkoon luonani.

Olen samaa mieltä lasten kanssa, isän ei pitäisi olla missään kasvatus tai huolenpitovastuussa lapsistaan. Semmoiseen vastuuttomaan isänä olemiseen se ihminen ehkä pystyy, silloin kun pää on kunnossa mutta muuten ei. Näyttöä tästä on nyt vuosien aikana tullut kiitettävästi. Isä ei kykene vastuulliseen vanhemmuuteen.

Ei ole normaalia, että lapsensa joutuvat pelkäämään isänsä reaktioita, huutoja ja raivoa milloin mistäkin.

Isänsä on pelotellut ja uhkaillut lapsia. Isä myös kostaa lapsilleen jos ovat käyneet esim. perheneuvolassa. Lapset eivät voi siis vapaasti ja ilman pelkoa käydä siellä. Lapsi sanooikin minulle, ettei hän tule perheneuvolaan, koska isä saa tietää siitä ja hän joutuu kärsimään lisää. Olen kädetön. Lapsi voi pahoin, ja isä tekee lapsille selväksi, etteivät saa hakea apua, minä en saa hakea apua. Lapset pelkäävät sairasta isäänsä.

Tämä oli tilanne jo silloin eron aikaan. En tullut kuulluksi silloinkaan. Vanhempien välit leimattiin tulehtuneiksi eron jälkeen, entä nyt, kun erosta jo vuosia aikaa. Kun tilanne ei ole parantunut yhtään. Vain lapset kärsivät, kuten kärsivät jo silloin. Olen edelleen sanaton, olen ihmeissäni ja mietin, kuinka kovaa ja kuinka kauan lasten pitää kärsiä ja kuinka suureksi lasten pahan olon pitää kasvaa ja kuinka kauan lasten on siedettävä pahaa oloaan, ennenkuin otetaan tosissaan? Useinkin minulla on tunne siitä, kuinka millään sanomisellani ei ole merkitystä, kuinka lasten pahalla ololla ei ole mitään merkitystä. Kukaan ei voi auttaa ja kun isä on päättänyt kieltäytyä kaikesta avusta, mitään ei ole tehtävissä lasten suhteen.

Kokemusta on nyt vuosien aikana tullut kiitettävästi siitä, mitä lapsen paha olo ja ylenmääräinen kuormitus saa aikaan lapsessa. Kun kukaan ei tunnu ymmärtävän, ettei mikään toimi kohdallamme normisti, ex ei toimi normaalin ihmisen tavoin. Kaikki mitä yritän sanoa, kuitataan minun huuhaaksi, isän tarinointia uskotaan ja isä saa jokaisen kiedottua sormensa ympärille ja tanssimaan pillinsä tahtiin.

Minun näkemyksillä ei ole väliä. Ei sillä, että olen huolissani lapsistani, heidän kärsimyksistään. Heidän peloistaan. Sillä ei ole väliä, että olen lapsille turvallinen aikuinen, samoin miesystävä. SIllä ei ole merkitystä, että lapset kertovat minulle asioita elämästään isän luona, peloistaan ja tunteistaan. Ja jos yritän auttaa lapsia, kertoa sen mitä he kertovat minulle, sillä ei ole merkitystä, koska lapset eivät suostu pelon edessä kertomaan samoja asioita kenellekään muulle. ja niinpä olen epäuskottava.